Ravitsemusvartit keräsivät kiinnostusta ja kiitosta – jatkoa suunnitteilla
11.8.2025 09:31:03 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue järjesti toukokuussa ensimmäistä kertaa lyhyitä, työpäivien lomaan sijoitettuja ravitsemusvartteja. Palautteen perusteella tietoiskut koettiin hyödyllisiksi ja innostaviksi. Uusia tietoiskuja suunnitellaan jo syksylle.
Sydänviikolla 19.–23.5. järjestetyn 15 ravitsemusvartin teemoina olivat muun muassa ravitsemussuositukset, ruokasuhde, ravinnon terveellisyys, hyvät arkieväät ja palkokasvien hyödyntäminen. Tietoiskut pidettiin etäyhteydellä aamulla, lounasaikaan ja iltapäivällä ja monelle oli helppoa piipahtaa useammassakin tietoiskussa. Yhteensä tietoiskuihin osallistui 214 kuulijaa, joista valtaosa oli 41–63-vuotiaita. Suosituimmaksi aiheeksi nousi ruokasuhde.
– Ravitsemusvarteista saatiin runsaasti myönteistä palautetta. Lähes kaikki palautekyselyyn vastanneet kokivat saaneensa varttien kautta uutta tietoa, kertoo ravitsemusterapeutti Eeva Nykänen Keski-Suomen hyvinvointialueelta.
Erityisesti tietoiskujen tiivis ja napakka muoto sekä käytännönläheiset aiheet saivat kiitosta. Monet kokivat vartit hyvänä muistutuksena tärkeistä ravitsemukseen liittyvistä asioista. Samalla kuulijat esittivät toiveita seuraaviin tietoiskuihin – esimerkiksi palkokasveista ja ruokasuhteesta halutaan kuulla lisää jatkossakin.
Nyt voit vaikuttaa tulevien tietoiskujen sisältöihin
Hyvinvointialueen ravitsemusterapiayksikkö aikoo jatkaa tietoiskusarjaa hyvän vastaanoton rohkaisemana. Seuraavia ravitsemusvartteja suunnitellaan mahdollisesti jo ravitsemusviikolle marraskuussa 2025 ja jälleen sydänviikolle keväällä 2026. Tarkempi aikataulu täsmentyy myöhemmin.
Mitä aiheita sinä haluaisit kuulla seuraavissa tietoiskuissa? Toiveita ja ehdotuksia voi jättää 30.9. saakka tällä lomakkeella: Toiveita tuleville Ravitsemusvarteille.
Tulevien tietoiskujen aiheet kootaan sekä palautteen että uusien toiveiden pohjalta.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on hyvinvointialueen keskeisiä tehtäviä
Tutkimusnäyttö ruokavalintojen merkityksestä hyvinvoinnille on vahva. Ruokavalinnoilla voi vähentää myös sairastumisriskiä useimpiin kansansairauksiin. Viimeaikainen tutkimusnäyttö on vahvistunut erityisesti mielenterveyden ja ravitsemuksen yhteyksistä.
Ravitsemusvartit tarjoavat käytännönläheistä, ajankohtaista ja luotettavaa tietoa oman ja perheen ruokailun tueksi helposti saavutettavassa muodossa kaikille keskisuomalaisille. Ravitsemusvartteja koordinoi Keski-Suomen hyvinvointialueen ravitsemusterapiayksikkö yhdessä eri organisaatioiden asiantuntijoiden kanssa.
Lisää vinkkejä hyvinvointiin ja arjen ravitsemukseen löydät ympäri vuoden verkkosivuiltamme: Hyvinvointisi tueksi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva Nykänen, ravitsemusterapeutti, Keski-Suomen hyvinvointialue, eeva.nykanen(at)hyvaks.fi, p. 040 580 3501
Viestinnän yhteyshenkilö: Hanne Joenaho, viestinnän asiantuntija, Keski-Suomen hyvinvointialue, hanne.joenaho(at)hyvaks.fi, p. 014 269 5946
Linkit
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Potilastietojärjestelmän päivitys lauantaina 19.9. voi hidastaa päivystyspotilaiden hoitoa Keski-Suomen hyvinvointialueen päivystyksessä ja kiirevastaanotoilla16.9.2026 12:01:16 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen potilastietojärjestelmään tehdään lauantaina 19.9. päivitys, joka aiheuttaa järjestelmään arviolta 15 tunnin käyttökatkon. Käyttökatko saattaa myös kestää arvioitua pidempään. Käyttökatko alkaa lauantaiaamuna kello 8.00.
Keski-Suomen hyvinvointialue valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vuoden 2025 lisärahoituspäätöksestä15.9.2026 21:01:12 EEST | Tiedote
Aluehallitus päätti kokouksessaan 15.9., että Keski-Suomen hyvinvointialue hakee korkeimmalta hallinto-oikeudelta muutosta valtioneuvoston tekemiin päätöksiin, jotka koskevat hyvinvointialueen vuodelle 2025 hakemaa lisärahoitusta.
Keski-Suomen hyvinvointialue kerää asukkaiden näkemyksiä vaikuttamismahdollisuuksista hyvinvointialueella 23.9. mennessä15.9.2026 14:29:12 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue valmistelee uutta osallisuus- ja kumppanuusohjelmaa vuosille 2026–2029. Nyt asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten heidän kuulemisensa, osallistuminen ja vaikuttaminen toteutuvat hyvinvointialueella tulevina vuosina. Vaikuttamaan pääsee vastaamalla kyselyyn.
Digitaalinen asiointi laajenee Keski-Suomen hyvinvointialueella: kiireetön yhteydenottopyyntö käyttöön suun terveydenhuoltoon sekä mielenterveys- ja riippuvuuspalveluihin15.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Kiireettömän yhteydenottopyynnön voi jättää hyvinvointialueen digitaalisten palveluiden kautta ympäri vuorokauden selaimessa tai mobiilisovelluksessa.
Suun terveydenhuollon Vuoden vaikuttavuusteko 2026 -palkinto pohjoiseen Keski-Suomeen – lasten hampaiden harjaus parantunut merkittävästi15.9.2026 08:35:07 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen suun terveydenhuollon vaikuttavuusverkosto on myöntänyt Vuoden vaikuttavuusteko 2026 -palkinnon Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven hammashoitoloihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme