Tays Keskussairaalan pysäköinti- ja logistiikkarakennus sai rakennusluvan
14.8.2025 12:39:20 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Tampereen kaupunki myönsi hankkeelle rakennusluvan kesäkuussa. Valitusaika päättyi heinäkuussa, eikä valituksia rakennusluvasta tullut. Pysäköinti- ja logistiikkarakennus sijoittuu nykyisen Riviparkin paikalle ja sen rakentamisen on arvioitu käynnistyvän vuonna 2028.
Viisikerroksiseen pysäköinti- ja logistiikkarakennukseen tulee yhteensä 551 autopaikkaa ja 758 katettua polkupyöräpaikkaa. Pysäköintipaikat tulevat sekä työntekijöiden että asiakkaiden käyttöön. Rakennuksen kokonaisalaksi tulee 36 589 neliömetriä ja sen arvioitu hinta on noin 64 miljoonaa euroa.
Pysäköinti- ja logistiikkarakennuksen tekninen yleissuunnittelu jatkuu vuoden 2025 loppuun asti. Rakentamaan päästään arviolta vuonna 2028, sillä Hoitajantien pysäköintialueelle sijoittuva henkilöstön pysäköintihalli on tarkoituksena rakentaa ensin. Hoitajantien pysäköintihallin hankkeella ei ole vielä rakennuslupaa.
–Rytmitämme rakentamisen niin, ettei pysäköintilaitoksia rakenneta samanaikaisesti. Näin saamme paremmin turvattua alueen pysäköintitilanteen myös rakentamisen aikana, hankejohtaja Veli-Pekka Tanhuanpää kertoo.
Yhteyshenkilöt
Tanhuanpää Veli-PekkaHankejohtaja
Puh:044 4735 336veli-pekka.tanhuanpaa@pirha.fiKuvat

Pirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pitkäniemen sairaala-alueen myynti käynnistymässä3.9.2026 17:41:22 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaostolle esitetään 8.9. kokouksessa, että hyvinvointialue ryhtyy myymään Nokian Pitkäniemen sairaala-aluetta. Nokialla Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun ympäristön kokonaisuus, ja osa rakennuksista on suojeltu. Alue esitetään myytäväksi kolmessa osassa: yhtenä isona kokonaisuutena ja kahtena yksittäisenä kohteena. Hyvinvointialueelle jää Pitkäniemeen vammaispalveluiden rakennuksia, jotka se omistaa myös jatkossa.
Tays Keskussairaalan R-rakennuksen laajennusosan rakentaminen käynnistyy3.9.2026 13:57:38 EEST | Tiedote
R-rakennuksen ensimmäisen kerroksen aulan yhteyteen tehdään laajennusosa, jonka rakentaminen käynnistyy maanantaina 7. syyskuuta.
Aluehallitus käsittelee 7.9. ikäihmisten palvelujen seurantaraportteja ja vastausta arviointikertomukseen2.9.2026 16:13:49 EEST | Tiedote
Hallitukselle raportoidaan erityisesti ikääntyneiden palveluketjun kehittämissuunnitelmasta ja IKI2035-kehittämisohjelman raportista. Ne ovat menossa tiedoksi myös aluevaltuustolle.
Pirkanmaan hyvinvointialueella on tapahtunut tietosuojapoikkeama2.9.2026 14:35:00 EEST | Tiedote
Seulontapotilaiden tiedonsiirrossa uudelle palveluntuottajalle on tapahtunut tietosuojapoikkeama. Uudelle palveluntuottajalle siirretyissä asiakastiedoissa on ilmennyt virheitä.
Pirha muistuttaa: epäasiallinen käytös kuormittaa hyvinvointialueen ammattilaisia2.9.2026 13:54:55 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöihin kohdistuva epäasiallinen käytös on lisääntynyt osassa palveluita. Pirha toivoo asiakkailta, potilailta ja läheisiltä asiallista palautetta ja kunnioittavaa vuorovaikutusta kaikissa kohtaamisissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme