Kansalaisjärjestöt saavat tukea kehityspoliittisten linjausten mukaisesti – tuen ehdot suosivat suuria järjestöjä
28.8.2025 06:45:00 EEST | VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto | Tiedote
Kansalaisjärjestöjen työn tukeminen on kasvava osa kehitysyhteistyötä. Tuen hallinnointi on toimivaa, mutta tuen ehdot ja hallinnolliset vaatimukset suosivat suuria, toimintansa vakiinnuttaneita järjestöjä.

Kansalaisjärjestöjen tekemän kehitysyhteistyön merkitystä on korostettu kehityspolitiikkaa ohjaavissa asiakirjoissa. Kansalaisjärjestöille myönnettävän tuen määrä ja sen osuus kehitysyhteistyömäärärahasta onkin kasvanut viime vuosina. Kasvu on ollut kehityspolitiikan linjausten mukaista.
Kansalaisjärjestöjen tuesta jopa 80 prosenttia on myönnetty monivuotisena ohjelmatukena, johon kasvanut tuki on kanavoitu lähes kokonaan. Myös tämä muutos noudattaa kehityspolitiikan linjauksia. Ohjelmatuen ehdot ja hallinnolliset vaatimukset pystyvät täyttämään lähinnä suuret ja toimintansa vakiinnuttaneet järjestöt. Pienille ja keskisuurille järjestöille tarkoitetun hanketuen kohdalla hakijoiden ja hakemusten määrä on laskenut selvästi ja avustukset ovat pitkälti keskittyneet tietyille järjestöille. Tämä on osin ristiriidassa kansalaisjärjestöjen ominaisuudeksi ohjausasiakirjoissa mainitun monimuotoisuuden kanssa.
Ulkoministeriön kansalaisjärjestötuesta vastaava kansalaisyhteiskuntayksikkö on tarkastuksen mukaan hoitanut asianmukaisesti avustusten hallinnointiprosessia. Myös tukea saavat järjestöt arvioivat yksikön toiminnan pääosin hyväksi.
”Ulkoministeriö edellyttää tuen saajilta seuranta- ja arviointitietoa tuen käytöstä ja toiminnan tuloksista. Syntyvää tulostietoa ei kuitenkaan kaikilta osin hyödynnetä”, sanoo ylitarkastaja Tiina Palonen-Roihupalo. VTV suosittaa, että ulkoministeriö kehittää tulosraportointia siten, että tieto on paremmin ministeriön ja järjestöjen hyödynnettävissä.
VTV suosittaa myös, että ulkoministeriö varmistaa, että ministeriössä on riittävä osaaminen ja resursointi valtionavustusten hallinnointiin. Ulkoministeriö käyttää avustushakemusten käsittelyn ja avustusten valvonnan tukena ulkopuolisia asiantuntijoita, joiden riippumattomuus tulisi arvioida ja tarvittaessa valmisteluun liittyvät tehtävät ja käytön valvonta tulisi eriyttää eri toimijoille.
Tutustu julkaisuun: Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Palonen-RoihupaloYlitarkastaja, överrevisor
Puh:050 431 3057etunimi.sukunimi@vtv.fiValtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Rättelse till meddelandet: 586 organisationer lämnade in ekonomiska uppgifter inom utsatt tid2.9.2026 16:52:42 EEST | Pressmeddelande
I Statens revisionsverks meddelande i går den 1 september kl. 11.43 uppgavs att 460 organisationer hade lämnat in ekonomiska uppgifter till öppenhetsregistret inom utsatt tid. Det korrekta antalet är 586 organisationer. Den felaktiga siffran kom tyvärr med i meddelandet på grund av ett systemfel i öppenhetsregistret.
Korjaus tiedotteeseen: 586 organisaatiota ilmoitti määräaikaan mennessä taloudelliset tiedot2.9.2026 16:52:42 EEST | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) eilisessä tiedotteessa 1.9. klo 11.43 kerrottiin, että 460 organisaatiota ilmoitti avoimuusrekisteriin taloudelliset tiedot määräaikaan mennessä. Oikea luku on 586 organisaatiota. Väärä luku tuli valitettavasti tiedotteeseen avoimuusrekisterin järjestelmävirheen vuoksi.
Det mest omnämnda projektet i början av året var reformen av upphandlingslagen och den mest omnämnda personen var Matias Marttinen1.9.2026 11:43:32 EEST | Pressmeddelande
145 organisationer har ännu inte lämnat in en anmälan till öppenhetsregistret, som upprätthålls av Statens revisionsverk (VTV).
Alkuvuonna avoimuusrekisterin useimmin mainittu hanke oli hankintalain uudistamishanke ja mainituin henkilö Matias Marttinen1.9.2026 11:43:32 EEST | Tiedote
145 organisaatiota ei vielä ole tehnyt ilmoitusta Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) ylläpitämään avoimuusrekisteriin.
Punktvis användning av artificiell intelligens ger ingen betydande effektiviseringsnytta inom statsförvaltningen10.6.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Artificiell intelligens förväntas effektivisera också den offentliga förvaltningen och tjänsterna. Man har kommit i gång med utvecklingen av artificiell intelligens inom statsförvaltningen, men som helhet utnyttjas artificiell intelligens endast i liten utsträckning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme