LittFestin ohjelma valmis – Vaasan omaa kirjallisuusfestivaalia vietetään marraskuussa
3.9.2025 12:53:33 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasa LittFest järjestetään 13.–15. marraskuuta 2025. Luvassa on kolme päivää kirjailijahaastatteluja, keskusteluja, työpajoja sekä iltatapahtumia. Tapahtuman teemana on tänä vuonna Raja(t).

Kirjallisuusfestivaalilla kuullaan muiden muassa filosofi Frank Martelaa, joka kertoo onnellisuudesta ja elämän tarkoituksesta. Martela muistuttaa uudessa kirjassaan Älä etsi onnea, että onnellisuus löytyy oikeanlaisesta elämänasenteesta, ei sen tavoittelemisesta, ja rohkaisee etsimään tyytyväisyyttä itselle tärkeiden asioiden kautta. Tapahtuma perjantaina 14.11. klo 15–16 Vaasan kaupunginteatterilla on maksuton.
Murrerunoilija Heli Laaksonen tuo LittFestiin humoristisen ja koskettavan runoesityksen, jossa lounaismurre soi iloisesti ja elämänmakuisesti. Hän esittelee myös uuden runokirjansa Ilone – Runoilijan värinkäsityksiä (2025). 25 vuotta sitten esikoisellaan Pulu uis debytoinut Laaksonen on julkaissut kymmenkunta teosta, joita on myyty lähes 300 000 kappaletta, ja hänen omista äänikirjoistaan on palkittu kaksi kultalevyllä. Laaksonen esiintyy Vaasan kaupunginteatterilla torstai-iltana 13.11. klo 19–20.30. Tapahtuma on maksullinen.
Näyttelijä, kirjailija ja laulaja Laura Malmivaara esiintyy LittFestissä yhdessä sovittaja, säveltäjä ja vibrafonisti Arttu Takalon ja Vaasan kaupunginorkesterin kanssa Vaasan kaupungintalon lavalla. Perjantai-illassa 14.11. klo 18 kuullaan otteita Malmivaaran viime vuonna ilmestyneestä autofiktiivisesta romaanista Iltatähti, joka kertoo keski-ikäisen naisen matkasta kirjallisuusfestivaalille tyttäriensä kanssa. Tekstien rinnalla soivat Takalon sävellykset. Tapahtuma on maksullinen.
Rajatila-iltamat päättää festivaalin
Kirjallisuusfestivaalin lauantai-ilta 15.11. huipentuu Rajatila-iltamiin pääkirjaston Draama-salissa klo 18–20. Luvassa on keskusteluja rajoista niin kirjallisuuden, uskontotieteen kuin noituudenkin näkökulmasta. Mukana ovat esikoiskirjailija Annika Perkiö, uskontotieteilijä Tuomas Äystö sekä kirjailijat Jenna Kostet ja Riina Peltonen yhdessä nykynoita Kupariketun kanssa.
Tunnelmasta vastaavat synkkää kansanmusiikkia laulava Maanvaivat-kuoro sekä Perkiön mystiset nukkevalokuvat. Illan juontajina nähdään kaupungin oma kauhukaksikko Tiina ja Marko Hautala.
Festivaalin ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan syyskuun loppuun mennessä osoitteessa vaasa.fi/littfest. Lippuja tapahtumiin myyvät Vaasan kaupunginteatteri ja Vaasan kaupunginorkesteri.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka Nyqvist, Kulttuurituottaja , Kulttuuri- ja kirjastopalvelut p. +358400564469. ilkka.nyqvist@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Tomt för vårdboende till salu i Vasa10.9.2026 10:05:57 EEST | Pressmeddelande
Den detaljplanerade tomten erbjuder möjligheter att bygga olika former av vårdboende nära goda trafikförbindelser och ett brett serviceutbud i Skogsberget. Vasa stad begär in anbud på tomten av aktörer inom vårdsektorn senast 2.10.2026.
Hoiva-asumiseen soveltuva tontti myynnissä Vaasassa10.9.2026 10:05:39 EEST | Tiedote
Asemakaavoitettu tontti tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa monipuolista hoiva-asumista hyvien liikenneyhteyksien ja palveluiden äärelle Metsäkallioon. Vaasan kaupunki pyytää tontista tarjouksia hoiva-alan toimijoilta viimeistään 2.10.2026.
Plankorsningen vid Verkstadsgatan stängs av tillfälligt 10.98.9.2026 13:46:03 EEST | Pressmeddelande
I plankorsningen vid Verkstadsgatan utförs underhållsarbeten, och korsningen är därför stängd över natten torsdag 10.9. Den stängs av kl. 18 och hålls stängd till följande morgon 11.9 kl. 6.00.
Konepajakadun tasoristeys suljetaan tilapäisesti 10.9.8.9.2026 13:45:42 EEST | Tiedote
Konepajakadun tasoristeyksessä tehdään huoltotöitä, minkä vuoksi risteys suljetaan yön ajaksi torstaina 10.9. Sulku alkaa klo 18 ja päättyy seuraavana aamuna 11.9. klo 6.00.
Inbjudan och meddelande: Fotokonstnär Marja Piriläs omfattande utställning Camera Obscura i Kuntsi museum för modern konst – Presskonferensen fre 18.9.2026 kl. 108.9.2026 12:30:11 EEST | Tiedote
INBJUDAN TILL MEDIERNA Välkommen på presskonferensen för utställningen Marja Pirilä – Camera Obscura fredag 18.9.2026 kl. 10 på Kuntsi museum för modern konst, adress Inre hamnen, 65100 Vasa. Närvarande på presskonferensen är konstnär Marja Pirilä och utställningschef Maaria Salo från Vasas museer. Välkommen på utställningens öppna vernissage fredag 18.9 kl. 18–20 på Kuntsi museum för modern konst. Förfrågningar om intervjuer och mer information: Utställningschef Maaria Salo, Vasas museer, tfn +358 40 3537377, maaria.salo@vasa.fi Det går att komma överens om intervjuer efter presskonferensen. Representanter för medierna kan, boka en separat tid för att bekanta sig med utställningen. Infobilder: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/o/HJNaZwscjxe4ZWjk MEDDELANDE Fotokonstnär Marja Piriläs omfattande utställning Camera Obscura i Kuntsi museum för modern konst En av den finländska fotokonstens mest framstående namn, Marja Pirilä, presenterar sin omfattande separatutställning Camera Obscura på Kun
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme







