Keskuskauppakamari: Yhden paikan sääntö ulotettava myös hiljattain tutkinnon suorittaneisiin
28.8.2025 06:55:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamari ehdottaa, että valmistelussa olevaan niin sanottuun yhden paikan sääntöön sisältyisi ehto, jonka mukaan korkeakouluun voisi hakea vain henkilö, jolla ei ole aiempaa samantasoista tutkintoa suomalaisesta korkeakoulusta tai jonka tutkinnon suorittamisesta on kulunut yli kymmenen vuotta. Lakiluonnoksessa ehdotetaan nyt, että jatkossa opiskelijan pitäisi luopua aiemmasta opiskeluoikeudestaan, jos ottaa vastaan uuden opiskelupaikan.

“Tällainen Virossa jo käytössä oleva malli, jossa uuden maksuttoman tutkinnon saisi suorittaa aikaisintaan 10 vuoden kuluttua aiemman tutkinnon suorittamista, vapauttaisi opiskelupaikkoja nuorille ja julkista rahaa voitaisiin kohdentaa tarkoituksenmukaisemmin”, Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen sanoo.
Lakiesityksen tavoitteena on nostaa väestön koulutustasoa, lisätä ensikertalaisille tarjolla olevia opiskelupaikkoja sekä parantaa opintojen läpäisyä. Vaikutusarvioissa esityksen hyödyksi arvioidaan noin 1 500 lisäpaikkaa ensikertalaisille vuosittain. Keskuskauppakamarin mielestä tämä on vaatimaton tulos verrattuna tavoitteeseen vapauttaa jopa 7 500 paikkaa.
“Tällaisenaan yhden paikan sääntö ei riittävän hyvin vastaa asetettuihin tavoitteisiin, vaikka se onkin tärkeä askel oikeaan suuntaan. Lähtökohtaisesti yhteishaku tulisi suunnata vain ensikertalaisille. Jo aiemmin tutkinnon suorittaneille tulisi tarjota muita väyliä osaamisen kehittämiseen, joko erillishakujen, pienempien tutkinnonosien tai avoimen korkeakoulun kautta”, Pulkkinen toteaa.
Pulkkisen mukaan näin varmistettaisiin, että koulutuspaikat kohdentuvat niille, joilla ei vielä ole tutkintoa. Samalla turvattaisiin mahdollisuus uuden maksuttoman tutkinnon suorittamiseen myöhemmässä vaiheessa, jos työmarkkinoiden tarve sitä edellyttää. Nyt joka neljännellä korkeakoulupaikan vastaanottaneella on jo aiempi korkeakoulututkinto tai opinto-oikeus.
“Yhteiskunnan koulutusinvestoinnit on kohdennettava mahdollisimman tehokkaasti. Ei ole reilua, että yksilö voi suorittaa useita korkeakoulututkintoja yhteiskunnan kustannuksella samalla, kun kymmeniä tuhansia nuoria jää joka vuosi ilman ensimmäistäkään opiskelupaikkaa. Samanaikaisesti on kuitenkin tärkeää edistää toimivien jatkuvan oppimisen markkinoiden syntymistä, jotta koulutusmahdollisuuksien kenttä monipuolistuisi nykyisestä tutkintokeskeisestä mallista”, Pulkkinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme