Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Autto: Budjettineuvottelut käydään hallituksen sisällä, ei sanomalehtien palstoilla

9.8.2025 14:05:04 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto kommentoi keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohen puheita: ”Pääministeri Orpo on käynnistänyt neuvottelut hallituspuolueiden kesken, eikä prosessissa ole tältä osin mitään epäselvää.”

Keskustan kansanedustaja Markus Lohi kritisoi tänään tiedotteessaan hallituksen budjettivalmisteluja ja vaati tietää, mistä hallitus aikoo sopeuttaa.

”Pääministeri Orpo on sanonut selvästi, että pohjana ensi viikolla käynnistyvissä budjettineuvotteluissa on valtiovarainministeriön virkapohja. Kaikki hallituspuolueet tuovat neuvottelupöytään omat ehdotukset ja niistä neuvotellaan. On erikoista, että budjettiriihen tuloksia vaaditaan julkisuuteen ennen kuin mitään neuvotteluja on edes käyty”, Autto kommentoi Kokoomuksen puoluevaltuuston yhteydessä.

Autton mukaan hallituspuolueet jakavat yhteisen näkemyksen siitä, että hyvinvointivaltion rahoitus on turvattava ja julkista taloutta sopeutettava. Sopeutuksen mittakaava tarkentuu, kun hallitus saa valtiovarainministeriön seuraavan talousennusteen.

”Julkisen talouden tilanne on edelleen vakava siitä huolimatta, että hallitus on jo tehnyt lähes 10 miljardin euron sopeutuspäätökset. Vaikka ne eivät ole olleet helppoja ratkaisuja, tämä hallitus on aina kyennyt tilanteen vaatimiin päätöksiin. Samaa ei voi sanoa edellisestä hallituksesta, jossa keskustalaisten valtiovarainministerien siunauksella kaikki ongelmat ratkaistiin jakamalla lisää rahaa”, Autto sanoo.

Autto muistuttaa, että hallitus on vaikeassa suhdannetilanteessa tehnyt jo merkittävän määrän työntekoa, yrittämistä ja talouskasvua edistäviä toimenpiteitä.

”Tämä hallitus on parantanut yrittäjyyden ja kestävän talouskasvun edellytyksiä enemmän kuin yksikään hallitus aiemmin. Kokoomukselle on tärkeää, että kasvun edellytysten vahvistamista jatketaan myös budjettiriihessä”, Autto päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Castrén: Tutkittua tietoa ei saa vaientaa oikeudellisella painostuksella10.9.2026 16:17:39 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja akuuttilääketieteen professori Maaret Castrén on huolissaan siitä, että oikeudellisten vaatimusten pelko voi kaventaa lääkäreiden ja tutkijoiden halukkuutta osallistua julkiseen keskusteluun. Castrén vaatii sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilta selkeää viestiä tieteen vapauden ja tutkittuun tietoon perustuvan keskustelun puolesta.

Kokoomuksen Aalto-Setälä: EU:n komission hankintaesitys turvaa sittenkin pk-yritysten edellytykset ja reilut markkinat Suomessa10.9.2026 13:24:58 EEST | Tiedote

Euroopan komissio antoi eilen ehdotuksen uudeksi julkisia hankintoja koskevaksi asetukseksi. Ehdotus korvaisi kolme voimassa olevaa hankintadirektiiviä yhdellä suoraan sovellettavalla asetuksella. Suomessa julkisia hankintoja tehdään vuosittain noin 40 miljardilla eurolla. Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä pitää ehdotusta Suomen kannalta myönteisenä lähtökohtana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye