Vihreät - De Gröna

Vihreiden Virta: Kello käy, päättääkö hallitus budjettiriihessä Palestiinan tunnustamisesta?

2.9.2025 10:30:27 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta muistuttaa Antti Lindtmanin antaneen hallitukselle aikaa Palestiinan tunnustamiselle syyskuun alkuun ja vaatii päätöksiä hallitukselta. 

– Katsoin kalenteria ja huomasin, että syyskuuta on jo päivä kulunut. Hallitus on jo lisäajalla Palestiinan tunnustamisen suhteen. Kun hallitus nyt riihessä etsii moraalista selkärankaansa, niin tämänkin asian suhteen olisi oikea aika ja paikka tehdä päätös. Odotan, että budjettiriihessä hallitus pystyy kantamaan vastuunsa, Virta linjaa.

– Kuulimme juuri Belgian päättäneen Palestiinan tunnustamisesta. Suomi on jäämässä yksin. Tilanne on jo pitkään ollut kestämätön ja ratkaisu on tehtävä heti, Virta vaatii.

Eilen uutisoitiin myös maailman johtavan kansanmurhien tutkimiseen keskittyvän järjestön (IAGS) kannanotto, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. 

– Hallituksen on tehtävä riihessä johtopäätökset ja aloitettava prosessi Palestiinan tunnustamiselle. Tälle on Tasavallan presidentin tuki, eduskunnan enemmistön tuki, suomalaisten tuki, meidän oman kansanvälisen yhteisömme tuki. Jos hallitus ei tee päätöksiä, oppositio varmasti tekee omansa. Hallitus, joka ei kykene toimimaan kansanmurhan estämiseksi, ei voi olla toimintakykyinen, Virta toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Virta: Järkyttävät videot osoittavat jälleen turkistarhauksen julmuuden – turkistarhaus on lopetettava Suomessa nyt3.9.2026 15:41:11 EEST | Tiedote

Turkistarhauksen jatkuminen on yksi suurimmista eläinoikeusloukkauksista Suomessa. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on toistuvasti vaatinut hallitusta käynnistämään alan hallitun alasajon ja tukemaan turkistuottajia siirtymisessä uusiin elinkeinoihin. Nyt julkisuuteen tulleet uudet kuvat suomalaisilta turkistarhoilta osoittavat jälleen, miksi turkistarhauksen jatkamista ei voida enää puolustella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye