Oma Häme osallistuu KAAKKO25-valmiusharjoitukseen syyskuun alussa

Oma Häme osallistuu Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään KAAKKO25-valmiusharjoitukseen 3.– 4. syyskuuta. Harjoitus on osa aluehallintovirastojen alueellista varautumista. Harjoitukseen osallistuu hyvinvointialueita, kuntia sekä muita alueen viranomaisia ja toimijoita Kaakkois-Suomesta. Kyseessä on ensimmäinen aluehallintoviraston järjestämä harjoitus kaakon alueella Suomen Nato-jäsenyyden aikana.
Harjoituksessa osallistujat varautuvat kuvitteellisiin poikkeusoloihin ja väestönsuojelutilanteeseen. Harjoituksen skenaariossa kansainvälinen tilanne on kiristynyt, minkä vuoksi turvallisuustilanne Suomessa on heikentynyt. Samalla kriittisen infrastruktuurin toiminta on häiriintynyt ja sotilaallisen voimankäytön uhka on kasvanut. Harjoituksen teema on ajankohtainen ja tärkeä.
KAAKKO25 on toiminnallinen johtamisharjoitus, jonka keskiössä ovat organisaatioiden kriisijohtaminen sekä yhteistyö häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Harjoitus toteutetaan virtuaalisesti, eikä se näy katukuvassa.
Harjoituksella pyritään kehittämään osallistuvien organisaatioiden oman toimintavalmiuden ohella erityisesti viranomaisten yhteistoimintaa ja tilannetietoisuutta. Kaikki Kanta-Hämeen kunnat ovat mukana harjoituksessa. Oma Hämeestä harjoitukseen osallistuu edustajia pelastuslaitokselta sekä terveydenhuollosta, perhe-, sosiaali- ja vammaispalvelusta, ikäihmisten palveluista, konserni- ja tukipalveluista sekä strategia ja integraatio -toimialalta. Myös Oma Hämeen tukipalveluyhtiö on mukana.
– KAAKKO25 -harjoituksen tärkeimpiä tavoitteita on edistää Oma Hämeen varautumista erilaisiin poikkeus- ja kriisitilanteisiin käytännön tasolla ja tiivistää entisestään yhteistyötä sekä hyvinvointialueen ja kuntien että muidenkin toimijoiden välillä. Yhteisharjoitukset ovat tärkeitä, koska varautuminen on meidän kaikkien yhteinen asia, muistuttaa Oma Hämeen valmiussuunnittelija Aleksi Myllymäki.
Oma Hämeelle harjoitus tarjoaa mahdollisuuden testata hyvinvointialueen valmiuskykyä sekä kriisitilanteiden johtamista ja kriisiviestintää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tatu Pulkkinenvalmiuspäällikkö
Puh:040 652 3669tatu.pulkkinen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Ikäihmisten palveluiden lokakuun laskujen mukana vääriä ja vajaita liitteitä14.11.2025 16:34:49 EET | Uutinen
Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta on lähtenyt asiakkaille laskujen mukana postia, joissa on väärä saate ja/tai liite. Lasku itsessään on oikein.
Älä katso ohi – Oranssit päivät näkyvät Kanta-Hämeessä14.11.2025 11:41:18 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry ja Oma Hämeen lähisuhdeväkivaltatyö avaavat kampanjan ajaksi pop up -tilan Hämeenlinnan keskustaan.
HoivaHämeen muutokset vaikuttavat useisiin kotihoidon asiakkaisiin14.11.2025 10:17:06 EET | Uutinen
Oma Hämeen asiakkaita on HoivaHämeen asiakkaina noin 80. Hyvinvointialue on yhteydessä kaikkiin asiakkaisiin, joita muutos koskee.
Vuoden 2026 järjestöavustusten haku käynnistyy 17. marraskuuta14.11.2025 08:14:53 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen hyvinvointialue avaa vuoden 2026 järjestöavustusten haun 17. marraskuuta. Haku jatkuu 14. joulukuuta asti. Avustuksia myönnetään järjestöjen toimintaan, joka tukee, täydentää tai monipuolistaa hyvinvointialueen palveluja ja edistää asukkaiden hyvinvointia. Hyvinvointialue myöntää järjestöille toiminta-avustuksia ja kumppanuusavustuksia. Toiminta-avustus kattaa järjestön jatkuvan ja suunnitelmallisen toiminnan sekä kertaluonteiset toimenpiteet, kun taas kumppanuusavustus kohdistuu pitkäjänteiseen yhteistyöhön hyvinvointialueen kanssa ja edellyttää myös muuta rahoitusta. Hakukelpoiset toimijat voivat hakea avustuksia yhdessä ja toteuttaa toimintaa yhteisvastuullisesti. Hyvinvointialue kannustaa yhteisvastuulliseen hakuun, sillä yhdessä toteutettu toiminta voi vahvistaa vaikuttavuutta, lisätä resurssien tarkoituksenmukaista käyttöä ja tukea järjestöjen toimintakykyä. Hyvinvointialue tukee järjestöjä yhteisvastuullisessa haussa. Hakuaikana järjestetään myös kaksi Teams-tukikli
Oma Hämeen Instagram-livet jatkuvat – aiheina syömishäiriöt, päihderiippuvuus ja muistisairaudet14.11.2025 06:35:08 EET | Tiedote
Asiantuntijat vastaavat kuuntelijoiden kysymyksiin lähetyksissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme