HSY

HSY:n jätevedenpuhdistamoiden ravinnekuormitus Itämereen on pienin kautta aikojen

27.8.2025 11:51:12 EEST | HSY | Tiedote

Jaa

1900-luvun alkuvuosina teollisuuden ja kaupunkilaisten jätökset kuormittivat Itämerta niin voimakkaasti, että Töölönlahti oli käytännössä katsoen kuollut ja kaupungin rannikkovedet pahasti saastuneita. Työtä jätevesien puhdistamiseksi on sittemmin tehty paljon ja nykyään jätevedenpuhdistamoiden tulos pääkaupunkiseudulla on huippuluokkaa. Vesistöjen rehevöitymistä aiheuttavien ravinteiden päästöt ovat pienentyneet huomattavasti: vuodesta 1975 fosforin päästöt ovat laskeneet 94,5 prosenttia ja typen 80 prosenttia.

Aaltoinen merimaisema Itämeripäivän logolla
Itämeripäivää vietetään 28.8.2025. Kuva: HSY

Jätevedenpuhdistus on kehittynyt huimasti sadan vuoden aikana 

Vielä 1900-luvun alussa kaupunkilaisten ja teollisuuden likavedet laskivat puhdistamattomina suoraan Itämereen. Suomen ensimmäinen jätevedenpuhdistamo rakennettiin vuonna 1910 Helsingin Alppilaan, mistä alkoi työ Itämeren pelastamiseksi. Tänä päivänä HSY puhdistaa pääkaupunkiseudun jätevedet kahdella puhdistamolla: Helsingin Viikinmäessä ja Espoon Blominmäessä. 

Puhdistustekniikka kehittyi merkittävästi 1970-luvulla. Kun kemiallinen fosforinsaostus otettiin käyttöön 1970-luvulla, se pienensi fosforipäästöjä merkittävästi. Vuodesta 1975 nykyhetkeen verrattuna päästöt pienenivät 94,5 prosenttia. Samassa ajassa viemäröintialueen asukasluku on lähes kaksinkertaistunut. 

– Tänä päivänä puhdistamme jätevettä tehokkaasti. Viikinmäessä puhdistamme fosforin 97 prosenttisesti ja Blominmäessä jopa 99-prosenttisesti, mikä on myös paremmin kuin mitä lupamääräykset edellyttävät. Yhteensä puhdistamme noin 1,4 miljoonan asukkaan jätevedet, kertoo HSY:n jätevedenpuhdistuksen osastonjohtaja Kristian Sahlstedt.   

Blominmäen puhdistamo puolitti typpikuorman mereen 

Typen poistaminen jätevedestä tapahtuu biologisesti bakteerien avulla, mikä on verrattain haastavaa Suomen kylmissä vesissä. 1990-luvun lopulla Viikinmäessä ja silloisella Suomenojan puhdistamolla tehtiin muutoksia puhdistusprosessiin aktiivilietteen osalta, mikä mahdollisti ensimmäistä kertaa tehokkaan typenpoiston. Tämän ansiosta typpipäästöt tippuivat noin puoleen. Typpikuormaa pienennettiin entisestään vuonna 2004, kun Viikinmäessä otettiin käyttöön biologinen jälkisuodatus. Lisäksi vuonna 2022 käyttöönotettu Blominmäen jätevedenpuhdistamo on jatkanut typen vesistökuormituksen merkittävää vähentymistä.  

– Verrattuna aikaan ennen Blominmäen puhdistamon käyttöönottoa typen vähenemä oli 54 %, kertoo osastonjohtaja Sahlstedt. Viime vuonna saavutimme typenpoiston osalta kaikkien aikojen huipputuloksen: saimme poistettua typestä Viikinmäessä 92 prosenttia ja Blominmäessä 95 prosenttia, Sahlstedt jatkaa. 

Itämeripäivänä 28.8. juhlistamme omaa kotimertamme 

HSY:llä suojelemme Itämerta joka päivä. Itämeripäivä on John Nurmisen säätiön aloitteesta käynnistetty jokavuotinen juhlapäivä, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota rakkaaseen kotimereemme. Itämeripäivänä järjestetään monia tapahtumia Itämeren ympäri.  

HSY on mukana koko perheen ilmaisessa Itämerifest-tapahtumassa Kansalaistorilla torstaina 28.8. kello 12–19. Teltallamme opit viemärietiketistä ja arjen kemikaalikuorman vähentämisestä, pääset haastamaan lajittelutaitosi Kakkakoriksessa sekä äänestämään Itämeritekoasi. Telttamme vieressä on myös Sortti-kontti, jonne voit tuoda kodin vaarallista jätettä.  

Löydät lisätietoja täältä 

Pylv%E4sdiagrammi%20Helsingin%20ja%20Espoon%20j%E4tevedenpuhdistamojen%20fosforikuormasta%20vesist%F6%F6n%20vuosina%201975%u20132024.
Helsingin ja Espoon jätevedenpuhdistamojen fosforikuorma vesistöön vuosina 1975–2024. Vuonna 2024 fosforikuorma oli 26,6 tonnia vuodessa. Kuva: HSY
Pylv%E4sdiagrammi%20Helsingin%20ja%20Espoon%20j%E4tevedenpuhdistamojen%20typpikuormasta%20vesist%F6%F6n%20vuosina%201975%u20132024.
Helsingin ja Espoon jätevedenpuhdistamojen typpikuorma vesistöön vuosina 1975–2024. Vuonna 2024 typpikuorma oli 578 tonnia vuodessa. Kuva: HSY

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sahlstedt Kristianjätevedenpuhdistuksen osastonjohtaja

Puh:050 331 2256

Kuvat

Aaltoinen merimaisema Itämeripäivän logolla
Itämeripäivää vietetään 28.8.2025. Kuva: HSY
Lataa
Aaltoinen merimaisema
Itämeripäivää vietetään 28.8.2025. Kuva: HSY
Lataa
Pylväsdiagrammi Helsingin ja Espoon jätevedenpuhdistamojen typpikuormasta vesistöön vuosina 1975–2024.
Helsingin ja Espoon jätevedenpuhdistamojen typpikuorma vesistöön vuosina 1975–2024. Vuonna 2024 typpikuorma oli 578 tonnia vuodessa. Kuva: HSY
Lataa
Pylväsdiagrammi Helsingin ja Espoon jätevedenpuhdistamojen fosforikuormasta vesistöön vuosina 1975–2024.
Helsingin ja Espoon jätevedenpuhdistamojen fosforikuorma vesistöön vuosina 1975–2024. Vuonna 2024 fosforikuorma oli 26,6 tonnia vuodessa. Kuva: HSY
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY:n hallituksen päätökset 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja28.8.2026 10:31:41 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hankkia ICT-peruspalvelu-uudistuksen Enfo Oy:ltä ja vartiointipalvelut tarjoajaryhmittymältä Reila Palvelut Oy ja Hälytyskeskus Hälyttävä Oy. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat vesihuollon hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiksi valittiin Vision Infra Oy & Aarsleff Oy ja Sujutek Oy - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijaksi valittiin Louhintahiekka Oy - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteisto hankitaan Azelis Finland Oy:ltä - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienet korjaustyöt hankitaan Asfalttikallio Oy:ltä. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat jätehuollon hankinnat: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnos

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja listalla26.8.2026 07:57:06 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 28.8.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa ICT-peruspalvelujen ja vartiointipalveluiden hankinnasta. Hallitus päättää seuraavista vesihuollon hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiden valinta - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijan valinta - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteiston hankinta - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienten korjaustöiden hankinta. Hallitus päättää seuraavista jätehuollon hankinnoista: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan, Ruskeasannan ja Jorvaksen Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnossapitotöiden hankinta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye