Naantalin väkiluku kasvoi vuoden ensimmäisellä puolikkaalla vajaalla 200:lla
5.8.2025 14:05:55 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote
Naantalin väkiluku kasvoi tammi-kesäkuun aikana 183 henkilöllä. Kesäkuun loppuun mennessä Naantalin väkiluku oli 20 312 henkilöä.

Suurin osa väestönkasvusta vuoden ensimmäisellä puolikkaalla syntyi kotimaan sisäisestä muutosta. Luonnollinen väestönkasvu oli 4 henkilöä miinuksella, kun syntyvyys oli 98 henkilöä ja kuolleisuus 102 henkilöä.
- Olemme tiedostaneet, että Naantali kasvaa muuttoliikkeen turvin. Kasvumme on hyvin hallittua ja maltillista. Hyvät palvelut, saavutettavuus ja positiivinen, perheystävällinen imagomme tekee Naantalista helposti lähestyttävän ja houkuttelevan. Olen erityisen ilahtunut kaupallisten palveluiden kehityksestä, toteaa kaupunginjohtaja Laura Leppänen.
Naantali on panostanut monipuoliseen ja houkuttelevaan asumiseen niin saaristossa kuin keskustan tuntumassa.
- Naantalin kaupunki on suunnitelmallisesti kaavoittanut uusia asuinalueita ja vuosittain rakentanut niihin kunnallistekniikkaa. Kaupungin tontit ovat menneet hyvin kaupaksi, sanoo tekninen johtaja Reima Ojala.
Naantalin perheystävällinen maine on tavoittanut potentiaaliset muuttajat, ja kuntalaiset antavat kyselyissä kaupungin palveluille hyvät arvosanat, toteaa sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki.
- Varsinkin Luonnonmaa houkuttelee lapsiperheitä ja kaupunki onkin suunnittelemassa perhetalon laajennusta, Kuusimäki kertoo.
Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen ennakkotietoon väestökehityksestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo KuusimäkisivistysjohtajaNaantalin kaupunki
Puh:050 4649 907kimmo.kuusimaki@naantali.fiLaura LeppänenkaupunginjohtajaNaantalin kaupunki
Puh:040 767 4364laura.leppanen@naantali.fiKuvat

Liitteet
Linkit
Naantalin kaupunki
Naantali on kasvava yli 20 000:n asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1600 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Aurinkotien työmaa etenee Piispantien risteykseen4.9.2026 10:45:46 EEST | Tiedote
Aurinkotien jalankulku- ja pyöräilyväylän uudistaminen jatkuu, ja kaivuutyöt siirtyvät seuraavaksi Piispantien risteykseen. Työt aiheuttavat tilapäisiä muutoksia jalankulun, pyöräilyn ja Piispantien ajoneuvoliikenteen järjestelyihin.
Naantalin yrittäjyyskasvatuksen polku lapsille ja nuorille on valmistunut2.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki on jo usean vuoden edistänyt lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatuksen mallia. Yrittäjyyskasvatus otetaan osaksi opetusta jokaisella opetusasteella. Mallin tarkoitus ei ole tehdä kaikista yrittäjiä, vaan edistää yritteliäisyyttä ja yrittäjämäistä ajattelua sekä auttaa nuoria löytämään oma suuntansa.
Pysäköintialue poistuu käytöstä Aurinkotien ja Tuulensuunkadun risteyksessä1.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tullikadun, Tuulensuunkadun ja Aurinkotien risteyksessä sijaitseva väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä maanantaina 7. syyskuuta, kun Estelle-kerrostalojen rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.
Kalevanniemen kampus ja upea liikuntahalli valmistuvat Naantalissa31.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kalevanniemen kampus on Naantalin lähihistorian suurimpia rakennusprojekteja, jossa on paranneltu vanhaa ja rakennettu paljon uutta. Uusi, maakunnan hienoimpiin kuuluva liikuntahalli parantaa merkittävästi liikuntatilojen kapasiteettia ja urheilumahdollisuuksia Naantalissa. Kampuksen vastuullisiin ratkaisuihin kuuluu aurinkovoimala ja rakennusten esteettömyys.
Brändi uudistui ja naantalilaiset näyttävät, mikä on heidän "Ilo olla Naantalissa"27.8.2026 10:09:55 EEST | Tiedote
Naantalin uusi, keväällä julkistettu brändi on elävä kokonaisuus ja koko kaupungin yhteinen. Pyysimme naantalilaisia lähettämään valokuvia, joissa näkyy mikä on heille "Ilo olla Naantalissa".
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme