RKP:n eduskuntaryhmä kokoontuu Turussa – budjettiriihi käsittelyssä
18.8.2025 13:16:33 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
RKP:n eduskuntaryhmä kokoontuu perinteiseen kesäkokoukseensa Turussa 18.–19.8. Kokouksen aikana ryhmä keskittyy erityisesti budjettiriiheen ja syksyn poliittisiin linjauksiin.

– Emme voi hyväksyä valtiovarainministerin budjettiesitystä sen nykyisessä muodossa, sanoo RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson. Esimerkiksi koulutukseen tehtävät panostukset tulisi erityisesti turvata, sillä koulutus on avain Suomen tulevaisuuteen. Ryhmä painottaa, että kasvua tukevien toimien on oltava keskeinen osa talouspolitiikkaa – tämä on ollut RKP:n ja eduskuntaryhmän toistuva viesti.
– Emme selviä kokonaisuudesta pelkillä leikkauksilla ja veronkorotuksilla. Tarvitaan konkreettisempia toimia yrittäjyyden, työllisyyden ja koko maan kasvun edistämiseksi. Meidän on myös panostettava investointeihin ja varmistettava työvoiman saatavuus. Suomi tarvitsee nyt tulevaisuuden uskoa, Andersson korostaa.
Turun kokouksessa ryhmä keskustelee vaihtoehtoisista ratkaisuista ja aloitteista, jotka sekä tukevat kasvua että turvaavat oikeudenmukaisen tulevaisuuden kaikille. RKP:n eduskuntaryhmä esittelee tiistaina omat ehdotuksensa toimista, jotka vievät Suomea eteenpäin – ei taaksepäin.
Yhteyshenkilöt
Otto AnderssonRKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 363 3112otto.andersson@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Ny utredning ska granska framtidens möjligheter för högskoleutbildning i Raseborg15.9.2026 16:10:46 EEST | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot Henrik Wickström är glad över att en regional utredning om framtiden för den svenskspråkiga högskoleutbildningen i Raseborg och Västnyland inleds i höst.
Adlercreutz: Nu blir en del av psykoterapiutbildningen avgiftsfri15.9.2026 12:41:22 EEST | Pressmeddelande
Behovet av mentalvårdstjänster ökar och tillgången till stöd måste förbättras. Därför är det viktigt att SFP:s målmedvetna arbete om att utveckla psykoterapiutbildningen nu ger resultat.
Adlercreutz: Osa psykoterapiakoulutuksesta muuttuu maksuttomaksi15.9.2026 12:41:22 EEST | Tiedote
Mielenterveyspalveluiden tarve kasvaa, ja tuen saatavuutta on parannettava. Siksi on tärkeää, että RKP:n määrätietoinen työ psykoterapiakoulutuksen kehittämiseksi tuottaa nyt tulosta.
Bergqvist: Äntligen ska skärgårdslagen uppdateras!15.9.2026 12:18:05 EEST | Pressmeddelande
Regeringen har idag lämnat över lagförslaget om den uppdaterade skärgårdslagen till riksdagen. Riksdagsledamot Sandra Bergqvist (SFP) har länge arbetat för den här dagen och är nöjd över att lagförslaget nu äntligen når riksdagen.
Bergqvist: Vihdoin on aika uudistaa saaristolaki!15.9.2026 12:18:05 EEST | Tiedote
Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksen uudistetuksi saaristolaiksi. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tehnyt pitkään töitä tämän päivän eteen ja on tyytyväinen siihen, että lakiesitys saavuttaa vihdoin eduskunnan käsittelyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme