Liikennemelu yhteydessä nuorten mielenterveyshäiriöihin
13.8.2025 06:50:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Pitkäaikainen altistuminen liikennemelulle on yhteydessä masennus- ja ahdistuneisuushäiriöihin nuorilla, osoittaa Oulun yliopiston johtama tutkimus.

Environmental Research -lehdessä vastikään julkaistu tutkimus on ensimmäinen, joka tarkastelee pitkäaikaisen liikennemelun vaikutuksia mielenterveyteen lapsuudesta aikuisuuteen asti. Siinä havaittiin, että mielenterveyshäiriöiden riski kasvaa, kun liikennemelu kotiosoitteessa ylittää 53 desibeliä – rajan, jonka Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt turvalliseksi enimmäistasoksi.
Ympäristömelu on kasvava huolenaihe koko Euroopassa. Se voi vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin monin tavoin, esimerkiksi aiheuttamalla kuulovaurioita, unihäiriöitä, stressiä ja kognitiivisia ongelmia. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet yhteyksiä myös mielenterveyden häiriöihin, mutta näyttö on toistaiseksi ollut niukkaa.
Tutkimuksessa analysoitiin yli 114 000:n Suomessa vuosina 1987–1998 syntyneen henkilön tietoja. Kaikki heistä asuivat pääkaupunkiseudulla vuonna 2007. Seuranta alkoi heidän ollessa 8–21-vuotiaita ja jatkui keskimäärin lähes yhdeksän vuoden ajan.
Tutkittavien asuinpaikkoihin mallinnettiin vuosittainen keskimääräinen tie- ja raideliikenteen melutaso, ja mielenterveyshäiriöihin liittyvät tiedot haettiin terveydenhuollon rekistereistä. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin malleja, joissa huomioitiin sekä yksilö- että aluetason taustatekijöitä.
Tutkimus vahvisti WHO:n suosituksen, jonka mukaan liikenteen melutaso ei saisi ylittää 53 dB:n vuorokausikeskiarvoa. Tämän tason ylittyessä riski ahdistuneisuuteen ja masennukseen kasvaa.
“Ahdistuneisuushäiriöiden riski oli matalin, kun melutaso hiljaisemmalla puolella asuntoa oli 45–50 dB ja kasvoi, kun taso nousi yli 53–55 dB:n. Tästä tasosta alkaen melu muodostuu nuorille merkittäväksi psykologiseksi stressitekijäksi, riippumatta siitä, millä puolella asuntoa he nukkuvat”, tutkijatohtori Anna Pulakka kertoo.
Yhteys ahdistuneisuuteen oli erityisen selvä pojilla sekä henkilöillä, joiden vanhemmilla ei ollut diagnosoituja mielenterveyshäiriöitä.
Tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja Yiyan He korostaa, että havaintojen tulisi ohjata konkreettisiin toimiin melualtistuksen vähentämiseksi. Hän suosittelee muun muassa makuuhuoneen sijoittamista rakennuksen hiljaisemmalle puolelle, viheralueiden lisäämistä sekä liikenteen hiljentämistä esimerkiksi nopeusrajoitusten avulla.
Tutkimus tehtiin osana eurooppalaista LongITools-projektia.
Tutkimusjulkaisu: Yiyan He, Sylvain Sebert, Anna Pulakka et al. Residential exposure to traffic noise and incidence of depression and anxiety from childhood through adulthood: a Finnish register study Environmental Research, Volume 285, Part 2, 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkijatohtori Anna Pulakka, Oulun yliopisto, anna.pulakka@oulu.fi
Väitöskirjatutkija Yiyan He, Oulun yliopisto, yiyan.he@oulu.fi (englanti)
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Mobiilisovellus voi parantaa syömiskäyttäytymistä – muutokset yhteydessä painonlaskuun14.9.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston pitkäjänteisen tutkimustyön pohjalta kehitetty digitaalinen elintapaohjausmenetelmä Onnikka on esimerkki siitä, miten tieteellinen työ voi johtaa käytännön terveydenhuollossa hyödynnettävään ratkaisuun. Uudessa tutkimuksessa selvitettiin, miten Onnikka-mobiilisovelluksen kuuden kuukauden käyttö vaikutti syömiskäyttäytymiseen aikuisilla, joilla on lihavuutta.
Näkymätön oppiminen näkyväksi – tuotantotalouden väitöstyö edistää epämuodollisen oppimisen johtamista10.9.2026 08:38:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tuotantotalouden alalla väittelevän Oona Vuorion mukaan tieto- ja asiantuntijatyön ohessa tapahtuvan epämuodollisen oppimisen johtaminen ja tukeminen voi tuoda uutta kilpailukykyä suomalaisille yrityksille ja organisaatioille.
Metsätalous aiheena Oulun yliopiston väittelysarjassa10.9.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -sarjassa väitellään metsätaloudesta. Väite kuuluu "Suomen metsätalous köyhdyttää luontoa". Tilaisuus pidetään Linnanmaan kampuksella tiistaina 15. syyskuuta klo 16.
PISA-tulokset haastavat pohtimaan oppilaiden sinnikkyyttä – motivaation säätelytaidot voivat olla osa ratkaisua9.9.2026 10:46:00 EEST | Tiedote
Tuoreissa PISA 2025 -tuloksissa erityistä huomiota on herättänyt havainto, että vain 41 prosenttia suomalaisista oppilaista kertoo yrittävänsä entistä kovemmin silloin, kun työ alkaa tuntua haastavalta. Osuus on tutkimukseen osallistuneiden maiden matalin. Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan keskeisessä roolissa ovat oppilaiden taidot tunnistaa ja säädellä omaa motivaatiotaan.
Suomen Akatemialta yli kaksi miljoonaa euroa Oulun yliopiston tutkimukseen arktisen alueen murroksesta ja ympäristötoimijuudesta mielenterveyden lähteenä9.9.2026 09:11:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi rahoitusta arktisen alueen murrosta ja mielen kansanterveyttä koskevaan tutkimukseen. Rahoitusta Oulun yliopistolle tuli yhteensä 2 093 104 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme