Osuuskauppa Keskimaan edustajiston vaalit lokakuussa − ehdokasasettelu alkaa maanantaina 18.8.2025
15.8.2025 09:50:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on merkittävä osa paikallisten arkea ja myötävaikuttaa koko maakuntaan työllistäjänä, investoijana ja kehittäjänä. Osuuskaupan tehtävää ja toimintaa tukevaan edustajistoon haetaan nyt uusia, oman alueen kehittämisestä kiinnostuneita jäseniä. Edustajisto toimii paikallisena äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtii siitä, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen. Keskimaan 50-jäsenisen edustajiston vaalit järjestetään lokakuussa 2025 suorana henkilövaalina. Ehdokasasettelu alkaa maanantaina 18.8. ja päättyy tiistaina 9.9.2025.

Osuuskauppa Keskimaan edustajiston jäsenyys tarjoaa näköalapaikan kaupan sekä matkailu- ja ravitsemisalan liiketoimintaan Keski-Suomessa. Lisäksi roolissa on mahdollisuus omalla aktiivisuudellaan vaikuttaa asiakasomistajille suunnattujen palveluiden kehittämiseen. Sopivia ehdokkaita ovat osuuskaupan palveluja aktiivisesti käyttävät ja niiden kehittämisestä aidosti kiinnostuneet asiakasomistajat.
− Me Keskimaalla tunnemme hyvin paikallista arkea ja haluamme rakentaa oman toimintamme kautta Keski-Suomesta paremman paikan elää. Tätä varten haluamme kuulla asiakasomistajiamme, jonka äänitorvena valittava edustajisto tulee toimimaan, kertoo Osuuskauppa Keskimaan talousjohtaja Niko Toivanen.
Osuuskaupan tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen ja yhteisölleen, jonka osana se toimii. Osuustoiminnassa taloudellisten näkökulmien lisäksi päätöksenteossa huomioidaan myös muita näkökulmia, kuten yhteisöllisyys, arvot, paikalliset tarpeet sekä kulttuuri. Edustajisto tuo asiakasomistajien toiveet ja ideat osuuskaupan johdolle.
− Ehdokkaaksi voi asettua kuka tahansa oman osuuskaupan toiminnasta kiinnostunut asiakasomistaja. Kannustamme eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia asiakasomistajia lähtemään ehdolle matalalla kynnyksellä, aiempaa kokemusta ei tarvitse olla. Tärkeintä on intohimo oman asuinympäristön ja osuuskaupan kehittämiseen, Toivanen kannustaa.
Osuuskaupan vaaleissa ehdokkaaksi voi asettua jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut täyden osuusmaksun, on täyttänyt 18 vuotta vaalien alkaessa ja asuu osuuskaupan jäsenalueella.
Edustajiston rooli päätöksenteossa
Osuuskauppa Keskimaa on jäsentensä omistama yritys, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat ottaa monella tapaa osaa. Keskimaan 50-jäseninen edustajisto valitaan jäsenten keskuudesta joka neljäs vuosi.
Edustajistolla on kaksi sääntömääräistä kokousta vuodessa, joissa se muun muassa päättää osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen ja päättää ylijäämän käytöstä sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Lisäksi edustajiston jäsenet voivat tehdä hallitukselle aloitteita osuuskaupan toimialaan liittyvistä asioista.
Edustajistoa vielä tiiviimmin osuuskaupan päätöksentekoon pääsee osallistumaan hallintoneuvostossa, jonka kokoonpanon päättää edustajisto. Hallintoneuvosto muun muassa vahvistaa osuuskaupan strategian ja nimittää osuuskaupan toimitusjohtajan.
Näin vaalit etenevät
Vaalien ehdokasasettelu alkaa maanantaina 18.8. ja päättyy tiiistaina 9.9.2025. Osuuskauppa Keskimaa on jaettu vaaleissa kolmeen jäsenalueeseen: eteläinen alue, Jyväskylä ja pohjoinen alue.
Ehdokasasettelu tapahtuu sähköisen ehdokasasettelun kautta. Asettuakseen ehdolle ehdokas tarvitsee kaksi äänioikeutettua ja samalla jäsenalueella asuvaa asiamiestä, jotka tekevät ehdokasasettelun ja kutsuvat ehdokkaan listalleen ehdokkaaksi. Osuuskaupan vaalisivuille keskimaa.fi/vaalit on koottu ohjeet ehdokkaaksi ryhtymiseen.
Osuuskauppa Keskimaan vaalien äänestysaika on 6.10.—20.10.2025. Vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi hyväksytyt ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet. Keskimaan edustajistoon valitaan yhteensä 50 jäsentä seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Vaalien tulos julkistetaan 29.10.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niko Toivanentalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiSuvi Elonheimo-Tikkanenjohdon assistentti
Puh:010 767 3009suvi.elonheimo-tikkanen@sok.fiKuvat

Linkit
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 760 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 143 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Keskimaan Prismoissa Kerää ja skannaa -palvelu nyt omalta puhelimelta7.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Suositun Kerää ja skannaa -palvelun käyttö helpottuu Keskimaan Prismoissa, kun ostokset voi jatkossa skannata myös omalla puhelimella S-ostoslista-sovelluksessa. Uusi Kerää ja skannaa -mobiilipalvelu avautuu S-ryhmän asiakasomistajien käyttöön kaikissa Keskimaan Prismoissa maanantaina 7.9.
Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
ABC Keuruu uudistetaan nykyaikaiseksi polttonesteen automaattiasemaksi17.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
ABC Keuruu uudistetaan syksyn aikana nykyaikaiseksi automaattiasemaksi. Vanha jakeluasema ja liikennemyymäläkiinteistö puretaan, ja tontille rakennetaan uusi ABC-automaattiasema. Polttonesteen jakelu keskeytyy maanantaista 17.8. alkaen purku- ja rakennustöiden ajaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme