Avoimuusrekisterin käyttö vakiintuu – kolmannella ilmoituskaudella 150 ilmoitusta jäi puuttumaan
1.9.2025 09:33:23 EEST | VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto | Tiedote
Avoimuusrekisteriin ilmoitettiin vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla tehdystä lobbauksesta yhteensä 1044 ilmoituksella. 150 eli noin 13 % rekisteröityneistä ei ilmoittanut vaikuttamistoiminnastaan ajoissa. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kehottaa toimijoita tekemään ilmoituksen.

Avoimuusrekisterin ilmoituskausi päättyi elokuun viimeisenä päivänä. Nyt ilmoitettiin 1.1.2025–30.6.2025 välisenä aikana tehdystä vaikuttamistoiminnasta ja sen neuvonnasta.
Organisaatioille, jotka eivät olleet ilmoittaneet vaikuttamistoiminnastaan, on toimitettu muistutusviesti ilmoituskauden päättymisestä. Tämän jälkeen VTV lähettää kehotuskirjeen niille toimijoille, jotka eivät muistutuksesta huolimatta ole tehneet toimintailmoitusta.
”Puuttuvista ilmoituksista huolimatta ohjauksen ja neuvonnan tarve on saamiemme yhteydenottomäärien perusteella vähentynyt merkittävästi. Avoimuusrekisterin käytöstä on tullut tuttua. Ensi kesästä lähtien uutena elementtinä ilmoitetaan myös vaikuttamistoiminnan taloudelliset tiedot. Varaudumme siihen lisäämällä neuvontaa kevään aikana”, sanoo ylitarkastaja Ines Gullichsen.
Päättyneen kauden toimintailmoitusten mukaan lobbauksen kohteena on ollut 769 tahoa, joista nimellä ilmoitettavista mainittiin useimmin Matias Marttinen (515), Sari Multala (505) ja Anders Adlercreutz (319). Ilmoitusten perusteella eniten lobattu ministeriö on työ- ja elinkeinoministeriö, ja vähiten sisäministeriö.
Avoimuusrekisteriin on tällä hetkellä rekisteröitynyt yhteensä 1185 organisaatiota, joista osalla ei ollut velvollisuutta raportoida vaikuttamistoiminnastaan tällä ilmoituskaudella, esimerkiksi toiminnan pienimuotoisuuden takia.
”Organisaatioissa, jotka ilmoittavat lobbauksesta, olisi hyvä varmistaa avoimuusrekisterin asiointipalvelun käyttöön tarvittavien valtuuksien olevan ajan tasalla. Ilman henkilökohtaista valtuutta ilmoituksia ei voi tehdä”, jatkaa Gullichsen.
Avoimuusrekisterin tietoja, kuten vaikuttamistoiminnan aiheita, lobattuja henkilöitä tai yhteydenpidon tapoja, voivat selata niin kansalaiset, tutkijat kuin toimittajatkin osoitteessa avoimuusrekisteri.fi. Avoimuusrekisterin data löytyy myös avoindata.fi-palvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ines GullichsenYlitarkastaja, överrevisor
Puh:050 575 9051etunimi.sukunimi@vtv.fiArtur von BonsdorffYlitarkastaja, överrevisor
Puh:050 405 9023etunimi.sukunimi@vtv.fiValtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Sparåtgärdernas effekter borde beskrivas bättre i utgiftskartläggningen16.9.2026 06:55:00 EEST | Pressmeddelande
Finansministeriets utgifts- och skattekartläggningar spelar en viktig roll i planeringen av regeringarnas arbete och som bakgrund till beslutsfattandet. Den helhet som kartläggningarna utgjorde 2023 var klart mer omfattande än tidigare.
Säästötoimien vaikutuksia tulisi kuvata paremmin VM:n menokartoituksessa16.9.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön meno- ja verokartoitukset ovat merkittävässä roolissa hallitusten työn suunnittelussa ja päätöksenteon taustalla. Vuoden 2023 kartoitusten kokonaisuus oli selvästi aiempaa kattavampi.
Rättelse till meddelandet: 586 organisationer lämnade in ekonomiska uppgifter inom utsatt tid2.9.2026 16:52:42 EEST | Pressmeddelande
I Statens revisionsverks meddelande i går den 1 september kl. 11.43 uppgavs att 460 organisationer hade lämnat in ekonomiska uppgifter till öppenhetsregistret inom utsatt tid. Det korrekta antalet är 586 organisationer. Den felaktiga siffran kom tyvärr med i meddelandet på grund av ett systemfel i öppenhetsregistret.
Korjaus tiedotteeseen: 586 organisaatiota ilmoitti määräaikaan mennessä taloudelliset tiedot2.9.2026 16:52:42 EEST | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) eilisessä tiedotteessa 1.9. klo 11.43 kerrottiin, että 460 organisaatiota ilmoitti avoimuusrekisteriin taloudelliset tiedot määräaikaan mennessä. Oikea luku on 586 organisaatiota. Väärä luku tuli valitettavasti tiedotteeseen avoimuusrekisterin järjestelmävirheen vuoksi.
Det mest omnämnda projektet i början av året var reformen av upphandlingslagen och den mest omnämnda personen var Matias Marttinen1.9.2026 11:43:32 EEST | Pressmeddelande
145 organisationer har ännu inte lämnat in en anmälan till öppenhetsregistret, som upprätthålls av Statens revisionsverk (VTV).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme