Aluekatsaus Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle 1–6/2025: Investointien varovaisuus leimasi alkuvuotta
3.9.2025 09:01:17 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote
Vuoden 2025 tammi–kesäkuussa Finnvera myönsi rahoitusta yhteensä 52 miljoonaa euroa Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan yrityksille. Rahoitusvolyymi laski selvästi edellisvuoden 73 miljoonasta, ja alueen pk-yrityskentässä näkyi selkeä varovaisuus investointipäätöksissä. Yrityskauppojen määrä jäi huolestuttavan alhaiseksi.

Tammi–kesäkuussa Finnveran rahoitus kolmen maakunnan alueella oli yhteensä 52 miljoonaa euroa (73), josta Pohjanmaan yrityksille 17 miljoonaa euroa (40), Keski-Pohjanmaalle 10 miljoonaa euroa (18) ja Etelä-Pohjanmaalle 25 miljoonaa euroa (16).
Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan yrityksille myönnetystä rahoituksesta noin 83 prosenttia kohdistui Finnveran strategisille painopistealueille eli aloittaville yrityksille, investointeihin, kasvaviin ja kansainvälistyviin yrityksiin, omistajanvaihdoksiin sekä vientiin liittyvään rahoitukseen. Aloittavia yrityksiä rahoitettiin yhteensä 75 kappaletta (75), ja Finnveran rahoituksella ennustetaan syntyvän arviolta noin 230 uutta työpaikkaa.
Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla Finnveran myöntämän rahoituksen määrä puolittui, mutta Etelä-Pohjanmaalla nähtiin selvä kasvu: rahoitus nousi 25 miljoonaan euroon (16).
– On myönteistä, että Etelä-Pohjanmaalla rahoitus kasvoi ja kohdistui erityisesti vientitakauksiin sekä toimitusvakuuksiin. Yritykset ovat kuitenkin yleisesti varovaisia investoinneissaan ja kehittämishankkeissaan. Yritykset, jotka harjoittavat säännöllistä vientiä, hoitavat rahoitus- ja takaustarpeensa tyypillisesti limiittimuotoisilla ratkaisuilla. Näitä järjestelyjä päivitetään muutaman vuoden välein, mikä tarkoittaa, että rahoituksen volyymi voi vaihdella merkittävästi eri vuosina, sanoo Finnveran Etelä-Pohjanmaan aluepäällikkö Kari Hytönen.
Kokonaishankkeiden määrä laski - investointihalukkuus varovaista
Finnveran rahoittamien koko alueen kokonaishankkeiden määrä oli noin 110 miljoonaa euroa, mikä jää edellisvuoden vastaavasta 139 miljoonasta eurosta. Pohjanmaalla kokonaishankkeiden volyymi oli noin 35 miljoonaa euroa (75) ja Keski-Pohjanmaalla noin 18 miljoonaa euroa (35). Etelä-Pohjanmaalla kokonaishankkeiden määrä kipusi 57 miljoonaan euroon (29).
Investointirahoitus säilyi alueella kokonaisuutena vakaana, mutta investointihalukkuus oli yleisesti varovaista. Keski-Pohjanmaalla investointien osuus pysyi lähes ennallaan, kun taas Pohjanmaalla se laski hieman. Etelä-Pohjanmaalla investointirahoitus kasvoi edellisvuodesta majoitus- ja ravitsemusalan sekä liike-elämän palveluiden toimialoilla.
Rahoituksen kohdistuminen
Käyttöpääomarahoituksen tarve oli laskussa Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla, mutta Etelä-Pohjanmaalla se oli suurin yksittäinen käyttötarkoitus. Toimitusvakuudet muodostivat merkittävän osan rahoituksesta kaikilla alueilla – erityisesti Etelä-Pohjanmaalla.
– Rahoituksen määrä Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla laski edellisvuodesta, mutta hakemusmäärät pysyivät lähes ennallaan. Tämä osoittaa, että yrityksillä on edelleen rahoitustarpeita, mutta investointipäätöksiä tehdään harkiten. Viennin rahoituksessa ja yrityskaupoissa on potentiaalia, ja toivomme niiden aktivoituvan loppuvuoden aikana. Kannustamme yrityksiä hyödyntämään puhtaan siirtymän ja digitalisaation tuomia kasvumahdollisuuksia ilmasto- ja digilainojen avulla, sanoo Finnveran Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluepäällikkö Päivi Kinnunen.
Yrityskauppoja huolestuttavan vähän
Yrityskauppojen määrä jäi kolmessa maakunnassa huolestuttavan alhaiseksi. Finnvera rahoitti alueella 27 yrityskauppaa, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 32. Euromääräisesti Finnveran rahoittamat yrityskaupat olivat aikaisempaa pienempiä. Yrityskauppojen vähäisyys heijastaa laajempaa varovaisuutta investointipäätöksissä ja strategisessa uudistumisessa.
– Yrityskauppoja rahoitimme ennätyksellisen vähän, ja suunta on todella huolestuttava. Yritystemme pieni koko ei mahdollista niille tarttumista tarjolla oleviin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Yrityskoon kasvattaminen esim. yrityskaupan kautta lisäisi kilpailukykyä, tekisi niistä houkuttelevampia työnantajayrityksiä ja kasvuyritysten heijastusvaikutukset näkyisivät laajemminkin alueen talouskehityksessä. Vaikka rahoitusta on saatavilla, yritysten halukkuus tarttua kasvumahdollisuuksiin on edelleen maltillista, sanoo Hytönen.
Näkymät loppuvuodelle 2025
Loppuvuoden näkymät ovat varovaisen toiveikkaat. Kauppapolitiikan kiistat alkavat saada ratkaisunsa, mikä antaa varmemman näkymän vientimarkkinaan EU:n ulkopuolelle. Teollisuuden ja kaupan alan kasvun odotetaan jatkuvan hitaana. Rakentamisen tilanne jatkunee vaikeana ja se heijastuu muihin toimialoihin.
– Kauan odotettu suhdanteiden elpyminen etenee hitaasti, mutta korkotason lasku ja kuluttajien koheneva ostovoima tukee talouskasvua. Epävarmuudesta huolimatta kannustamme yrityksiä toteuttamaan tulevaisuuteen suuntautuvia investointeja. Kasvun mahdollisuuksia löytyy myös EU:n sisämarkkinoilta, sanoo Päivi Kinnunen.
Finnveran asiakastyytyväisyys oli katsauskaudella korkealla tasolla. Keväällä toteutetussa mainetutkimuksessa Finnvera sai vahvat tulokset, mikä kertoo yrityskentän ja sidosryhmien luottamuksesta. Tämä luottamus antaa vahvan pohjan loppuvuoden yhteistyölle ja kannustaa yrityksiä hyödyntämään rahoitusmahdollisuuksia epävarmuudesta huolimatta.
Syyskuun alussa voimaan astuva Finnveran organisaatiouudistus muuttaa alueorganisaation rakennetta. Aluejohtajien tehtävä poistuu, ja jatkossakin maakunnissa toimivat aluepäälliköt tekevät tiivistä yhteistyötä rahoittajien, kehitysyhtiöiden ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan aluepäällikkönä jatkaa Päivi Kinnunen, Etelä-Pohjanmaalla Kari Hytönen.
LIITE: Aluekatsaus Pohjanmaan seudulle 1-6/2025
Yhteyshenkilöt
Aluepäällikkö Päivi Kinnunen, Pohjanmaa & Keski-Pohjanmaa, puh. 029 460 2631, paivi.kinnunen@finnvera.fi
Aluepäällikkö Kari Hytönen, Etelä-Pohjanmaa, puh. 029 460 2358, kari.hytonen@finnvera.fi
Johanna NorrenaViestintäasiantuntijaFinnvera oyj
Puh:+358 40 837 2511johanna.norrena@finnvera.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Aluekatsaus 1–6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjanmaan maakunnissa 62 prosenttia – Keski-Pohjanmaa nousi kasvuveturiksi8.9.2026 09:52:09 EEST | Uutinen
Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla näkyy elpymisen merkkejä pk- ja midcap-yritysten investointihalukkuudessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamat investoinnit tammi-kesäkuussa kasvoivat vertailukaudesta 62 prosenttia ja nousivat yhteensä lähes 39 miljoonaan euroon (24). Samalla Finnveran myöntämän rahoituksen kehitys eriytyi maakunnittain: Keski-Pohjanmaalla rahoitus kasvoi voimakkaasti, Pohjanmaalla maltillisesti ja Etelä-Pohjanmaalla laski viime vuoden korkealta tasolta.
Finnveran aluekatsaus 1-6/2026: Viennin rahoitus kasvoi, investoinnit jäivät vertailuvuotta pienemmiksi Uudellamaalla4.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi Uudenmaan yrityksille vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta 165 miljoonaa euroa. Uusimaa säilytti asemansa omistajanvaihdosten ykkösmaakuntana ja viennin rahoitus kasvoi, mutta investoinnit ja InvestEU-rahoitus jäivät viime vuoden tasosta. Uudenmaan pienissä yrityksissä riitti kysyntää mikroyritysten ja aloittavien yritysten lainalle. Vientitakuiden käytön tuntuva lisääntyminen kertoo, että pk-yritykset turvasivat vientikauppojaan aiempaa ahkerammin.
Finnveran aluekatsaus 1–6/2026: Rahoitus Kaakonkulmalle nousi vuodentakaisesta - Etelä-Karjalassa yrityskaupat lähes tuplaantuivat, Kymenlaaksossa teolliset investoinnit kasvussa4.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yrityksille tammi–kesäkuussa 2026 rahoitusta hieman vuodentakaista enemmän eli yhteensä 24 miljoonaa euroa (22). Valtaosa rahoituksesta kohdistui Etelä-Karjalaan, missä toimialojen veturina oli teollisuus. Etelä-Karjalassa myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä lähes kaksinkertaistui. Teollisuuden veto oli vahvaa myös Kymenlaaksossa, ja teollisuuden investointien arvo nousi vuodentakaisesta. Kaakkois-Suomessa näkyy merkittäviä kasvumahdollisuuksia teollisuudessa, vihreän siirtymän hankkeissa ja niiden ympärille rakentuvissa alihankintaverkostoissa.
Aluekatsaus 1–6/2026: Teollisuuden investoinnit vahvistivat Keski-Suomen näkymiä, Etelä-Savossa vienti nousi kasvun veturiksi3.9.2026 09:34:59 EEST | Uutinen
Keski-Suomen ja Etelä-Savon yrityskentässä näkyi vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla kaksi erilaista kehityssuuntaa. Keski-Suomessa teollisuuden investoinnit ja vientiin liittyvä rahoitus vahvistuivat, kun taas Etelä-Savossa viennin voimakas kasvu toi myönteisiä signaaleja poikkeuksellisen vahvan investointivuoden jälkeen.
Finnveran aluekatsaus 1−6/2026: Rahoitetut investoinnit kasvussa Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeen investoinneissa hiljaista – Kuluttaja-alat matkailu ja kauppa piristymässä2.9.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Finnveran tammi−kesäkuussa 2026 myöntämä pk- ja midcap-yritysten rahoitus laski Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä viime vuoden vastaavasta ajasta. Finnveran ja muiden rahoittajien kanssa yhdessä mahdollistamien investointien kokonaisarvo kuitenkin nousi reippaasti Pirkanmaalla ja hienoisesti Kanta-Hämeessä, mikä kertoo yritysten positiivisista näkymistä. Päijät-Hämeessä myös investointien rahoitus laski tuntuvasti, mutta teollisuusmaakunnan valopilkkuna olivat kuluttajavetoiset toimialat matkailu ja kauppa. Mikroyritysten ja aloittavien yritysten kasvuun tarkoitetulla lainalla oli kysyntää maakunnissa, ja myös maatalousyritysten suurinvestointien rahoitus on herättänyt kiinnostusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme