Demarinaiset varoittavat järjestöleikkausten seurauksista

1.9.2025 11:59:58 EEST | Demarinaiset | Tiedote

Jaa

Demarinaiset yhtyvät järjestökentän hätähuutoon järjestötoiminnan tulevaisuudesta. Ministeri Riikka Purra ja valtiovarainministeriö esittivät 100 miljoonan euron lisäleikkausta sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin. Jo aiemmin hallitus on päättänyt 140 miljoonan euron eli 36 prosentin leikkauksista valtionavustuksiin. Demarinaisten puheenjohtajisto vaatii, että hallitus budjettiriihessään tunnistaa järjestöjen arvokkaan työn ja ei toteuta näitä Purran leikkauksia.

"Toteutuessaan esitys tarkoittaisi, että sote-järjestöjen valtionavustuksista leikattaisiin tällä hallituskaudella yli 60 prosenttia, mikä olisi ennennäkemätön kuolinisku sote-järjestöjen työlle. On vaikea ymmärtää oikeiston logiikkaa ja vaikka eivät inhimillisestä puolesta välittäisi, niin miten järkevää edes taloudellisesti on romuttaa ennaltaehkäisevä työ", sanoo Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila.

Myös muun muassa sosiaali- ja terveysjärjestöjen keskusjärjestö Soste on arvioinut, että Purran ehdottama yhteensä 60 prosentin leikkaus sote-järjestöjen avustuksiin johtaisi ennaltaehkäisevän työn sekä matalan kynnyksen avun ja tuen romuttumiseen. 

"Sote-järjestöt tekevät työtä tuhansien ihmisten, usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien parissa, ja korvaamatonta työtä muun muassa lähi- ja perheväkivallan uhrien hyväksi. Moni on tällä hetkellä huolissaan myös esimerkiksi huumeidenkäytön lisääntymisestä ja tämän näkymisestä jopa katukuvassa. Moni hyvinvointialue on ulkoistanut osan ennaltaehkäisevästä työstä järjestöille, jotka tekevät pienellä budjetilla paljon kokoaan suurempaa työtä. Järjestöjen alasajo tuskin tulee helpottamaan jo olemassa olevaa hyvinvointialueiden ahdinkoa. Tällainen toiminta on kaukana järkevästä talouspolitiikasta", sanoo Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja Tawar Salari.

"On suorastaan irvokasta, että oikeistohallitus kaataa jopa miljardin verran yhteiskunnan kaikkein varakkaimmille ja samaan aikaan heikentää kaikille suomalaisille elintärkeää sote-palvelujärjestelmää. Nämä leikkaukset sitä paitsi vain entisestään lisäisivät palvelujen kysyntää hyvinvointialueilla, joiden talous on jo valmiiksi tiukilla", toteaa 2. varapuheenjohtaja Miina-Anniina Heiskanen.

Demarinaisten puheenjohtajisto muistuttaa, että järjestöille on siirtynyt vastuuta monista erityisryhmistä ja esimerkiksi kokemusasiantuntijuudesta ja vertaistuesta. Lisäksi järjestöt tarjoavat omaisille tukea, jota hyvinvointialueiden palveluvalikossa ei usein edes ole tarjolla. Alan toimijat ovat varoittaneet myös aivovuodosta, jota jo tapahtuu, kun asiantuntijat siirtyvät järjestösektorilta leikkausuhan ja epävarmuuden alta muihin töihin. 

"On olemassa aito riski, että järjestöjen osaaminen ja toiminta menetetään lopullisesti. Lisäksi oikeistolla vaikuttaa olevan harhakuvitelma, että vapaaehtoistyö jotenkin maagisesti organisoituisi itsestään. Se kuitenkin vaatii tukea ja koordinaatiota toteutuakseen. Tämä järjestötyön alasajo on lyhytnäköistä, ideologista ja osoittaa jälleen kerran suurta ymmärtämättömyyttä koko sote-palvelujärjestelmäämme kohtaan", Marttila päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Demarinaiset: Hallitus katsoo vierestä, kun naisten työttömyys kasvaa14.9.2026 13:59:43 EEST | Tiedote

Kun UPM suunnittelee sulkevansa Lappeenrannan Kaukaan paperitehtaan vuoden 2026 loppuun mennessä, kiirehtii työministeri Marttinen lupaamaan tukitoimia yli 220 työttömäksi jäävälle. Samaan aikaan hyvinvointialueiden säästöt ja järjestöihin kohdistuneet leikkaukset ovat kasvattaneet erityisesti naisten työttömyyttä. Tänä syksynä naisia on työttömänä 14 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Demarinaisten mukaan hallituksen teot naisten aseman parantamiseksi työmarkkinoilla ovat jääneet juhlapuheiden tasolle.

Demarinaiset: Hallitus romuttaa järjestöjen toimintaedellytyksiä31.8.2026 15:52:35 EEST | Tiedote

Hallituksen budjettiriihi tuo jälleen synkkiä uutisia sosiaali- ja terveysjärjestöille. Budjettiriihessä hallituksen on määrä hyväksyä 84 miljoonan euron sote-järjestöihin kohdistuvat leikkaukset. Koko hallituskauden aikana sote-järjestöjen rahoituksesta leikataan näin ollen lähes puolet. Demarinaiset varoittaa, että leikkaukset heikentävät suoraan ihmisten saamaa kriisiapua, vertaistukea ja muuta matalan kynnyksen tukea.

Helena Marttila: Hallituksen järjestövihamielisyydellä ei ole mitään rajaa15.6.2026 15:38:12 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman on tänään ilmoittanut päätöksestään evätä STEA-avustus keskus- ja kattojärjestöiltä, ja myös niiltä järjestöiltä, joiden toiminta on keskittynyt yhteiskunnalliseen vaikuttamis- tai neuvontatyöhön. “Tätä päätöstä perustellaan taloudellisilla syillä, mutta sen läpi kuuluu taka-ajatus hiljentää järjestökentän kriittiset äänet. Rydmanin leikkaukset kohdistuvat juuri niihin toimijoihin, joilla on ollut parhaimmat mahdollisuudet olla tuomassa esiin hallituksen politiikan huolestuttavia seurauksia”, Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye