Psykiatrinen sairaanhoito Pohjois-Pohjanmaalla täyttää sata vuotta
14.8.2025 10:19:34 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
OYS Psykiatria juhlii tänä syksynä pohjoissuomalaisen psykiatrisen sairaanhoidon satavuotista taivalta. Juhlavuoden kunniaksi OYS Psykiatria kerää varoja psykiatrisen hoidon kehittämiseen ja potilaiden hyvinvoinnin edistämiseen. Juhlavuosi pitää sisällään myös tapahtumia ja historiikin julkaisun. Juhlavuoden varainkeruun suojelijana toimii koomikko Ali Jahangiri.

Oulun Peltolassa on hoidettu psykiatrisia sairauksia jo sadan vuoden ajan. Vuonna 1925 Peltolaan rakennettiin piirimielisairaala, joka vastasi mielisairauksien hoidosta pohjoissuomalaisille. Nykyinen OYS Psykiatria hoitaa potilaita koko Pohteen alueella.
– Psykiatrinen hoito on huomattavasti inhimillistynyt ja kehittynyt sadan vuoden aikana. Onneksi psykiatriseen sairauteen liittyvä leima on vähentynyt. Työtä palveluiden parantamiseksi on kuitenkin jatkettava. Taloudellisista paineista huolimatta Pohteella on mahdollisuus kehittämiseen, sanoo OYS Psykiatrian palvelualuejohtaja Sanna Blanco Sequeiros.
Varoja kerätään erityisesti aikuispotilaiden auttamiseksi
Psykiatrian asiakkaat ovat usein heitä, joiden ääni ei tule kuuluville. Osana juhlavuotta OYS Psykiatria käynnistää varainkeruun Pohjois-Suomen terveydenhuollon tukisäätiön eli Terttu-säätiön kautta.
– Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria saavat lahjoituksia hyvin, mutta tarvitsemme lisää varoja aikuispsykiatrialle. Kannustamme järjestöjä, hyväntekeväisyysjärjestöjä, säätiöitä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä tekemään lahjoituksia. Pienikin summa on tärkeä, muistuttaa Blanco Sequeiros.
Lahjoituksen voi tehdä Terttu-säätiön kautta OYS Psykiatria 100 vuotta -rahastoon. Rahaston varoja käytetään OYS Psykiatrian potilaiden, omaisten ja henkilökunnan hyvinvointiin ja psykiatrisen hoidon kehittämiseen ja tutkimiseen.
Tapahtumia pitkin syksyä
Psykiatrian juhlaviikkoa vietetään 1.–5.9.2025. Torstaina 4.9. Peltolassa järjestetään kaikille avoin pihajuhla, jossa voi esimerkiksi osallistua arkkitehdin johdolla kävelykierrokselle ja tutustua alueen historiaan.
– Peltola on hieno, historiallinen pihapiiri ja rakennukset ovat kauniita. Jatkossa myös tiloja tulee kehittää vastaamaan tämän päivän psykiatrisen hoidon tarpeita, Blanco Sequeiros summaa.
Perjantaina 5.9. järjestetään juhlasymposium, jossa julkaistaan tutkija Samu Sarviahon toimittama historiikki Sata vuotta Piirillä – Psykiatrista sairaanhoitoa Oulun Piirimielisairaalasta OYS Psykiatriaan 1925–2025.
Juhlavuoden suojelijana toimii koomikko Ali Jahangiri, joka esiintyy opiskelijajärjestö Fimsicin järjestämällä hyväntekeväisyyskeikalla syyskuussa Oulussa. Keikan pääsylipuista saadut tulot ohjataan OYS Psykiatria 100 vuotta -rahastoon.
– Olen innolla mukana suojelemassa juhlavuotta. On tärkeää puhua heidän puolestaan, jotka jäävät helposti näkymättömiksi. Veljeni Erfan on psykiatri ja sitä kautta olen nähnyt psykiatriseen hoitoon liittyviä asioita lähempää, Jahangiri kertoo.
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Blanco SequeirosPalvelualuejohtaja, OYS Psykiatria, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 473 9797sanna.blanco-sequeiros@pohde.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohteen alkuvuoden tulos ylijäämäinen, talouden paineet jatkuvat14.9.2026 18:07:49 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui 14.9.2026 puheenjohtaja Matti Sorosen johdolla. Aluevaltuusto käsitteli tammi–kesäkuun 2026 osavuosikatsausta. Aluevaltuusto hyväksyi Limingan sosiaali- ja terveyskeskuskiinteistön ostamisen.
Pohteen vammaisneuvosto hakee vammaisystävällistä toimijaa myös tänä vuonna14.9.2026 09:41:39 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vammaisneuvosto päätti kokouksessaan 27.8.2026 hakea vammaisystävällistä toimijaa myös tänä vuonna. Viime vuonna vammaisystävälliseksi toimijaksi neuvosto valitsi OLKA Pohjois-Pohjanmaan.
OmaOysin palvelut siirtyvät OmaPohteeseen 17.9.202614.9.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asiointipalvelu OmaPohde kokoaa yhä enemmän Pohteen digitaalisia palveluja yhteen. Torstaina 17.9.2026 OmaOysin digitaaliset palvelut siirtyvät kokonaisuudessaan OmaPohteeseen. Samalla OmaOys lakkaa toimimasta ja asiakkaat ohjataan OmaPohteeseen.
OYSin C-talon työmaa järjesti ylijäämähuutokaupan OYSin lapsipotilaiden hyväksi11.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Huutokaupassa kerätty 16 000 euron potti lahjoitetaan OYSin lastenklinikalle Terttu-tukisäätiön kautta.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnos etenee aluehallitukseen – avoin tilaisuus järjestetään 17.9.10.9.2026 17:33:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan 10.9.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen. Lautakunta lähetti luonnoksen aluehallituksen käsiteltäväksi tiistaina 15.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
