Video: Yli 50 hengen kuoro vetosi Orpon hallitukseen kehitysyhteistyön puolesta
1.9.2025 20:00:00 EEST | Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry | Tiedote
Suurikokoinen kuoro lauloi maanantaina 1. syyskuuta sen puolesta, ettei Suomi käännä selkäänsä maailmalle. Pave Maijasen Pidä huolta -kappaleen yhteislaulusta taltioitu video on vapaasti median käytettävissä.

Yli 50 kuorolaulajaa lähetti Petteri Orpon (kok.) hallitukselle viestin myöhään maanantai-iltapäivänä Esplanadin puistossa: Suomen ei tule tehdä budjettiriihessä lisää leikkauksia kehitysyhteistyöhön.
Tilaisuudessa laulettiin Pave Maijasen Pidä huolta -kappale ja Jean Sibeliuksen Finlandia-hymni. Pidä huolta esitettiin Pave Maijasen perikunnan suostumuksella ja Finlandia-hymni esitettiin Sibeliuksen perikunnan suostumuksella.
Kuorolaulua johti Maailma-kuoro. Paikalla oli laulajia monista eri kuoroista ja kansalaisjärjestöistä.
”Toivottavasti onnistuimme lähettämään Orpon hallitukselle selvän viestin: Suomen ei tule kääntää selkäänsä maailmalle. Kehitysyhteistyöstä ei pidä tehdä enää lisäleikkauksia. Se on vastoin omaa etuamme. Ennen kaikkea se tarkoittaa, että emme kanna globaalia vastuutamme”, kuvailee Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.
Kuorolaulun lisäksi tempauksessa luettiin tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaan Feride Rushitin sekä toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtasen kirjeet pääministeri Petteri Orpolle.
Tempauksessa kirjeet lukivat näyttelijä Eija Ahvo ja toimittaja Zahra Karimy.
Kirjeet olivat osa Suomi, älä käännä selkäänsä -kampanjaa, jossa pääministeri Orpolle ovat kirjoittaneet myös muun muassa arkkipiispa Tapio Luoma, Goldman-ympäristöpalkinnon voittanut Paul Sein Twa ja ylilääkäri Hanna Nohynek.
Kirjeiden kirjoittajat ovat vedonneet pääministeri Orpoon sen puolesta, ettei Suomi tee syksyn budjettiriihessä leikkauksia kehitysyhteistyöhön.
Ministeri Ville Tavion (ps.) mukaan Suomi on leikannut kehitysyhteistyön rahoitusta jo yli 1,3 miljardia euroa tämän hallituskauden aikana. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ehdotti elokuussa kehitysyhteistyöhön 105 miljoonan euron leikkauksia vuodelle 2026 ja 140 miljoonan euron leikkauksia vuodelle 2027.
Hallituksen budjettiriihi on käynnissä valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa. Tempaus järjestettiin Esplanadin puistossa Smolnan läheisyydessä.
Lisätiedot:
Linkki videotallenteeseen Pave Maijasen Pidä huolta -kappaleesta. Video on vapaasti median käytettävissä. Video: Max Majander / Drama Moving Pictures Helsinki.
Kirjeet Fingon verkkosivuilla ovat vapaasti median käytettävissä. Pääministeri Orpolle ovat kirjoittaneet muun muassa arkkipiispa Tapio Luoma, tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon ehdokas Feride Rushiti, vuoden 2020 Goldman-ympäristöpalkinnon voittanut Paul Sein Twa, ylilääkäri ja professori Hanna Nohynek, toimittaja Riku Rantala, vuoden 2024 Right Livelihood -palkinnon voittanut Anabela Lemos, toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen sekä yrittäjä Julia Thurén.
Yhteydenotot:
Suomi, älä käännä selkääsi maailmalle -kampanjaa koskien: Mika Niskanen
Vaikuttamisviestinnän asiantuntija, Fingo
050 317 6715, mika.niskanen@fingo.fi
Kehityspolitiikkaa ja budjettiesityksen sisältöjä koskien: Ilmari Nalbantoglu
Vaikuttamistyön johtaja, Fingo
050 317 6693 | ilmari.nalbantoglu@fingo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmari Nalbantoglujohtaja, vaikuttaminen ja oppiminenSuomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Puh:+358 50 317 6693ilmari.nalbantoglu@fingo.fiMika Niskanenvaikuttamisviestinnän asiantuntijaSuomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Puh:050 317 6715mika.niskanen@fingo.fiKuvat



Linkit
Fingo on suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö, joka edistää kestävää kehitystä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistumista globaalisti. Noin 250 jäsentämme työskentelee kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen, globaalin kansalaiskasvatuksen, humanitaarisen avun, rauhantyön, ihmisoikeustyön tai muun kestävää kehitystä edistävän toiminnan parissa Suomessa ja maailmalla. Fingo viestii, vaikuttaa, kouluttaa, kokoaa ihmiset yhteen ja rohkaisee toimintaan. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi − ihan kaikille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Suomi ei ole kertonut kantaansa vuoteen – Fingo kysyy Valtoselta kantaa Israelin kauppaetujen jäädyttämiseen1.9.2026 09:27:52 EEST | Tiedote
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo pyytää ulkoministeri Elina Valtoselta suoraa vastausta: kannattaako Suomi EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä vai ei? Fingo luovutti Valtoselle avoimen kirjeen maanantaina, päivää ennen EU:n ulkoministerien epävirallista kokousta, joka alkaa tänään Irlannin Wicklow'ssa.
Suomi lopettaa UNRWA:n rahoituksen kesken humanitaarisen kriisin — ainoa esitetty peruste on kritiikki, jolle YK:n kansainvälinen tuomioistuin ei löytänyt näyttöä28.8.2026 13:16:18 EEST | Tiedote
Suomi lopettaa tukensa YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestölle UNRWA:lle kesken Gazan humanitaarisen kriisin. Suomen tuki UNRWA:lle on ollut 5 miljoonaa euroa vuodessa. Ainoa perustelu, jonka ministeri Ville Tavio on esittänyt, on kritiikki UNRWA:n ja Hamasin välisen palomuurin riittävyydestä. YK:n kansainvälinen tuomioistuin arvioi väitettä viime lokakuussa eikä löytänyt sille näyttöä. Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo vaatii hallitusta kertomaan, mihin arvioon päätös nojaa.
Euroopan helleaalto on osoitus siitä, että tulevan hallituksen pitää kääntää katseensa globaaleihin ongelmiin – Fingon vaaliohjelma vaatii Suomea tarttumaan kriiseihin jämäkästi27.6.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
”Tulevalle vaalikaudelle kaavaillulla miljardien sopeutuksella ei ole pidemmällä aikavälillä mitään väliä, jos seisomme samaan aikaan tumput suorina, kun ilmastonmuutoksen kaltaiset kriisit syventyvät. Ne syövät maailmantaloudesta riippuvaiselta Suomelta kymmenen miljardia aamupalaksi”, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.
Fingo: Luotamme siihen, ettei Rydmanin linjauksia käytetä STEAn avustuskriteereissä23.6.2026 15:33:06 EEST | Tiedote
”Ministeri Rydman yritti tehdä aidosti isoa, periaatteellista muutosta kansalaisyhteiskunnan asemaan”, sanoo Fingon Outi Hakkarainen.
Fingo ja SOSTE: Rydmanin avaus on suoraa jatkumoa järjestöjen systemaattiselle vaientamiselle17.6.2026 16:28:30 EEST | Tiedote
”Järjestöt tuovat poliittiseen päätöksentekoon tietoa, innovatiivisia näkökulmia ja niiden ihmisten ääniä, joiden viestit eivät muuten kantaisi eduskuntatalon neuvottelupöytiin”, sanoo Fingon hallituksen puheenjohtaja Eva Biaudet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme