Oma Häme

Onni kasvaa yhteis(ty)össä –webinaari järjestetään lokakuussa

21.8.2025 12:56:32 EEST | Oma Häme | Tiedote

Jaa

Kaikille avoimessa webinaarissa kerrotaan keinoista edistää omaa hyvinvointia.

Ihmisten kädet ja jalat muodostavat ympyrän nurmikolla.

Hyvinvointialue järjestää 8. lokakuuta klo 17–18.30 webinaarin Onni kasvaa yhteis(ty)össä – Oma Häme ja kunnat asukkaiden hyvinvoinnin asialla.  

Tilaisuus järjestetään Vanhusten viikon ja 10.10. pidettävän Maailman mielenterveyspäivän kunniaksi. Webinaarin teemana on arkinen hyvinvointi ja sen edistäminen. Arki on sujuvampaa, kun kehossa on hyvä olla ja mieli on virkeä. Webinaarin tavoitteena onkin vahvistaa asukkaiden kykyä vaikuttaa hyvinvointiinsa ja lisätä tietoisuutta palveluista, joihin voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä elämän eri käänteissä.

Webinaari on suunnattu erityisesti työikäisille ja ikääntyneille. Webinaarissa on mahdollisuus esittää ammattilaisille kysymyksiä kirjoittamalla ne verkkolähetyksen keskusteluosioon.

Webinaarissa esitellään Oma Hämeen uutta Hyvinvointisi tueksi -sivustoa, joka kokoaa yhteen muun muassa osallistumis- ja harrastusmahdollisuuksia Kanta-Hämeen alueella. Lisäksi webinaarissa kuntoutuksen työntekijät kertovat, miten omasta kehosta voi pitää huolta. Webinaarissa puhutaan myös arjessa jaksamisesta ja mielen hyvinvoinnista sekä suun hyvinvoinnista ja ravitsemuksesta.

Kannustamme kuntien, järjestöjen ja yhdistysten toimijoita ja muita tahoja järjestämään tilaisuuksia, joissa asukkaat pääsisivät osallistumaan webinaariin yhdessä. Esimerkiksi järjestämällä katselupaikkoja kirjastoon, kylätalolle, tai kerhotilaan. Kuntalaisten yhteistä kokoontumista voi sitten hyödyntää muuhunkin tiedonvaihtoon tai keskusteluun. Sosiaalinen kanssakäyminen ja yhteisöllisyys olennaisesti edistävät yksilön hyvinvointia. Onni kasvaa yhteisössä.  

Webinaariin pääsee liittymään omalta kotikoneelta, tabletilta tai puhelimelta. Se ei edellytä erillisten järjestelmien asentamista tai ohjelmien käyttämistä, tarvitaan vain toimiva verkkoyhteys.

Webinaarin tarkempi ohjelma ja osallistumislinkki julkaistaan lähempänä tapahtumaa: Onni kasvaa yhteis(ty)össä - Oma Häme ja kunnat asukkaiden hyvinvoinnin asialla - Oma Häme

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Kanta-Hämeen yhteistyötä viedään käytäntöön – kuntakokous kokosi hyte-toimijat yhteen15.9.2026 10:54:57 EEST | Uutinen

Kanta-Hämeen kuntien, hyvinvointialueen, Hämeen liiton ja alueen muiden toimijoiden edustajat kokoontuivat 1. syyskuuta Hämeenlinnaan vuosittaiseen hyte-kuntakokoukseen. Kokouksen keskeisenä aiheena oli tänäkin vuonna yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä sekä Kanta-Hämeen kuntien, Hämeen liiton ja hyvinvointialueen strateginen yhteistyösopimus. Strateginen yhteistyösopimus määrittelee yhteisen tekemisen rakenteita ja painopisteitä. Rakenteissa on mukana myös muita hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistäviä toimijoita, kuten järjestöt, seurakunnat ja yritykset. Yhteistyön neljä painopistettä ovat hyvinvointia tukeva asuminen, yhteinen tietojohtaminen, varautuminen ja turvallisuus sekä vaikuttava hyvinvointityö. Kokonaisuuteen liittyvät myös alueen houkuttelevuuden ja elinvoiman sekä osaavan työvoiman saatavuuden vahvistaminen. Hyte-kuntakokouksessa painopisteitä vietiin lähemmäs käytännön tekemistä. Osallistavassa työpajatyöskentelyssä koottiin kuntien, hyvinvoin

Oma Häme hakee järjestöiltä ehdotuksia valtionavustuksella toteutettaviin hankkeisiin11.9.2026 08:11:49 EEST | Uutinen

Oma Häme avaa syyskuussa haun Kanta-Hämeen järjestöjen hanke-ehdotuksille osana sosiaali- ja terveysministeriön 25 miljoonan euron valtionavustuskokonaisuutta. Haun tarkemmat kriteerit ja sähköinen hakulomake avataan syyskuun puolivälissä. STM myöntää valtionavustusta hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseen. Valtakunnallinen valtionavustushaku avautuu 11. syyskuuta ja päättyy 26. lokakuuta. Osana hakuprosessia hyvinvointialueet kokoavat oman alueensa järjestöiltä hanke-ehdotuksia ja arvioivat, mitkä niistä vastaavat alueen tarpeisiin. Tämän jälkeen hyvinvointialue hakee valtionavustusta valituille kokonaisuuksille. Hyvinvointialueet voivat määritellä kehittämistyön painopisteet oman toimintaympäristönsä, tarpeidensa ja alueellisen järjestörakenteensa perusteella. Tärkein painotus on strategiayhteydessä Oma Hämeen haussa tullaan painottamaan hanke-ehdotuksen selkeää yht

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye