Adlercreutz: Työtä puhtaamman Itämeren puolesta on jatkettava
28.8.2025 20:33:01 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Tänään vietetään Itämeripäivää. Päivä muistuttaa meitä siitä, että meillä kaikilla on yhteinen vastuu suojella ainutlaatuista ja haavoittuvaa sisämertamme.

– Itämeri on keskeinen osa kulttuuriperintöämme, ja meillä on velvollisuus pitää siitä huolta. Jokainen konkreettinen teko meren suojelemiseksi on merkityksellinen, opetusministeri ja RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.
RKP on jo pitkään tehnyt aktiivista Itämeripolitiikkaa. Puolueen ympäristöohjelmassa korostetaan muun muassa ravinnekuormituksen vähentämistä, vedenpuhdistuksen parantamista, muovi- ja jätevesipäästöjen vähentämistä sekä kansainvälisen yhteistyön lisäämistä. Myös tutkimuksen merkitystä painotetaan.
Merkittävä askel otettiin, kun eduskunta joulukuussa 2024 hyväksyi lain, joka kieltää asteittain käsitellyn käymäläjäteveden, harmaan veden sekä rikkipesureiden pesuvesien laskemisen Suomen aluevesille. Ensimmäinen vaihe tuli voimaan tänä kesänä, samaan aikaan kaikissa Pohjoismaissa.
– Tämä on tärkeä askel eteenpäin, mutta paljon on vielä tehtävää. Seuraavia askeleita otetaan tulevina vuosina, ja RKP jatkaa työtään päästöjen vähentämiseksi, kestävän kalastuksen edistämiseksi ja puhtaamman meren puolesta, Adlercreutz sanoo.
Yhteyshenkilöt
Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)
Puh:+358 50 310 0274Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Henriksson lyfte försvarsfrågor med president Macron9.9.2026 19:01:01 EEST | Pressmeddelande
Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP) träffade president Emmanuel Macron den 9 september i samband med Renew-gruppens möte i Paris.
Henriksson nosti puolustuskysymykset esille presidentti Macronin kanssa9.9.2026 19:01:01 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin jäsen ja Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) tapasi presidentti Emmanuel Macronin 9. syyskuuta Renew-ryhmän kokouksen yhteydessä Pariisissa.
SFP i Österbotten nominerar fler kandidater till riksdagsvalet 20278.9.2026 18:29:34 EEST | Pressmeddelande
SFP i Österbotten fortsätter att stärka sin kandidatlista inför riksdagsvalet 2027. Vid kretsstyrelsens sammanträde den 8 september nominerades ytterligare två kandidater.
RKP Pohjanmaa nimeää lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin8.9.2026 18:29:34 EEST | Tiedote
RKP Pohjanmaa jatkaa ehdokaslistansa vahvistamista vuoden 2027 eduskuntavaaleja varten. Piirihallituksen kokouksessa 8. syyskuuta nimettiin kaksi uutta ehdokasta.
SFP i Helsingfors fortsätter nominera kandidater inför riksdagsvalet 20278.9.2026 18:19:30 EEST | Pressmeddelande
SFP i Helsingfors nominerade sina första kandidater inför riksdagsvalet 2027 före sommaren. Kandidatnomineringen fortsätter under hösten, och nästa grupp kandidater nomineras av kretsstyrelsen den 26 september. Målsättningen är att hela kandidatlistan ska vara klar före årsskiftet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme