Keskuskauppakamari: Budjettiriihessä pidettävä kiinni kasvun tekijöistä
1.9.2025 06:55:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Suomen hallitus on tehnyt oikeita elinkeino- ja kauppapoliittisia päätöksiä, joista on tänään alkavissa budjettineuvotteluissa pidettävä kiinni. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan jo tehdyt päätökset on pantava toimeen mahdollisimman nopeasti ja samalla uusia, yritysten kasvua ja kilpailukykyä estäviä leikkauksia on vältettävä.

”Hallitus on oman kautensa aikana tehnyt jo erinomaisia päätöksiä ja puuttunut kolmeen talouskasvuun vaikuttavaan rakenteelliseen asiaan: velkaantumisen taittamiseen, työmarkkinoiden joustavoittamiseen paikallisen sopimisen avulla sekä sosiaaliturvan tuloloukkujen purkamiseen. Nyt loput näihin liittyvät päätökset pitää panna toimeen mahdollisimman ripeästi”, sanoo Romakkaniemi.
Romakkaniemen mukaan on erityisen tärkeää, ettei sopeutettaessa tehdä yllättäviä virheliikkeitä ja pienillä nimellisillä säästöillä saada suuria vahinkoja aikaan.
”Hallituksen tämän kauden lainsäädännön keskeisempiä uudistuksia ovat olleet kilpailukyvyn, pitkän aikavälin investointien sekä työn kannattavuuden vahvistaminen. Näitä uudistuksia ei saa lähteä nyt muuttamaan. Äkkinäisillä kymmenien miljoonien veromuutoksilla voi olla miljardi-investoinnit pysäyttävä vaikutus”, toteaa Romakkaniemi.
Yritystukiin ei sen vuoksi Romakkaniemen mukaan saa tehdä äkkinäisiä leikkauksia ilman huolellisia vaikutusarvioita. Yritysten toiminnan ja Suomen kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, ettei jo ennestään vaikeaa yritysten toimintaympäristöä vaikeuteta entisestään.
”Jokaisella tuella on perusteensa. Valtaosa yritystuista, kuten esimerkiksi teollisuuden sähkön alempi verokanta, on rakenteellisia ratkaisuja, joilla varmistetaan Suomen ulkoinen kilpailukyky ja turvataan esimerkiksi yhteiskunnan kasvun edellytyksiä ja huoltovarmuutta. Näitä asioita varmasti jokainen suomalainen haluaa tässä maailmantilanteessa vahvistaa”, toteaa Romakkaniemi.
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme