Tuntureilla variksenmarja leviää ja mustikka taantuu
13.10.2025 05:04:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat havainneet, että puuttomien tunturikankaiden yleisimmät kasvillisuustyypit, kuten mustikka-, variksenmarja-, vaivaiskoivu- ja kanervatyyppi, ovat alkaneet muistuttaa toisiaan eli homogenisoitua.

Mustikkavaltainen, puuton kangas on yksi tuntureiden pääkasvillisuustyypeistä. Havaittu muutos on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana, ja se linkittyy variksenmarjan voimakkaaseen lisääntymiseen etenkin mustikkavaltaisella kasvillisuustyypillä, jossa mustikka taantuu.
Vaikka mustikka on edelleen yksi mustikkakankaiden valtalajeista, havaitut muutokset vaikuttavat ekosysteemeihin ja siihen, miltä tunturimaisema saattaa tulevaisuudessa näyttää, esimerkiksi ruska-aikana, mikäli taantuminen jatkuu.
Havainnoista on raportoitu uudessa tutkimuksessa, jonka tutkimusalue ulottuu Riisitunturilta Ruijaan eli koskee Pohjois-Suomea ja Pohjois-Norjaa. Tutkimuksessa käytetty pitkäaikainen aineisto on ainutlaatuinen, sillä yleensä tutkimukset keskittyvät lyhyempään aikaan ja maantieteellisesti pienempiin alueisiin.
”Olemme viimeisen kymmenen vuoden aikana kartoittaneet uudelleen Matti Haapasaaren 1960–1970-luvulla kartoittamia tunturikankaita. Tällaiset huolella tuotetut ja tarkat vanhat aineistot ovat harvinaisia, mutta kultaakin kalliimpia pitkällä aikavälillä tapahtuneiden kasvillisuusmuutosten havaitsemiseksi. Jatkamme kartoitettujen alojen monitorointia tulevaisuudessa”, kertoo akatemiatutkija Tuija Maliniemi.
Arktinen alue vihertyy myös Lapissa
Ilmaston lämpeneminen on nopeaa arktisella alueella, ja lämpenemisen yhteydessä arktinen alue myös vihertyy ja pensastuu. Suomen Lapissa ja Pohjois-Norjassa tilanne kuitenkin poikkeaa tästä trendistä. Meilläkin tunturit pensastuvat, mutta tunturikoivujen ja pensaiden runsastumista täällä hidastaa laaja porolaidunnus. Porot pitävät kasvillisuuden matalana, joten arktinen pensastuminen näkyy Suomen Lapissa varpujen, etenkin variksenmarjan, leviämisenä.
Mustikka ei kuitenkaan valtaa uusia alueita vaan vähenee, mikä mietityttää tutkijoita. ”Mustikan taantumisen syihin ei tutkimuksissa juurikaan ole paneuduttu. Tunturiluonto on kovin omalaatuista ja paikallisesti vaihtelevaa, ja mustikan vähenemiseen linkittyvät luultavasti useat eri tekijät, kuten lumiolosuhteiden muutokset, ainavihantojen kasvien lisääntyminen ja porolaidunnus”, arvioi Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Petteri Kiilunen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Petteri Kiilunen, 0407605318, petteri.kiilunen@oulu.fi, Oulun yliopisto, luonnonmaantieteen tutkimusyksikkö
Akatemiatutkija Tuija Maliniemi, Oulun yliopisto, luonnonmaantieteen tutkimusyksikkö, tuija.maliniemi@oulu.fi. Puhelinnumero pyynnöstä viestintäasiantuntija Kaisu Koivumäeltä
Kaisu KoivumäkiViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: luonnontieteet, teknillinen tiedekunta
Kuvat

Linkit
- Uusi tutkimus on julkaistu Ecography -tieteellisessä lehdessä 10.10.2025
- Ilmastonmuutos ja metsien talouskäyttö voivat heikentää mustikan marjan mikrobeja – eroja pohjoisen ja etelän mustikoissa
- Tutkijat kertovat mustikan tilanteesta videolla
- Porolaidunnus voi hillitä ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsien hiilipäästöihin
- Luonnonmaantieteen tutkimusryhmä Oulun yliopistossa
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus lupaa keinoja ennenaikaisten synnytysten ehkäisyyn3.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat vahvistaneet laajassa geneettisessä aineistossa yhteyden alfa-1-antitrypsiinin ja ennenaikaisten synnytysten välillä. Alfa-1-antitrypsiini hillitsee tulehdusta ja suojaa kudoksia vaurioilta. Yli 200 000 äidin geneettisiä tietoja kattaneessa analyysissä tietty alfa-1-antitrypsiinin geenimuoto liittyi lyhyempään raskauteen.
Uusien professorien juhlaluennot 10.9. klo 17 Oulun keskustakirjastolla ja Ylen Avoimessa Areenassa2.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
Uudet professorit johdattelevat kuulijoita ajankohtaisten tutkimusteemojensa ääreen kaikille avoimilla juhlaluennoilla. Perinteiset juhlaluennot järjestetään nyt Oulun keskustakirjastolla ja niitä voi seurata myös Ylen Avoimessa Areenassa.
Suomenopettajat: Maahanmuuttajia tarvitaan suomenkieliseen korkeakoulutukseen1.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Keskustelu suomen kielen vaikeudesta kaventaa ymmärrystä maahanmuuttajien mahdollisuuksista työllistyä suomenkieliseen työelämään, sanovat suomen kielen yliopisto-opettajat Tanja Seppälä ja Liisa Väisänen Oulun yliopistosta.
Vesikasvikeräin kerää haitallista vesiruttoa tonneja tunnissa hyötykäyttöön ja biomassaksi31.8.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistolla suunniteltu ja rakennettu vesikasvikeräin mahdollistaa hankalan vieraslajin tehokkaan keräämisen ja hyödyntämisen biomassana. Samalla ympäristönhoito voidaan yhdistää liiketoimintaan.
Oululainen tutkimus on mukana Suomen paviljongin näyttelyssä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 202729.8.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö on Archinfon kumppani maailman arvostetuimmassa arkkitehtuuritapahtumassa. Kumppanuus julkistetaan osana Oulussa järjestettävää Alvar Aalto -viikkoa elokuun viimeisenä lauantaina, jota on jo parinsadan vuoden ajan vietetty Suomessa kesän päätösjuhla venetsialaisina. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme