AMFI Elossa – Urbaani kulttuurikeidas herää eloon keskelle Tapiolaa
5.8.2025 13:18:45 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
AMFI Elossa -tapahtumasarja herättää Tapiolan urbaanin amfiteatterin eloon värikkäällä musiikki- ja kulttuuriohjelmalla! Ohjelma käynnistyy täysimittaisesti keskiviikosta 6.8. alkaen. Luvassa on konsertteja, sirkusta ja ohjelmaa perheen pienimmille. Tällä viikolla lavalla esiintyvät muun muassa Sonia, Asla Jo, Awa sekä Kuunkuiskaajat. Viikonloppuna luvassa on Yhtä sirkusta!

AMFI Elossa on kaikille avoin ja maksuton ulkoilmatapahtumasarja, joka muuttaa Espoon kulttuurikeskuksen edustalla sijaitsevan amfiteatterin raikkaaksi elävän musiikin keitaaksi. Ohjelmaa on tarjolla kaikenikäisille folkista hyperpopiin ja sirkuksesta funkiin. Keskiviikosta perjantaihin AMFI tarjoilee kiinnostavimpia uusia ja tutumpiakin nimiä kotimaan musiikkikentältä. Lauantaisin on luvassa iloa ja kulttuurielämyksiä koko perheelle.
Ohjelmakokonaisuus on rakennettu yhdessä Espoon kulttuurikeskuksen ja musiikkialan uuden aallon ammattilaisten kanssa. Kolmena torstaina ja yhtenä keskiviikkona AMFIlla soi Mimmi Label Live, jonka on kuratoinut keväällä perustettu uusi levy-yhtiö. Mimmi Labelin tavoitteena on rohkaista uusia tekijöitä musiikkialalle. Mimmi Label Live -illoissa kuullaan monipuolista musiikkia tekijöiltä itseltään. Lavalla nähdään muun muassa energistä bändipoppia soittava Nupu, altpopin ja päiväkirjamaisen lyriikan taituri Sofi Merone, modernia poppia esittävä Sofia Voltti, dynaaminen poprock-artisti Johanna von Hertzen sekä queer-countrya ja stadionpoppia yhdistävä Julia Rautio.
Perjantai-iltojen AMFI LIVEssä lavalle nousee tämän hetken kiinnostavimpia ja kuumimpia nimiä, kuten ainutlaatuinen taidepopyhtye Hopeasiivet, tyttörakkaudesta ja aikuistumisesta kirjoittava Asla Jo, Berliinin tuulia Suomeen tuova Alma Alanko, vaihtoehtopopin kärkinimiin noussut Edicti sekä tuoreen Emotional Gangsta -albumin julkaissut suunnannäyttäjä Yeboyah. Perjantai-iltojen artistit on kuratoinut useiden menestyksekkäiden indieartistien taustalta tuttu taiteellinen johtaja Pietari Pyykönen, joka on myös vauhdilla kasvavan Oui oui -uutiskirjeen luoja. Pietarin kädenjälki näkyy myös vahvasti Amfin koko konseptissa.
AMFI ELOSSA | Ohjelma
VKO 32
Ke 6.8. klo 18 Kuunkuiskaajat
To 7.8. klo 17.45 Mimmi Label Live: AWA, Peltokurki, Christina Boman
Pe 8.8. klo 18 AMFI LIVE: Asla Jo, Sonia
La 9.8. klo 13:30 ja 15 Yhtä Sirkusta: INDICO
Su 10.8. klo 14 ja 15.30 Yhtä Sirkusta: Dish Soap Opera
VKO 33
Ke 13.8. klo 18 KP´s Soul / Funk Unit feat James Werts (USA)
To 14.8. klo 17.45 Mimmi Label Live: Sofia Voltti, Sofi Merone, Ida Alex
Pe 15.8. klo 18 AMFI LIVE: Kia, Edicti
La 16.8. klo 10.30 Megamuskari
VKO 34
Ke 20.8. klo 17.45 Mimmi Label Live: Julia Rautio, Sina Viola, Johanna von Hertzen
Pe 22.8. klo 18 AMFI LIVE: Yeboyah, Yrjänä
La 23.8. klo 10:30 Puistopartio
VKO 35
Ke 27.8. klo 18 Ukrainian melodies
To 28.8. klo 17.45 Mimmi Label Live: Nupu, Vivia, Huhu
Pe 29.8. klo 18 AMFI LIVE: Alma Alanko, Hopeasiivet
La 30.8. Espoo-päivä: klo 11 ja 13 Megasakki & klo 18 Kuningasidea
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Salla ValliusTuotantosuunnittelijaEspoon kulttuurikeskus
Puh:+358 40 6366 039salla.vallius@espoo.fiKuvat










Linkit
Espoon kulttuurikeskus on esittävän taiteen ja kulttuurielämän päänäyttämö Espoossa. www.espoo.fi/espoon-kulttuurikeskus | www.espoo.fi/kulttuuri
@espoonkulttuurikeskus @kulttuuriespoo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kansainvälisesti palkittu kuvittaja Roger Mello tuo näyttelyn ja työpajan Espooseen10.9.2026 10:30:51 EEST | Tiedote
Lasten kulttuurikeskus Aurorassa Espoon Järvenperässä on ainutkertainen mahdollisuus päästä tutustumaan Roger Mellon teoksiin 18.9.–17.10.2026. Maailmalla useasti palkittu brasilialainen taiteilija, kirjailija ja kuvittaja sai ensimmäisenä latinalaisamerikkalaisena kuvittajana arvostetun Hans Christian Andersen -palkinnon ja toimii myös tänä vuonna Kolibrí Festivaalin kuvittajana.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 9.9.20269.9.2026 20:31:59 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta vastasi kokouksessaan 9.9.2026 lausuntopyyntöön Leppävaaran asukaspuiston hankesuunnitelmasta.
Kaupunginhallitus: Vuoden toinen osavuosikatsaus7.9.2026 17:02:20 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto merkitsee vuoden 2026 toisen osavuosikatsauksen sekä Espoon kaupungin konserniraportin tammi-kesäkuu 2026 tiedoksi.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätöksiä 7.9.20267.9.2026 11:58:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto varasi alueen Nöykkiöstä päivittäistavarakaupan suunnittelua varten ja vuokrasi Haukilahden satamasta alueen Espoon Meripelastajat ry:lle. Jaosto jätti pöydälle liikekeskustontin myynnin Kivenlahden metrokeskuksesta sekä luovutus- ja rakentamiskelpoisten tonttien ja alueiden varausmaksuperiaatteet.
Espoon kulttuurisyksyn parhaat menovinkit7.9.2026 11:03:07 EEST | Tiedote
Espoon kulttuurisyksyn helmiä ovat Näyttelykeskus WeeGeen 20-vuotisjuhlat, Tapiola Sifoniettan runsas konserttitarjonta ja konserttisalien keikat. Lapsiperheille on tarjolla teatteria, jazzia ja omat festarit marraskuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme