Mediakutsu: Nyt murretaan vesihuollon myyttejä!
1.9.2025 14:00:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Onko vesihuollossa liian monta osapuolta? Ovatko yksityisomisteiset vesihuoltolaitokset julkisia tehokkaampia? Tampereen yliopiston tutkijat murtavat sitkeimpiä vesihuollon myyttejä tuoreessa Dispelling Myths About Water Services -teoksessaan nyt kansainvälisestä näkökulmasta.

Puhtaasta vedestä on tulossa globaalisti yhä kriittisempi luonnonvara. Tutkitun tiedon avulla voidaan oikaista vesihuoltoon liittyviä vääriä uskomuksia ja samalla parantaa yleistä luottamusta vesihuoltoon.
Kirjan kirjoittajista dosentti Tapio Katko ja dosentti Jarmo Hukka toteavat, että myytit vaikeuttavat alan ammattilaisten työtä, koska ne aiheuttavat väärinkäsityksiä ja kielteisiä asenteita esimerkiksi vesihuollon sääntelyyn, palvelujen järjestämiseen, tuotantoon sekä vesimaksuihin liittyen. Oikeaksi todistetusta tiedosta on hyötyä paitsi vesihuollon ammattilaisille, suurelle yleisölle ja medialle myös esimerkiksi julkisessa päätöksenteossa ja koulujen oppimateriaalina.
Tapio Katko, mitä vastaat heille, joiden mielestä vesihuoltoa hämmentää liian iso joukko erilaisia toimijoita?
– Vesihuoltoa koskeva lainsäädäntö ulottuu useille aloille: esimerkiksi terveyteen, ympäristöön, rakentamiseen ja maankäyttöön. Vesihuollossa on siis lähtökohtaisesti monta osapuolta. Samalla vesihuolto on keskeinen osa huoltovarmuutta. Vesihuollon kentällä kullekin pelaajalle tulee löytää parhaiten soveltuva rooli siten, että yhteistyö toimii. Vähän niin kuin hyvässä jalkapallopelissä, Katko toteaa.
Jarmo Hukka, miten pitäisi suhtautua siihen väitteeseen, että vesihuoltolaitosten yksityistäminen on ainoa tie tehokkuuteen?
– Empiiriset tulokset eri puolilla maailmaa osoittavat, että julkiset vesihuoltolaitokset ovat parempia turvaamaan vesihuoltopalvelut kuin yksityiset, täräyttää Hukka.
Näistä myyttimaistiaisista saat lisätietoa tutkijoilta. Niiden lisäksi he käsittelevät teoksessaan 19 muuta vesihuoltoon liittyvää uskomusta ja oikaisevat niitä tutkimukseen perustuvan tiedon avulla.
Katko ja Hukka kiteyttävät tutkimustuloksensa seuraavasti:
- Tarvitaan riittävät ja lainmukaiset resurssit rakentamiseen, käyttöön, kunnossapitoon ja valvontaan.
- Alan koulutusta ja TKI-toimintaa tulee laajentaa veden käsittelystä ja puhdistuksesta verkostoihin ja laajempiin laitosten hallinta eli governance-kysymyksiin.
- Alan tietoisuuden lisäys ja ennakoiva viestintä tulee ottaa osaksi vesihuoltolaitosten strategista toimintaa.
Tutkijat julkaisivat edellisen kotimaan vesihuoltoon liittyviä uskomuksia ja niiden todenperäisyyttä käsittelevän teoksensa vuonna 2022. Uudessa teoksessa he tarkastelevat pääosin myyttejä eri puolilta maailmaa.
Tervetuloa julkistustilaisuuteen 5.9.2025
Dispelling Myths About Water Services -kirja julkistetaan perjantaina 5. syyskuuta 2025 kello 14 Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella, Rakennustalon salissa rk218 (Korkeakoulunkatu 5, Tampere). Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita mukaan kuulemaan lisää ja haastattelemaan tekijöitä! Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Teams-linkki löytyy tilaisuuden verkkosivulta.
Teosta ovat tukeneet Suomen tietokirjailijat, Waldemar von Frenckellin säätiö, Keskitien säätiö ja Nesslingin säätiö, VEPATUKI-tutkimusklusteri sekä Tampereen yliopiston kirjasto.
Kirjan ovat kirjoittaneet Tapio S. Katko, Jarmo J. Hukka, Petri S. Juuti, Riikka P. Juuti ja Eric J. Nealer. Teos on vapaasti ladattavissa kustantajan sivulla ja ostettavissa myös painettuna versiona.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapio Katko, 0400 737407, tapio.katko@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Kohtaaminen mukaan digihoitoon – digipalvelut eivät saa jäädä yksisuuntaisiksi tiedonvälityksen kanaviksi16.9.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon digipalvelut pitää nähdä alustoina, joilla potilas ja terveydenhuollon ammattilainen kohtaavat – ei vain paikkoina, joissa potilas vastaanottaa ja tuottaa tietoa. PROSHADE-tutkimuskonsortion politiikkasuositus kehottaa, että vuorovaikutus on säilytettävä myös digitaalisissa palveluissa.
Nuorten miesten huono fyysinen kunto on yhteydessä mielenterveyden häiriöihin15.9.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunnon sekä mielenterveyden häiriöiden välillä on merkitsevä yhteys ja koronapandemian yhteydessä nuorten miesten lihavuus edelleen yleistyi. Vyötärölihavuuden ja -ylipainon lisääntyminen voivat kasvattaa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Varusmiespalveluksen kaltaiset ympäristöt voivat tehokkaasti parantaa erityisesti riskiryhmien terveyttä.
Paavo V. Suomisen rahastolta 500 000 euron lahjoitus kylmätekniikan opetukseen14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Paavo V. Suomisen rahasto lahjoittaa 500 000 euroa Tampereen yliopistolle kylmätekniikan opetuksen sekä matalan lämpötilan teknologioiden tutkimuksen ja kehittämisen tukemiseen. Lahjoitus tukee alan pitkäjänteistä kehittämistä ja vauhdittaa uusia tutkimusavauksia.
Voiko digitalisaatio parantaa mielenterveyttä? DIGIMENT-hankkeelle kuuden miljoonan euron rahoitus11.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Digitalisaatio ja tekoäly muuttavat nopeasti tapoja, joilla ihmiset oppivat, käyttävät palveluita ja hakevat apua. Tampereen yliopiston johtamassa DIGIMENT-tutkimuskonsortiossa selvitetään, miten digitaalisia ympäristöjä voidaan hyödyntää mielenterveyden edistämisessä, ongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja hoidon kehittämisessä.
Mobiilipeli aktivoi kaupunkilaiset suojelemaan uhanalaista perhosta Tampereella8.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Nekalassa toteutettu INNATURE-luontopeli on päättynyt. Kesän aikana kaupunkilaiset etsivät ja kuvasivat Crowdsorsa-mobiilipelin avulla metsäapilaa, joka on erittäin uhanalaisen mäkihiilikoin ravintokasvi. Pelaajat tekivät alueelta yhteensä noin 85 havaintoa apilan kasvupaikoista. He osallistuivat peliin vapaaehtoisesti ilman rahallista palkkiota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme