Talouden kehityksen suunta on oikea Pohjanmaan hyvinvointialueella
Pohjanmaan hyvinvointialueen kustannusten hillintä on tuottanut säästöjä. Tavoitteena on sopeuttaa toiminta valtionrahoituksen tasoon ja kattaa kertyneet alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä. Vaikka suunta on oikea, eivät kaikki säästötoimet ole tuottaneet odotettua tulosta.
Hyvinvointialueen neljännesvuosikatsaus 30.6.2025 on valmis. Raportti on lähes 11 000 000 euroa ylijäämäinen. Aluehallituksen vahvistaman talousarvion 2025 tavoitteena on 32,4 miljoonan euron ylijäämä. Talousarvion mukaan vuoden aikana tulisi toimintaa sopeuttaa noin 42 miljoonan euron edestä. Vaikka suunta on oikea, on tämän toteutumisessa edelleen haasteita etenkin henkilöstö- ja vuokrakulujen osalta. Ostopalveluiden talousarvio taas on pitänyt tähän saakka ja niihin käytettyä summaa on saatu alas 3,1 % eli 5,2 miljoonaa euroa. Vuokrataso ja palkkakehitys ovat suurimmat haasteet, ja jo nyt on nähtävissä, että nämä eivät tule pysymään vahvistetussa talousarviossa. Tämänhetkinen arvio on, että vuoden 2025 ylijäämä on 20 miljoonaa euroa, eli 12 miljoonaa euroa budjetoitua pienempi. Hallitus antoi virkamiehille tehtäväksi uusien toimenpiteiden suunnittelun kustannusten hillitsemiseksi. Henkilöstökulujen ylittämisen vuoksi hyvinvointialueella on käytössä tarkka rekrytointimenettely ja aluehallitus päätti myös yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä syksyn ja talven aikana.
Aluehallitus käsitteli lisäksi muun muassa vuoden 2026 investointi- ja sitoumussuunnitelman ja vaikuttamistoimielinten jäsenten valinnan. Jäsenlistat julkaistaan hyvinvointialueen verkkosivuilla, kun kaikkien jäsenten tiedot on saatu.
Katso Facebook-video aluehallituksen päätöksistä tästä.
Voit tutustua esityslistoihin ja pöytäkirjoihin sekä oheismateriaaliin täällä.
Yhteyshenkilöt
Marina Kinnunenhyvinvointialueen johtaja
Puh:044 323 1808marina.kinnunen@ovph.fiAnne Salovaara-Keroaluehallituksen puheenjohtaja
Puh:044 060 2660Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Liitteet
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Inga verksamhetsställen stängs17.11.2025 16:04:36 EET | Pressmeddelande
Den 17 november behandlade styrelsen för Österbottens välfärdsområde budgeten för 2026, dvs. hur 861 miljoner euro ska användas bäst för att trygga invånarnas hälsa, välfärd och säkerhet i Österbotten. Budgeten behandlas i välfärdsområdesfullmäktige 1.12.2025.
Toimipisteitä ei suljeta17.11.2025 16:03:59 EET | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueen hallitus käsitteli 17.11. vuoden 2026 talousarvion eli miten 861 miljoonaa euroa käytetään parhaiten Pohjanmaan asukkaiden terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistamiseksi. Budjetti käsitellään aluevaltuustossa 1.12.2025.
En dag på brandstationen för hela familjen17.11.2025 11:15:00 EET | Pressmeddelande
Vill du prova att släcka en brand, ge första hjälpen och lära dig mer om brandsäkerhet?
Päivä paloasemalla on koko perheelle17.11.2025 11:08:51 EET | Tiedote
Haluatko kokeilla tulipalon sammuttamista, ensiavun antamista ja saada tietoa paloturvallisuudesta?
Både rehabiliteringen och jouren föreslås få fortsätta i Jakobstad13.11.2025 14:10:00 EET | Pressmeddelande
Den krävande rehabiliteringen fortsätter i Jakobstad med fokus på långvarig rehabilitering. Enligt förslaget ska primärvårdsjouren fortsättningsvis ha öppet 24/7. Budgeten för Österbottens välfärdsområde 2026 behandlas i välfärdsområdesstyrelsen på måndagen den 17 november.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme