HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2025: 120-vuotias osuuskauppa lisäsi investointejaan pääkaupunkiseudun hyväksi
25.8.2025 11:00:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote
S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan, HOK-Elannon, vuosi 2025 on alkanut 120-vuotiasta osuuskauppaa juhlistaen. Tammi-kesäkuussa 2025 HOK-Elantoon liittyi yli 18 000 uutta asiakasomistajaa. Bonusta ja maksutapaetua maksettiin asiakasomistajille ensimmäisen vuosipuoliskon aikana lähes 46 miljoonaa euroa. HOK-Elanto-konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 2025 0,7 prosenttia 1,3 miljardiin euroon edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta.

HOK-Elannon alkuvuoden 2025 liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja toteutunut liiketulos oli 25,1 miljoonaa euroa. HOK-Elannon liikevaihdon kasvu johtui pääosin päivittäistavarakaupan kasvusta, ja erityisesti ruoan verkkokauppa jatkoi vahvaa kasvuaan. Osuuskauppa investoi tammi-kesäkuussa 2025 72 miljoonaa euroa toiminta-alueensa palveluverkoston kehittämiseen, mikä oli lähes 40 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna.
– Kehitämme liiketoimintaamme pitkäjänteisesti, jotta voimme tulevaisuudessakin tarjota parhaita mahdollisia palveluita asiakasomistajillemme, luoda uusia työpaikkoja ja tehdä pääkaupunkiseudusta entistä paremman paikan elää, sanoo HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen.
Teemme yhdessä paremman paikan elää – jo 120 vuoden ajan
Tänä vuonna 120 vuotta täyttävä HOK-Elanto on alusta asti ollut tärkeä osa pääkaupunkiseutulaisten arkea ja juhlaa. Yhteisöllisyys ja vastuullisuus ovat näkyneet toiminnassa läpi historian: aina sadan vuoden takaisista kumminlahjoista tänä keväänä jo kymmenen vuotta kestäneeseen Alepa-fillariyhteistyöhön. Kaupunkipyöräyhteistyö tukee kestävää kaupunkiliikkumista ja edistää hiilineutraaleja arjen valintoja pääkaupunkiseudulla.
– Asiakasomistajiemme omistamana osuuskauppana meille on luontevaa kantaa vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä toiminta-alueellamme, sanoo Liimatainen.
Asiakasomistajuuden vetovoima ei himmene
Asiakasomistajien määrä on HOK-Elannolla kasvanut tasaisesti vuoden 2025 aikana, ja uusista liittyneistä noin kolmasosa oli alle 35-vuotiaita tänä keväänä. Kesäkuun loppuun mennessä HOK-Elannolla oli yhteensä lähes 713 000 asiakasomistajaa, ja yli 88 prosenttia HOK-Elannon toiminta-alueen kotitalouksista oli asiakasomistajia. Asiakasomistajille maksettiin Bonusta ja maksutapaetua lähes 46 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2025. Valtakunnallisesti fyysinen S-Etukortti löytyy jo neljältä miljoonalta suomalaiselta, ja puhelimeensa S-Etukortin on lisännyt jo yli miljoona suomalaista.
– Jatkuva kasvu ja korkea asiakastyytyväisyys kertovat, että tarjoamamme palvelut ja edut vastaavat odotuksia, sanoo Liimatainen.
Verkostokehitystä pitkäjänteisesti
HOK-Elanto investoi tammi-kesäkuussa 2025 yhteensä 72 miljoonaa euroa toiminta-alueensa palveluverkoston kehittämiseen. Uusia ravintoloita ja kahviloita avattiin neljä kappaletta: ravintola Stensvik ja ravintola Lilla Sten Hybridiarena Hypeen Espoossa ja ravintola Pizza & Buffa ja kahvila Presso Järvenpään Prismakeskukseen. Myös useita ruokakauppoja ja ravintoloita uudistettiin.
HOK-Elannon historian suurin investointi ruoan verkkokauppaan, Vantaalla sijaitseva ruoan verkkokaupan keräilykeskus, täytti vuoden. Vuosi sitten tehty investointi on mahdollistanut vastaamisen ruoan verkkokauppapalveluiden voimakkaasti kasvavaan kysyntään. Myös pikatoimitusverkostoa laajennettiin asiakaskysynnän pohjalta ja pikatoimitusten määrä on lähes viisinkertaistunut keväällä 2025 keväästä 2024.
Tulevaisuuden osaajia työllistämässä
HOK-Elanto työllisti kesällä 2025 ennätykselliset noin 2 400 kesätyöntekijää eri mittaisiin työsuhteisiin, ja HOK-Elannon kesätyöpaikkailmoitukset olivat tänäkin vuonna luetuimpien kesätyöpaikkailmoitusten joukossa.
– HOK-Elanto panostaa vahvasti työntekijöidensä perehdyttämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin. Tavoitteenamme on olla palvelualojen paras työpaikka, ja hyvä perehdytys niin kesätyöntekijöille kuin vakituiselle henkilöstölle on siinä keskiössä, toteaa HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Kaisa Tuuliainen.
HOK-Elanto edistää henkilöstön hyvinvointia monin tavoin, mistä osoituksena se sai jo neljättä kertaa MIELI ry:n Hyvän mielen työpaikka -tunnustus mielenterveyden edistämisestä.
Toinen vuosipuolisko lähtenyt vauhdilla käyntiin
Vuoden 2025 toinen puolisko on käynnistynyt niin ikään vauhdikkaasti muun muassa uuden S-marketin avaamisella Helsingin Suutarilaan ja Järvenpään Prismakeskuksen ja Prisman remonttien valmistumisella. Myös jatkuva kehitystyö ravintolatoimialalla jatkuu muun muassa toimipaikkojen uudistamisten sekä Coffee House -kahviloiden konseptiuudistusten myötä.
– Rakennamme HOK-Elannolla tulevaisuutta vahvalla otteella, ja kehitämme jatkuvasti palveluverkostoamme ja tarjoamaamme asiakasomistajiemme eduksi, sanoo Liimatainen.
HOK-Elannon keskeiset avainluvut 1–6/2025
|
H1/2025 |
H1/2024 |
|
|
Liikevaihto, milj. euroa |
1 306 |
1 297 |
|
Toteutunut liiketulos, milj. euroa |
25,1 |
11,5 |
|
Omavaraisuusaste, % |
79,6 |
76,0 |
|
Investoinnit, milj. euroa |
72 |
53 |
|
Asiakasomistajien lukumäärä, hlöä (30.6.) |
713 000 |
693 000 |
|
Maksettu Bonus ja maksutapaetu, milj. euroa |
45,8 |
44,8 |
|
Vakituisia työntekijöitä, hlöä (30.6.) |
6 873 |
6 789 |
|
Toimipaikkojen lukumäärä, kpl (30.6.) |
412 |
407 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
HOK-Elannon viestintä tarjoaa medialle ajankohtaista tietoa HOK-Elannosta. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16. Uudenvuodenaattona, kiirastorstaina ja juhannusviikon torstaina mediapalvelumme palvelee klo 9–14.
Kuvat
HOK-Elanto
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkku, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Espoon keskuksen Prismakeskuksen peruskivi on nyt muurattu - sisään kätkettiin aikakapseli11.9.2026 10:50:02 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uuden, Espoon keskukseen rakentuvan Prismakeskuksen peruskivi muurattiin torstaina 10.9.2026. Peruskiven sisään muurattiin aikakapseli, jonka sisällä on kaikille kaupassa kävijöille tuttu esine.
Tuusulan palvelut paranevat kertaheitolla, kun Tuusulan ensimmäinen Prisma avataan 1.10.4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuusulassa päästään juhlistamaan pian historiallista hetkeä, kun kunnan kauan odotettu ensimmäinen Prisma avataan torstaina 1.10.2026 klo 10. Hyrylän alueelle aukeava uusi hypermarket tuo Tuusulaan laajat päivittäis- ja käyttötavaravalikoimat sekä noin 100 kaupan alan työpaikkaa.
Kaksi uutta ABC-latausasemaa Vantaalle28.8.2026 09:28:33 EEST | Tiedote
HOK-Elanto laajentaa sähköautojen latausverkostoaan Vantaalla kahdella uudella ABC-latausasemalla. Juuri avautunut S-market Korson teholatausasema ja syyskuussa avautuva ABC Petikon suurteholatausasema tuovat alueelle lisää latauskapasiteettia sähköautoilijoille.
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2026: Asiakasomistajien määrä kasvaa edelleen, palveluverkosto uudistuu25.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa HOK-Elantoon liittyi lähes 18 000 uutta asiakasomistajaa. Asiakasomistajien määrä nousi kesäkuun loppuun mennessä lähes 730 000:een. Samalla HOK-Elanto jatkoi palveluverkostonsa kehittämistä investoimalla alkuvuonna 81,6 miljoonaa euroa uusiin palveluihin ja toimipaikkoihin eri puolilla toimialuetta.
ABC uudistaa autopesujaan pääkaupunkiseudulla24.8.2026 08:34:48 EEST | Tiedote
HOK-Elanto uudistaa neljä ABC-pesukatua syksyn aikana. Uudistusten myötä autopesuihin asennetaan uudet pesulaitteet, jotka nopeuttavat pesua ja parantavat pesutulosta. Samalla pesuhallien ilmettä raikastetaan sisältä ja ulkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

