Nuorten yritysten nopea kasvu ei rajoitu vain kaupunkeihin – myös maaseutu tuottaa gaselliyrityksiä
19.8.2025 07:00:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Nuoret ja nopeasti kasvavat yritykset sijaitsevat useimmiten kaupungeissa, mutta näitä gaselleiksi kutsuttuja yrityksiä on myös maaseudulla. Gaselliyritykset ovat tärkeitä alueiden yrityskentän uudistumiselle, elinvoimalle sekä työllisyydelle.

Innovaatiot ja yritysten kasvu yhdistetään usein kaupunkeihin, mutta talouden mittakaavatekijät eivät yksinään määritä gaselliyrityksien esiintymistä. Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa tehty tuore tutkimus tarkastelee gaselliyritysten alueellista esiintyvyyttä Suomessa.
”Gaselliyritysten määrä väestöön suhteutettuna oli kaupungeissa selvästi suurempi kuin maaseudulla, mutta toisaalta maaseutumaisilta alueilta löytyi useita kuntia, joissa oli nuoria ja nopeasti kasvavia yrityksiä”, toteaa Alueellisen erinomaisuuden tutkimusryhmän tutkimusjohtaja Ossi Kotavaara.
Maaseudulla havaittiin suurta kunta- ja aluekohtaista vaihtelua. Esimerkiksi ydinmaaseudulla sijaitsevissa Nivalassa, Tervolassa, Raaseporissa ja Kauhavalla on muuta maaseutua enemmän gaselliyrityksiä suhteessa väestöön.
“Gaselliyritykset keskittyvät hyvin saavutettaviin kaupunkiseutuihin, joissa asuu paljon nuoria ja työikäisiä sekä koulutettuja ja joissa on hyvät koulutusmahdollisuudet. Kaupungeissa gaselliyrityksiä oli esimerkiksi ohjelmisto- ja konsultointialalla, maaseudulla kuljetuksessa, metallituotteiden valmistuksessa ja maataloudessa”, havainnollistaa projektitukija Pauliina Björk.
“Suomi on globaalisti tarkasteltuna harvaan asuttu maa. Siksi on tärkeää ymmärtää nopean kasvun dynamiikkaa myös kaupunkialueiden ulkopuolella. Suomessa on nopeaan kasvuun kykeneviä erikokoisia yrityksiä, erilaisilla alueilla ja monentyyppisillä toimialoilla”, toteaa Oulun yliopiston kasvun johtamisen professori Matti Muhos.
Suomalaisella vuosien 2015–2021 Tilastokeskuksen yritysrekisteriaineistolla toteutettu tutkimus selvitti aluetekijöiden yhteyttä nuorten yritysten nopeaan kasvuun. Siinä tutkittiin kasvua yrityksen viiden ensimmäisen elinvuoden aikana kuntatasolla. Aluetekijät sisälsivät esimerkiksi väestörakennetta, väestön saavutettavuutta, väestön koulutusta ja oppilaitosten läheisyyttä sekä yritysten toimialarakennetta kuvaavia muuttujia. Tutkimus kattoi koko Suomen lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa.
Nuorten, alle viisivuotiaiden yritysten kasvua tutkittiin suhteessa sekä liikevaihtoon että henkilömäärään. Tutkimuksessa käytettiin kolmea erilaista gaselliyrityksen määritelmää. ”Määritelmät laajennettiin kattamaan myös alle 10 hengen mikroyritykset, jotka useimmiten on jätetty gasellitutkimusten ulkopuolelle. Näin pääsimme paremmin käsiksi yritysten alkuvaiheen kasvuun ja kasvuun erityyppisillä alueilla”, sanoo Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn tutkimusjohtaja Martti Saarela.
Julkaisu:
Björk, P., Saarela, M., Kotavaara, O., & Muhos, M. (2025). Tracking spatial distribution and regional characteristics of gazelles. Entrepreneurship & Regional Development, 1–21 https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/08985626.2025.2515287
Yhteystiedot:
Projektitutkija Pauliina Björk
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
0504450096
Tutkimusjohtaja Martti Saarela
Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE®n tutkimusjohtaja
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
050 473 5470
Tutkimusjohtaja Ossi Kotavaara
Alueellisen erinomaisuuden tutkimusryhmän tutkimusjohtaja
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
ossi.kotavaara@oulu.fi
050 573 9124
Matti Muhos, professori ja johtaja
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
matti.muhos@oulu.fi
0400 407 590
Yhteyshenkilöt
Minna KilpeläinenviestintäasiantuntijaOulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Puh:0403523608minna.kilpelainen@oulu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti tuottaa yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta, osaamista ja ratkaisuja mikroyrittäjyyden, alueellisen erinomaisuuden ja tulevaisuuden tuotantoteknologioiden näkökulmista. Vahvistamme osaamisaloillamme kestävästi kehittyvää yhteiskuntaa. Vastuullamme on mikroyrittäjyyden tutkimuksen ja koulutuksen valtakunnallinen tehtävä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus lupaa keinoja ennenaikaisten synnytysten ehkäisyyn3.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat vahvistaneet laajassa geneettisessä aineistossa yhteyden alfa-1-antitrypsiinin ja ennenaikaisten synnytysten välillä. Alfa-1-antitrypsiini hillitsee tulehdusta ja suojaa kudoksia vaurioilta. Yli 200 000 äidin geneettisiä tietoja kattaneessa analyysissä tietty alfa-1-antitrypsiinin geenimuoto liittyi lyhyempään raskauteen.
Uusien professorien juhlaluennot 10.9. klo 17 Oulun keskustakirjastolla ja Ylen Avoimessa Areenassa2.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
Uudet professorit johdattelevat kuulijoita ajankohtaisten tutkimusteemojensa ääreen kaikille avoimilla juhlaluennoilla. Perinteiset juhlaluennot järjestetään nyt Oulun keskustakirjastolla ja niitä voi seurata myös Ylen Avoimessa Areenassa.
Suomenopettajat: Maahanmuuttajia tarvitaan suomenkieliseen korkeakoulutukseen1.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Keskustelu suomen kielen vaikeudesta kaventaa ymmärrystä maahanmuuttajien mahdollisuuksista työllistyä suomenkieliseen työelämään, sanovat suomen kielen yliopisto-opettajat Tanja Seppälä ja Liisa Väisänen Oulun yliopistosta.
Vesikasvikeräin kerää haitallista vesiruttoa tonneja tunnissa hyötykäyttöön ja biomassaksi31.8.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistolla suunniteltu ja rakennettu vesikasvikeräin mahdollistaa hankalan vieraslajin tehokkaan keräämisen ja hyödyntämisen biomassana. Samalla ympäristönhoito voidaan yhdistää liiketoimintaan.
Oululainen tutkimus on mukana Suomen paviljongin näyttelyssä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 202729.8.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö on Archinfon kumppani maailman arvostetuimmassa arkkitehtuuritapahtumassa. Kumppanuus julkistetaan osana Oulussa järjestettävää Alvar Aalto -viikkoa elokuun viimeisenä lauantaina, jota on jo parinsadan vuoden ajan vietetty Suomessa kesän päätösjuhla venetsialaisina. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme