Loton potissa lauantaina 14,5 miljoonaa euroa - Aikaisemman jättipotin voittaja kertoo elämästään voiton jälkeen
14.8.2025 15:08:08 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Veikkauksen lauantai-iltojen klassikko Lotto alkoi alkoi vuonna 1970. Nyt pelin potti on kohonnut huimiin lukemiin 14,5 miljoonaan euroon. Jos lauantaina löytyy vain yksi täysosuma, olisi kyseessä pelin historian viidenneksi suurin voitto. Yksi Loton aikaisemmista jättivoittajista kertoo nyt haastattelussa elämästään voiton jälkeen.

Lohjalaismies voitti vuonna 2019 Lotosta 15,5 miljoonan euron potin, joka oli tuolloin pelin historian suurin voitto.
- Alkuhuuman jälkeen elämä on tässä tasoittunut vuosien jälkeen. Voittorahojani olen sijoittanut eri pankkien kautta eikä potti ole kovinkaan paljon pienentynyt sen myötä. Varoja on käytetty matkusteluun ja lähipiiriä olen auttanut taloudellisesti, jättivoittaja kertoo nyt.
Sijoittaminen onkin voittajille yleistä. Suomalaisvoittajat pyrkivät sijoittamaan voittonsa niin, että voitosta poikisi tuottoja myöhemminkin. Veikkauksen suurvoittajille toteuttaman kyselyn mukaan peräti 86 prosenttia eri pelien suurvoittajista kertoi sijoittaneensa osakkeisiin tai rahastoihin.
Monet suurvoittajat toteuttavat suurvoiton tuomilla rahoilla pienempiä tai suurempia unelmiaan.
- Erikoisempia asioita mitä olen voittorahoilla tehnyt, ovat olleet suuritehoiset autot. Niitä on tullut vaihdettua vähän turhaankin, kun en ole kovin paljon kuitenkaan lopulta ajanut. Ehkä seuraava autoni onkin joku ihan pieni auto, lohjalainen nauraa.
- UIkomaan matkoilla olemme käyneet eri tavoin, kun se kerran on mahdollista. Golfia tykkään pelata. Hankintoja ei ole viime aikoina enää tullut paljon tehtyä.
Monet suurvoittajista kertovat voiton jälkeen lahjoittavansa osan voitosta hyväntekeväisyyteen. Lohjalaisvoittaja sanoo tukeneensa urheiluseuran toimintaa.
- Olen tukenut erästä palloiluseuraa, joka on minulle merkityksellinen. En tietenkään odota, että sieltä tulisi rahaa takaisin, vaan aivan muut arvot ovat siinä hankkeessa tärkeitä. Jotainhan sitä pitää harrastaa, ja urheilu on tärkeää. On myös jännittävää seurata itselle tärkeän seuran menestystä.
-Kuten elämässä yleensäkin kyllähän asiat alkavat jossain kohtaa tuntua vähän vanhoilta jutuilta. Eipä näistä enää niin puhuta. Aikanaan tuo vuosien takainen voittoni oli paljonkin esillä monissa yhteyksissä.
Jättimäinen voitto Lotosta on tuonut voittajalleen rauhaa elämään.
- Terveys on säilynyt ja voitosta on sillä tavalla voinut nauttia. Hyvin on mennyt. Onhan se ollut helpotus, että voi tehdä haluamiaan asioita eikä tarvitse valvoa öisin, että onko varaa lähteä vaikka lomalle tai ostaa jotain. Toisaalta en ole ostanut juurikaan tarpeettomia asioita.
Voittaja on jatkanut myös lottoamista pienin panoksin.
- Olen seurannut Veikkauksen uutisia ja tuntuu, että Eurojackpotissa on mennyt usein voitto saksalaisille. Olen yrittänyt laittaa heille hanttiin, ja norjalaisille Vikinglotossa. Ei ole vielä onnistunut, mutta jatkan yrittämistä. Sitä tässä myös odottelen, että Valioliiga alkaa ja pääsee suunnittelemaan Vakio-rivejä.
Suurin yksittäinen Lotto-voitto on 15,8 miljoonaa euroa. Voitto osui Siilinjärvelle kierroksella 37/2022. Tuolloin voittorivi pelattiin Siilinjärven Toritien R-kioskissa.
Loton potissa on lauantain arvonnassa 14,5 miljoonaa euroa. Mikäli kierroksella ei löydy täysosumaa, pelin potti kohoaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti nousi neljään miljoonaan euroon - tässä tulokset ja voitot12.9.2026 22:46:27 EEST | Tiedote
Lotosta ei löytynyt kierroksella 37/2026 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla neljä miljoonaa euroa.
Eurojackpotin päävoitto kohosi 48 miljoonaan euroon - suomalaisporukalle yli 100 000 euroa11.9.2026 21:58:52 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantain arvonnassa ei löytynyt kierroksella 37/2026 täysosumia. Ensi tiistaina potissa on tarjolla noin 48 miljoonaa euroa.
Toto-peli Quinte+: Helsinkiin 63 000 euron potti– lauantaina ja sunnuntaina miljoona euroa bonusrahaa11.9.2026 12:40:04 EEST | Tiedote
Euroopan suurin päivittäinen hevospeli Quinte+ on pelattavissa veikkaus.fi:ssä ja Veikkauksen sovelluksessa. Lauantaina ja sunnuntaina Quinte+:n kohteissa on miljoona euroa bonusrahaa. Sunnuntaina 6.9. pelistä osui Suomeen 63 000 euron Toto-pelipotti.
Euraan 53 000 euron Pitkäveto-voitto - Seitsemän ottelun lopputulos oikein10.9.2026 20:20:34 EEST | Tiedote
Euraan osui muhkea 53 063 euron voitto Pitkäveto-pelistä. Rivissä oli oikein yhden kotimaisen jääkiekko-ottelun ja kuuden englantilaisen jalkapallo-ottelun lopputulokset.
Eurojackpotissa perjantaina 40 miljoonan euron potti - Suomeen 110 000 euron voitto8.9.2026 22:07:23 EEST | Tiedote
Eurojackpotista ei löytynyt tiistaina kierroksella 37/2026 täysosumia. Tämän viikon perjantaina potissa on tarjolla noin 40 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme