Vaasa mukana huolehtimassa Itämerestä
15.8.2025 15:20:12 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasa on jälleen mukana kampanjoimassa Itämeren puolesta elokuussa. Mahanpuruja muovista -kampanja 18.-31.8.2025 muistuttaa roskien oikeasta paikasta. Itämeripäivänä 28.8.2025 järjestetään perhetapahtuma, jossa taide ja luonto kohtaavat Pohjanmaan museolla.

Elokuu on kampanjoinnin aikaa luonnon ja meren puolesta. Meri on merkittävä osa vaasalaisuutta ja kaupunki haluaakin osaltaan jakaa tietoa omien valintojen merkityksestä ympäristön elinkelpoisuuteen ja viihtyvyyteen.
Itämeri alkaa katukaivosta
Tiedon puute on edelleen keskeinen syy siihen, miksi ihmiset roskaavat. Maahan heitetyt tupakantumpit, nikotiinipussit, muovikääreet, purkat ja muut roskat kulkeutuvat katukaivojen kautta usein suoraan lähivesistöön. Sieltä roskat voivat valua virtaavien vesien mukana aina Itämereen asti.
Pidä Saaristo Siistinä ry:n lanseeraaman Mahanpuruja muovista -kampanjan myötä kaupunkien katukaivoja merkitään näyttävillä kalatarroilla. Kampanjan tavoitteena on herätellä ohikulkevia ihmisiä pohtimaan oman käyttäytymisensä vaikutusta roskaantumiseen ja lisätä tietoa roskien kulkureiteistä.
– Kun tieto lisääntyy, roskaantuminen voi vähentyä. Mahanpuruja muovista -kampanjalla muistutamme, että roskan paikka ei ole kadulla eikä katukaivossa. Suurin osa katukaivojen roskista oli vuoden 2022 kartoituksessamme lähtöisin tavallisilta ihmisiltä. Siksi jokainen meistä voi omalla toiminnallaan suoraan vaikuttaa lähivesistöjemme ja Itämeren roskaantumisongelmaan, kertoo viestinnän asiantuntija Kiia Palo Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.
Luontoon jätetty kierrätettävä roska on hukkaan heitetty resurssi
Maailmassa tuotetun jätteen määrän arvioidaan kasvavan jopa 70 % vuoteen 2050 mennessä, joten toimia roskaantumisen ehkäisemiseksi tarvitaan. Jätteen määrää ja syntymistä täytyy vähentää, mutta yhtä tärkeää on saada kaikki kierrätettävät materiaalit kiertoon ja uusiokäyttöön.
– Kadulle tai luontoon hapertumaan jätetty kierrätettävä roska on hukkaan heitettyresurssi. Kun viet roskat roskiin ja lajittelet ne huolellisesti, autat pitämään arvokkaat materiaalit kierrossa ja vähennät roskien aiheuttamia ympäristöhaittoja, Palo muistuttaa.
Mahanpuruja muovista-kampanjan kaivonkansitarrat on valmistettu PVC-vapaasta materiaalista, joka voidaan käytön jälkeen kierrättää metallina.
Itämeripäivä kannustaa nauttimaan kotimerestämme
Valtakunnallista Itämeripäivää vietetään 28.8.2025. Juhlapäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä, ja sen tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja ja lupauksia sen hyväksi. Vaasan kaupunki on jälleen mukana kampanjoinnin lisäksi perhetapahtuman muodossa.
Luonto kohtaa taiteen Terranovassa
Pohjanmaan museolla järjestetään perjantaina 28.8. klo 15.30–16.30 Luonto kohtaa taiteen Terranovassa -perhetapahtuma. Tapahtumassa perheet pääsevät mukaan inspiroivalle Terranovakierrokselle ja työpajaan.
Opastetulla kierroksella pohditaan yhdessä kulunutta kesää ja sitä, miten luonto valmistautuu syksyyn. Miltä meri näyttää elokuun lopussa? Entä miten eläimet ja kasvit muuttuvat vuodenaikojen vaihtuessa?
Kierroksen jälkeen siirrytään Studio Terraan, jossa päästetään luovuus valloilleen! Työpajassa maalataan temperaväreillä ja liiduilla oma meriaiheinen teos, jonka saa viedä kotiin muistoksi.
- Ilmoittautuminen: Lähetä viesti osoitteeseen museoinfo@vaasa.fi ja kerro, millä kielellä haluat osallistua.
- Hinta: Sisäänpääsymaksu 12/8 €. Kaikukortti, Museokortti ja alle 18-vuotiaat maksutta.
Vaasa on vuoden 2026 European Green Leaf -kaupunki. Euroopan komissio myöntää tunnustuksen vuosittain kaupungeille, jotka edistävät kestävää kehitystä ja tekevät määrätietoisesti työtä ympäristön ja ilmaston hyväksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ympäristöinsinööri Camilla Tuomela, puh. 0401842972, camilla.tuomela@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Förnyelsen av salutorget i Vasa går framåt – eventuell byggstart nästa vår4.9.2026 10:08:34 EEST | Pressmeddelande
Förnyelsen av salutorget i Vasa går vidare till godkännande av byggplanen nästa vecka. Det förnyade torget får bland annat nya vistelse- och lekplatser, planteringar och gungor. Byggstarten är planerad till våren 2027, och förnyelsen färdigställs i etapper fram till 2029.
Vaasan kauppatorin uudistus etenee – rakentaminen alkanee ensi keväänä4.9.2026 10:08:10 EEST | Tiedote
Vaasan kauppatorin uudistus etenee rakennussuunnitelman hyväksymiseen ensi viikolla. Uudistetulle torille tulee muun muassa uusia oleskelu- ja leikkipaikkoja, istutuksia ja maisemakeinuja. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa keväällä 2027, ja uudistus valmistuu vaiheittain vuoteen 2029 mennessä.
Kandidater söks till valet för ungdomsfullmäktige1.9.2026 15:45:05 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktigeval ordnas i Vasa i november. I valet kan ställa upp unga i Vasa som går minst i årskurs 7 och är högst 20 år. Sökandet efter kandidater pågår till tisdag 15 september.
Nuorisovaltuuston vaaleihin etsitään ehdokkaita1.9.2026 15:43:00 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuustovaalit järjestetään Vaasassa marraskuussa. Ehdolle voivat asettua vaasalaiset nuoret, jotka ovat nuorimmillaan 7.-luokkalaisia ja enintään 20-vuotiaita. Ehdokkaiden etsintä on käynnissä tiistaihin 15.9. saakka.
Vasa frågar återigen sina invånare: Vad gör dig lycklig?1.9.2026 11:40:44 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad öppnar igen sin årliga lyckoenkät som nu genomförs för sjunde gången. Enkäten samlar in information om vilka faktorer som påverkar lyckan och följer upp Vasabornas välbefinnande och upplevda lycka. Resultaten används som stöd för att utveckla stadens tjänster, verksamhet och livsmiljö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme