SAK:n Jarkko Eloranta: Euroopalla ei ole varaa menettää kansalaisten luottamusta
27.8.2025 07:12:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta varoittaa Euroopan unionia lähtemästä eurooppalaisten hyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta vaarantavalle tielle.
Euroopan unionissa on viime vuosikymmenen ajan rakennettu kansalaisten hyvinvointia, yhteenkuuluvuutta ja luottamusta vahvistavaa politiikkaa, Jarkko Eloranta korostaa.
– On parannettu työntekijöiden oikeuksia esimerkiksi työehtosopimista edistävällä vähimmäispalkkadirektiivillä ja tasa-arvoa tukevalla palkka-avoimuusdirektiivillä. Vahvan ja vakaan talouden sekä toimivien sisämarkkinoiden rinnalla on tavoiteltu hyvinvointia sekä sosiaalista kehitystä ja oikeudenmukaisuutta.
Aiempaa ihmisläheisempi politiikka on näkynyt EU:n nauttimassa luottamuksessa. Kevään 2025 eurobarometri osoittaa, että eurooppalaisten luottamus EU:ta kohtaan on noussut finanssikriisin jälkeisestä aallonpohjasta ennätyskorkealle.
– Tavallisia ihmisiä kunnioittavalla politiikalla rakennettu luottamuspääoma on EU:lle entistä vaarallisemmassa maailmassa valtava voimavara. Sitä ei pidä nyt vaarantaa palaamalla hyvinvoinnista leikkaavaan ja työntekijöiden turvaa purkavaan politiikkaan, Eloranta varoittaa.
Jarkko Eloranta näkee huolestuttavia merkkejä siitä, että luottamusta rakentaneen politiikan viisaus ollaan EU:ssa unohtamassa. Niin viime syksynä aloittanut Euroopan komissio kuin monet jäsenmaatkin ovat painottaneet kilpailukyvyn vahvistamista sääntelyä purkamalla. Ensimmäiset purkuesitykset on jo tehty. Työelämää ja hyvinvointia vahvistavat aloitteet sen sijaan uhkaavat jäädä vähiin.
– EU voi olla vahva ja yhtenäinen vain, jos se kuulee tavallisten ihmisten tarpeita ja odotuksia. Eurooppalaiset haluavat unionilta turvaa ulkopuolisia uhkia vastaan, mutta yhtä tärkeää heille on, että EU turvaa ihmisten hyvää arkea ja toimeentuloa. Näiden on kuljettava käsi kädessä.
Eloranta toivoo eurooppalaisten hyvinvointia ja luottamusta vaalivalle politiikalle tukea myös Suomen hallitukselta.
– Meillä on Suomessa laaja yhteisymmärrys siitä, että Euroopan on panostettava puolustukseen ja kyettävä yhteistyöhön ulkoisten uhkien edessä. Nyt olisi tärkeää huomata, että näiden perustaksi tarvittava kansalaisten luottamus ei synny tyhjästä. Sitä on aktiivisesti vaalittava EU:n politiikalla, jonka tavalliset ihmiset ympäri Euroopan kokevat oikeudenmukaiseksi ja hyvinvointiaan vahvistavaksi.
Työntekijöiden turvan vaarantavasta sääntelyn purusta tulee Elorannan mielestä luopua. Sen sijaan hän odottaa komissiolta lainsäädäntöaloitteita muun muassa alihankintaketjuissa tapahtuvan työntekijöiden hyväksikäytön torjumiseksi sekä työntekijöiden suojelemiseksi psykososiaalisilta riskeiltä ja jatkuvalta tavoitettavissa ololta. Myös tekoälyn käyttö työelämässä vaatii EU-tason pelisääntöjä.
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta osallistuu Turun Eurooppa-foorumissa kahteen keskusteluun:
- Keskiviikkona 27.8. kello 12.30–13.15 Maailma muuttuu – pärjääkö Eurooppa? -keskustelu.
- Torstaina 28.8. kello 12.30–13.15 Kylmät tuulet puhaltavat Euroopassa, romuttuuko työntekijän turva? -keskustelu.
Keskusteluja voi seurata paikan päällä tai striimin kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko Elorantapuheenjohtaja
Puh:020 774 0100Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja noin 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK: Hallituksen palkka-avoimuusesitys ei riittävästi turvaa työntekijöiden oikeuksia15.9.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys Euroopan unionin palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanosta sisältää tärkeitä uudistuksia, mutta SAK:n mukaan se jää useissa keskeisissä kohdissa direktiivin vaatimuksia heikommaksi.
SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin1.9.2026 20:42:06 EEST | Tiedote
Hallitus ei budjettiriihessä päättänyt uusista sopeutustoimista tai työllistämistoimista. Suomessa on jo enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin 1990-luvun lamassa. Ensi vuoden valtion budjetti on 12,4 miljardia euroa alijäämäinen vastuuttomien veronkevennysten vuoksi.
Työmarkkinarikollisuuden kitkeminen on kasvutoimi1.9.2026 14:17:43 EEST | Tiedote
Yle uutisoi maanantaina Kotkan akkumateriaalitehtaalla tapahtuneista epäillyistä kiinalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapauksista. SAK vaatii hallitusta tiukentamaan toimia työmarkkinarikollisuuden torjumiseksi. Siihen olisi nyt mahdollisuus tänään alkaneessa budjettiriihessä.
Budjettiriihi on viimeinen mahdollisuus keskittyä auttamaan ihmiset takaisin työelämään25.8.2026 14:48:35 EEST | Tiedote
Orpon hallitus kokoontuu viimeiseen budjettiriiheensä tilanteessa, jossa Suomea rasittavat ennätystyöttömyys ja ennätysvelka.
SAK: Budjettiehdotus unohtaa työttömät4.8.2026 17:01:14 EEST | Tiedote
SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn mukaan valtionvarainministeriön budjettiehdotuksessa olisi pitänyt keskittyä työttömyyden torjuntaan ja kansalaisten luottamuksen vahvistamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme