Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Tavoitteena ylijäämäinen talousarvio ensi vuodelle
2.9.2025 10:32:17 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tavoitteena on 7,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen talousarvio vuodelle 2026.
Aluehallitus hyväksyi eilen ensi vuoden talousarvion laadintaperiaatteet ja suunnittelukehyksen.
Kesällä julkaistun rahoituslaskelman mukaan vuonna 2026 hyvinvointialueen saama valtion rahoitus on 993,8 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 aluekohtaiset tarkennetut rahoituslaskelmat julkaistaan syyskuussa valtion talousarvioesityksen julkaisun yhteydessä. Asiakasmaksutuottojen määrän arvioinnissa on noudatettu aluevaltuuston kesäkuussa hyväksymiä periaatteita.
– Ensi vuoteen lähdetään edelleen erittäin haastavista taloudellisista lähtökohdista. Talouden tasapainottamistoimia pitää jatkaa päämäärätietoisesti, jotta toimintakulujen kehitystä saadaan hillittyä, sanoo talousjohtaja Antti Niemi.
Hyvinvointialue laatii talousarvionsa tämän suunnittelukehyksen pohjalta. Talousarvion tavoitteena on talouden tasapainon saavuttaminen. Henkilöstökuluissa tavoitellaan 100 henkilötyövuoden vähennystä, mikä tarkoittaa laskennallisesti 6,7 miljoonan euron säästöä. Tavoitteena on myös vähentää 100 henkilötyövuotta vuosittain seuraavien kahden vuoden aikana.
Lomapalkkavelan laskulla tavoitellaan kahden miljoonan euron säästöä. Lisäksi säästöjä saadaan muun muassa alentuvista vuokrakuluista.
Taseeseen kertynyttä alijäämää ei kuitenkaan saada katettua lain hyvinvointialueesta säätämässä määräajassa. Hyvinvointialue laatii talousarvionsa lopullisen suunnittelukehyksen pohjalta.
Yhteyshenkilöt
Antti Niemitalousjohtaja
Puh:044 482 8071Petri Virolainenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 438 3662Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kausirokotukset yli 65-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville alkavat marraskuun alussa4.9.2026 14:10:13 EEST | Tiedote
Maksuttomat influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät Päijät-Hämeen hyvinvointialueella marraskuun ensimmäisellä viikolla. Viime vuoden tapaan kummankin rokotuksen saa samalla kertaa omasta sote-keskuksesta. Neuvolaikäiset saavat rokotukset neuvolakäynneillä, koululaiset kouluterveydenhuollossa ja kotihoidon asiakkaat kotihoidon kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lähiluonto kutsuu liikkeelle syyskuussa – kampanja kannustaa päijäthämäläisiä pysähtymään luonnon äärelle2.9.2026 14:54:48 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä käynnistyy 7. syyskuuta lähiluonnon hyvinvointivaikutuksiin keskittyvä viestintäkampanja. Viikon kestävä viestinnällinen tempaus kannustaa asukkaita viettämään aikaa lähiluonnossa, liikkumaan ulkona ja kokemaan ympäristöä kaikilla aisteilla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Jälkihuollon nuorten perusasteen opintojen suorittamista halutaan tukea1.9.2026 08:37:51 EEST | Tiedote
Täysi-ikäinen lastensuojelun jälkihuollossa oleva nuori voi suorittaa peruskoulun opintonsa loppuun ilman opintolainaa Päijät-Hämeessä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asiakasmaksuihin muutoksia vuonna 202731.8.2026 13:51:40 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue valmistelee parhaillaan tulevan vuoden talousarviota. Valmistelun yhteydessä määritellään myös vuoden 2027 asiakasmaksut. Asiakkaille keskeisimmät muutokset koskevat digitaalisia palveluja sekä uusia valtakunnallisesti käyttöön tulevia terveydenhuollon maksuja.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Uudet väestöhälyttimet käyttöön Lahden Kytölän ja Heinolan kirkonkylän alueille31.8.2026 09:56:28 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastuslaitos asentaa ja ottaa käyttöön elo–syyskuun 2026 vaihteessa Lahden Kytölän ja Heinolan kirkonkylän alueilla uudet väestöhälyttimet. Uudet väestöhälyttimet ovat osa alueen turvallisuuden ja varautumisen kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme