Finanssiala ry

Pankkitunnuksilla vain pankkiin – valitse huijareiden vuoksi tarkkaan, miten tunnistaudut verkossa

Jaa
  • Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi ja FiComin toimitusjohtaja Elina Ussa korostavat, että kaikki vahvan sähköisen tunnistautumisen välineet ovat turvallisia, mutta niiden käyttötapa vaikuttaa riskeihin.
  • Pankkitunnuksia kannattaa käyttää vain verkkopankkiin kirjautuessa, kun taas muihin digitaalisiin asiointipalveluihin on järkevää tunnistautua mobiilivarmenteella tai valtion varmennekortilla.
  • Huijaukset ovat yleistyneet rajusti viime vuosina ja ne ovat menetelmiltään yhä kehittyneempiä. FA:n tuoreen kyselyn mukaan 7,3 prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa yli 400 000 suomalaista. Oikeaoppinen suojautuminen huijauksilta on välttämätön kansalaistaito.

Yhteiskuntamme on digitalisoitunut vauhdilla. Lähes kaikki palvelut, joita varten oli ennen mentävä paikan päälle virka-aikana, ovat nykyään käytettävissä missä ja milloin tahansa. Omia asioitaan voi hoitaa diginä silloin, kun se itselleen parhaiten sopii. Se on tuonut suomalaisten arkeen roppakaupalla helppoutta ja vaivattomuutta.

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei jotain huonoakin; myös rikolliset ovat huomanneet digitaalisten asiointipalveluiden mahdollisuudet.

”Verkkorikolliset kehittävät yhä ovelampia ja mielikuvituksellisempia digihuijauksia päästäkseen kiinni ihmisten varoihin”, varoittavat Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi ja FiComin toimitusjohtaja Elina Ussa.  

Kuluttajilla on Suomessa käytettävissään kolme vahvan sähköisen tunnistautumisen välinettä. Valtion varmennekortin lisäksi löytyy matkapuhelinoperaattorien mobiilivarmenne ja pankkien pankkitunnukset.

”Kaikki nämä tunnistautumistavat ovat luotettavia ja turvallisia sekä teknisesti että toiminnallisesti. Se, millä tavalla minnekin kirjautuu, ei siitä huolimatta ole yhdentekevää”, Elina Ussa muistuttaa.

Kaksikko nostaa esimerkiksi huijareiden tekemät valesivustot.

”Vaikka luulet kirjautuvasi turvalliselle viranomaisen verkkosivulle, saatat olla epähuomiossa joutunut hakukoneen tai linkin kautta aidolta näyttävälle huijaussivustolle. Jos kirjaudut sivustolle pankkitunnuksillasi, tulet samalla mahdollistaneeksi huijareille pääsyn pankkitilillesi”, Arno Ahosniemi kertoo.

Tärkeä muistisääntö: pankkitunnuksilla pankkiin, mobiilivarmenteella muualle

Koska verkkorikolliset eivät samalla lailla voi hyödyntää muita tunnistusvälineitä, valesivustoilla ei joko ole lainkaan mobiilivarmenteen ja varmennekortin kuvakkeita tai ne eivät toimi. Jos saat mobiilivarmennetta klikkaamalla virheilmoituksen ja mahdollisesti kehotuksen käyttää pankkitunnuksia, kannattaa hälytyskellojen soida.

Toki taloudellisen vahingon aiheuttaminen on mahdollista kaikilla sellaisilla välineillä, joilla on mahdollista tehdä rahanarvoisia toimenpiteitä, myös mobiilivarmenteella, joten tarkkana kannattaa olla niidenkin käytössä.

”Kaikki vahvan sähköisen tunnistamisen välineet ovat turvallisia, mutta niiden riskit liittyvät siihen, missä ja miten niitä käytetään. Pankkitunnuksia kannattaa käyttää vain, kun on kirjautumassa verkkopankkiin. Muita digitaalisia asiointipalveluita käyttäessä on puolestaan järkevä tunnistautua mobiilivarmenteella tai valtion varmennekortilla”, Ahosniemi summaa.

Ahosniemi ja Ussa muistuttavat, että riippumatta siitä, mitä tunnistautumisen välinettä käyttää, tärkeintä on olla valppaana.

”On katsottava aina kahdesti, minne on kirjautumassa tai syöttämässä tietojaan. Yksikään väline tai palvelu ei täysin poista oman valppauden tarvetta, sillä käynnissä on jatkuva kilpajuoksu yhä ovelampia ja kehittyneempiä huijausmenetelmiä vastaan”, Elina Ussa sanoo.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

FA penää digijäteiltä vastuuta: Huijauksia ei saada kuriin, jos somealustat tienaavat miljardeja petosmainoksista – Fiva samoilla linjoilla15.11.2025 06:00:00 EET | Tiedote

Pankit torjuvat digihuijauksia parhaansa mukaan, mutta kaikki toimijat, erityisesti digialustat, tarvitaan mukaan. Sosiaalisen median alustat, hakukoneet ja Internetin kauppapaikat ovat keskeisiä väyliä huijausten toteuttamisessa – uutistoimisto Reutersin mukaan esimerkiksi Meta sai huijausmainoksista jopa 16 miljardin dollarin tulot vuonna 2024. Myös Finanssivalvonta ehdottaa EU-komissiolle lähettämässään kirjeessä, että sosiaalisen median alustat ja hakukoneet velvoitetaan estämään huijaussivustoille johtavien mainosten ja linkkien levittäminen palveluissaan. Vuonna 2024 suomalaisilta huijattiin yli 107 miljoonan euron edestä rahaa. Pankit onnistuivat pysäyttämään ja palauttamaan 44 miljoonaa euroa. Palautettujen varojen määrä kasvoi edellisvuodesta 35 prosentilla. Verkkorikolliset veivät silti lähes 63 miljoonaa euroa.

Täydennetty seminaarin ilmoittautumislinkki: Kutsu: Less is More – Vähemmän sääntelyä, enemmän tuloksia 19.11.202514.11.2025 11:09:16 EET | Tiedote

Tänään 14.11.2025 kello 10.43 lähetetystä tiedotteestamme puuttui linkki ilmoittautumiseen. Tämän tiedotteen loppuun on täydennetty ilmoittautumislinkki. Tiedotteen tekstiin ei ole tullut muutoksia. Eurooppalainen finanssialan sääntely on paisunut ja monimutkaistunut vauhdilla. Nyt Euroopassa keskustellaan, miten sääntelyä tulisi yksinkertaistaa. Finanssiala ry:n (FA) seminaarissa keskiviikkona 19.11.2025 klo 15 alkaen pohdimme, tuottaisiko vähemmän sääntelyä enemmän tuloksia. Tilaisuus on Finlandia-talon Helsinki-salissa, osoitteessa Mannerheimintie 13 e, Helsinki.

Kutsu seminaariin: Less is More – Vähemmän sääntelyä, enemmän tuloksia 19.11.202514.11.2025 10:43:41 EET | Tiedote

Eurooppalainen finanssialan sääntely on paisunut ja monimutkaistunut vauhdilla. Nyt Euroopassa keskustellaan, miten sääntelyä tulisi yksinkertaistaa. Finanssiala ry:n (FA) seminaarissa keskiviikkona 19.11.2025 klo 15 alkaen pohdimme, tuottaisiko vähemmän sääntelyä enemmän tuloksia. Tilaisuus on Finlandia-talon Helsinki-salissa, osoitteessa Mannerheimintie 13 e, Helsinki.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye