Palkittu Sunnuntailounas jatkuu uusin jaksoin MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 21.9.
19.8.2025 15:23:56 EEST | MTV Oy | Tiedote
Menestyssarja Sunnuntailounaan viides kausi jatkaa tutulla, hillittömän hauskalla tyylillään. Sanoja ei säästellä tälläkään kertaa, kun perheenjäsenet kommentoivat toistensa tekemisiä ja kokemuksia pöydän ympärillä. Uusi kausi nähdään 21.9. alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Neljällä aiemmalla kaudellaan Kultainen Venla -palkintoja voittanut, Atte Järvisen käsikirjoittama ja ohjaama komediasuosikki Sunnuntailounas jatkuu MTV:llä siitä, mihin viime kaudella jäätiin.
Eevi (Elena Leeve) on ollut vuoden äitinä, ja on yllättynyt siitä, miten helposti kaikki on mennyt. Eevi alkaa kuitenkin kaivata miestä tai ainakin satunnaista seksiä. Pian hän tapaakin Miksun (Pyry Äikää), joka aiheuttaa hänessä ristiriitaisia tunteita.
Taunolla (Taneli Mäkelä) ei mene yhtä hyvin; hän on menettänyt kaikki sijoituksensa ja joutuu opettelemaan keskiluokkaista elämää. Hämminkiä kaikille – etenkin Taunolle – aiheuttaa myös Ansan (Mari Rantasila) ja Koljosen (Kari Heiskanen) on–off-suhde.
Jani (Jarkko Niemi) pelkää näyttelijän uransa puolesta, sillä hän on viime aikoina profiloitunut juontajana. Hän saa kuitenkin mahdollisuuden, kun maailmankuulu teatteriohjaaja saapuu kaupunkiin ja roolittaa Janin näytelmäänsä.
Taavin (Santtu Karvonen) aika mieskerhossaan on päättynyt, ja hän on vailla uutta agendaa. Taavi suuntaa energiansa nuorison valistamiseen, sillä hänen tyttärensä Matilda on alkanut kiinnostua päihteistä ja tatuoinneista.
Severi (Samuli Niittymäki) puolestaan on pilannut uransa ja maineensa eikä mitään ole jäljellä. Uudella kaudella Severi nähdään vain ensimmäisessä jaksossa, jossa hän löytää ratkaisun uskonnosta, eikä ihan tavanomaisesti. Kuten isä Tauno asian kiteyttää, "mielummin harhainen mutta onnellinen kuin skarpisti analyyttinen ja sitä kautta onneton".
Katso sarjan traileri tästä.
JAKSOT 1–3

Jakso 1: Filistealaiset
MTV Katsomo+ -tilauksella su 21.9.
Maksutta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla su 21.9. klo 21.30
Ensimmäinen vuosi lapsen kanssa on mennyt yllättävän hyvin, mikä raivostuttaa Eevin ystäviä. Severin kujanjuoksu päättyy ja hän päättää omistaa elämänsä aasialaisten auttamiseen.

Jakso 2: Perikato
MTV Katsomo+ -tilauksella su 21.9.
Maksutta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla su 28.9. klo 21.30
Taavin mieskerho hajoaa ristiriitoihin. Janin näyttelijänura on menossa alas viemäristä hänen juonnettuaan kymmentä tv-visailua. Taunon elämäntyö on vaakalaudalla.

Jakso 3: Iloton keskiluokka
MTV Katsomo+ -tilauksella su 21.9.
Maksutta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla su 5.10. klo 21.30
Tauno menettää eläkesäästönsä, ja lapset joutuvat opettamaan häntä elämään keskiluokkaisesti. Koljonen ja Ansa ottavat ison askeleen. Jani on huolissaan perinnöstään.
Ohjelman MTV:lle tuottaa Yellow Film & TV.
Sunnuntailounas su 21.9. klo 21.30 alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
MTV Katsomo+ -tilaajille julkaistaan kauden kaikki kymmenen jaksoa kerralla.
Facebook, Instagram, TikTok ja X:
@mtvkatsomo @mtv3suomi
#Sunnuntailounas
Lisätietoja:
Esikatselut ja kuvat: MTVPressi.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
MTV, vastaava tuottaja: Maria Vanninen, maria.vanninen@mtv.fi
Yellow Film & TV, tuottaja: Noora Haatainen, noora.haatainen@yellowfilm.fi
Maiju SalorantaSenior Communication ManagerMTV Oy
maiju.saloranta@mtv.fiOnni OjalaPhoto Editor & PhotographerMTV Oy
onni.ojala@mtv.fiKuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
MTV Oy on Suomen johtava kaupallinen tv-yhtiö ja videosisältöjen talo: ilmiöiden, puheenaiheiden ja tähtien koti. MTV:n mediaperheeseen kuuluvat MTV Katsomo -suoratoistopalvelu, maksuttomat tv-kanavat MTV3, MTV Sub ja MTV Ava, ajankohtaiset uutiset monikanavaisesti välittävä MTV Uutiset, MTV Urheilu sekä MTV:n maksu-tv-kanavat. MTV on osa Schibstediä – yhtä Pohjoismaiden johtavista mediayhtiöistä. MTVyritys.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MTV Oy
Kuka on maskin takana? Arvaatko, keitä ovat nämä uudet Masked Singer Suomi -hahmot?4.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Koko perheen suosikkiohjelma Masked Singer Suomi palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 3.10. Uutena vakioetsivänä Janne Katajan ja Benjaminin rinnalla nähdään Krista Siegfrids. Heidän kanssaan henkilöllisyyksiä arvuuttelemaan saapuu joukko aiemmin Masked-lavalla esiintyneitä henkilöitä.
Tämä on tämä jatkuu MTV:llä la 3.10. – vuoden pöljimmän visailun uutena juontajana aloittaa Ernest Lawson!3.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
MTV:n Tämä on tämä -ohjelmassa vakioarvailijat Kiti Kokkonen ja Joonas Nordman yrittävät ratkaista yhdessä tunnettujen vieraidensa kanssa helppoja kysymyksiä. Ernest Lawson aloittaa visailun juontajana tehtävänään saada kilpailijat vastaamaan siihen, mikä on tämä ja kuka on tämä.
Oivalluksia, epäonnistumisia ja käänteitä, joita kukaan ei osaa odottaa – tutut kilpailijat palaavat kartanolle to 1.10. MTV:n Suurmestari Comeback -kaudella2.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Suurmestarin historiallisella Comeback-kaudella aiemmilta kausilta tutut kilpailijat palaavat kartanolle korjaamaan hampaankoloon jääneitä suorituksia. Luvassa on loistavia oivalluksia, hervottomia epäonnistumisia ja käänteitä, joita kukaan ei osaa odottaa.
Tanssii Tähtien Kanssa saa uuden juontajan – Veronica Verho astuu rakastetun ohjelman parrasvaloihin intoa täynnä30.8.2026 21:00:00 EEST | Tiedote
Veronica Verho aloittaa TTK-juontajana täysin omana itsenään, tuoden parketille mukanaan tunteiden kirjon, ripauksen somehassuttelua – ja tietenkin palan Turkua.
Peetu Pasanen MTV:n Liiga-tiimiin – myös Siim Liivikille uusi rooli28.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
MTV:n jalkapallolähetyksistä tuttu monitaituri Peetu Pasanen ottaa haasteen vastaan MTV:n Liiga-lähetysten uutena juontajana ja debytoi roolissaan kauden ensimmäisessä Hockey Night Perjantai -lähetyksessä. Myös Siim Liivik nähdään uudessa pestissä Hockey Night Maanantai -ohjelman juontajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



