Väitös: Kuntien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteistyössä on merkittävästi jännitteitä
11.8.2025 09:00:00 EEST | Turun yliopisto | Tiedote
Kuntien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden väliset jännitteet liittyvät muun muassa roolien epäselvyyksiin, arvostuksen puutteeseen sekä ristiriitaisiin näkemyksiin kuntastrategian toteuttamisesta, osoittaa väitöstutkimus.
Turun yliopistossa väittelevä Jenni Sipilä tarkastelee valtio-opin alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan viranhaltijoiden tunteita ja yhteistyötä luottamushenkilöiden kanssa. Sipilä myös työskentelee Maskun kunnan konsernihallinnon johtajana.
– Tutkimuksessani tuon esiin viranhaltijoiden kokemuksia kunnallisen päätöksenteon valmistelusta ja yhteistyöstä luottamushenkilöiden kanssa. Tarkastelin, millaisia odotuksia, haasteita ja tunteita viranhaltijat liittävät työhönsä ja yhteistyöhön poliitikkojen kanssa, Sipilä kertoo.
Väitöstutkimus pohjautuu laajaan vuonna 2021 toteutettuun kyselyyn ja teemahaastatteluihin. Kyselytutkimukseen vastasi 350 johtavaa viranhaltijaa ja haastatteluihin osallistui 15 johtavaa viranhaltijaa eri kokoisista kunnista kaikkien Suomen maakuntien alueilta.
Kuntien viranhaltijoilla kokemuksia arvostuksen puutteesta
Väitöstutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteistyössä esiintyy merkittäviä jännitteitä, jotka liittyvät muun muassa roolien epäselvyyksiin, arvostuksen puutteeseen sekä ristiriitaisiin näkemyksiin kuntastrategian toteuttamisesta.
– Viranhaltijat kokevat usein, että heidän asiantuntemustaan ei arvosteta riittävästi ja että poliittinen päätöksenteko ei aina perustu strategisiin tavoitteisiin tai tietoon, vaan tunteisiin ja poliitikon omaan agendaan, Sipilä sanoo.
Tutkimuksessaan Sipilä yhdisti byrokratian ja demokratian välisen suhteen sekä strategisen johtamisen tunnetoimijuuden teoriaan. Hän avaa tutkimuksessaan perinteisesti neutraaleina pidettyjen viranhaltijoiden tunnekokemuksia ja niiden aiheuttajia uudella ja yksityiskohtaisella tavalla.
– Viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välinen luottamus, vuoropuhelu ja roolien kunnioittaminen ovat keskeisiä tekijöitä toimivan ja tuloksellisen kuntajohtamisen kannalta, Sipilä korostaa.
Sipilä toivoo, että hänen väitöstutkimuksensa toimisi keskustelunavaajana ja tukena viranhaltijatyön ja kunnallisen päätöksenteon kehittämisessä.
– Tämä on erityisen tärkeää aikana, jolloin kuntatalous on tiukassa tilanteessa ja kuntien hallinnollisista resursseista on pystyttävä ammentamaan niiden kaikki potentiaali.
Tutkijan kehittämisehdotuksia kuntien johtamiseen:
- strategia ohjaamaan vahvemmin johtamista
- luottamushenkilöiden perehdytykseen panostaminen
- tietoinen tunneilmaston parantaminen
- viranhaltijoiden työrauhan turvaaminen.
Väitöstilaisuus perjantaina 22. elokuuta
VTM Jenni Sipilä esittää väitöskirjansa ”Kunnallinen byrokratia edustuksellisen demokratian palveluksessa: Johtavien viranhaltijoiden kokemuksia yhteistyöstä luottamushenkilöiden kanssa” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 22.8.2025 klo 12.00 (Turun yliopisto, päärakennus, Tauno Nurmela -sali, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Arto Haveri (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Maija Setälä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on valtio-oppi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni SipiläväitöskirjatutkijaTurun yliopisto
Puh:044 738 8320jmrokk@utu.fiwww.utu.fi/fi/ihmiset/jenni-sipilaTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleKuvat

Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Turun yliopiston tutkijat kuvasivat tieteelle uusia hyönteislajeja Amazonian sademetsistä7.9.2026 09:59:03 EEST | Tiedote
Turun yliopiston biodiversiteettitieteiden laitoksen tutkijat ovat kuvanneet kaksi tieteelle aiemmin tuntematonta loispistiäislajia läntisen Amazonian sademetsistä. Uudet lajit kuuluvat hyvin harvinaiseen Brachycyrtinae-alaheimoon, jonka ensimmäinen Suomessa havaittu edustaja löytyi viime vuonna Turun Skanssin biodiversiteettipuistosta.
Lääketieteen opiskelijat tarjoavat elvytyskoulutusta Turun ja Raision 8.-luokkalaisille4.9.2026 12:59:32 EEST | Tiedote
Turun yliopiston lääketieteen opiskelijat antavat syksyn aikana elvytys- ja sydäniskurikoulutusta Raision, Turun normaalikoulun ja Puolalan yläkoulujen kahdeksannen luokan oppilaille. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Turun normaalikoulun liikuntahallilla (Annikanpolku 9, 20610 Turku) keskiviikkona 9.9. klo 12 järjestettävää koulutusta – tätä ennen on myös mahdollista haastatella kouluttajia.
Ihmeelliset vuodet -ohjelman kehittäjä Carolyn Webster-Stratton luennoi Turussa4.9.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus järjestää tiistaina 8. syyskuuta seminaarin, jossa professori emerita Carolyn Webster-Stratton kertoo yli 40 vuotta kestäneestä työstään lasten, vanhempien ja ammattilaisten tukemiseksi sekä Ihmeelliset vuodet -ohjelmaperheen synnystä, tutkimuksesta, kansainvälisestä leviämisestä ja tulevaisuudesta. Ihmeelliset vuodet on yksi maailman laajimmalle levinneistä ja tutkituimmista lasten käytösongelmien ehkäisyyn kehitetyistä menetelmistä, jota on toteutettu Suomessakin yli 20 vuoden ajan.
Kaupunkien liikenneympäristöt ovat tärkeitä elinympäristöjä monille kasveille ja pölyttäjille4.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaupunkien liikenteenjakajissa, parkkipaikoilla ja tienpientareilla menestyvät etenkin kasvilajit, joilla on keltaiset tai suuret kukat ja joita pistiäiset pölyttävät.
ERC-rahoitus käynnistää tutkimuksen yhteiskunnan ja tukiverkkojen merkityksestä isien perhevapaiden käytössä3.9.2026 13:01:00 EEST | Tiedote
Erikoistutkija Satu Helske selvittää, miten lastenhoidon jakaminen perheissä on muuttunut, kun isille suunnattuja perhevapaita on lisätty Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Helske on saanut tutkimukseensa 1,5 miljoonan ERC Starting Grant -rahoituksen viideksi vuodeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme