Työn ja talouden tutkimus LABORE

Tutkimus: Tohtorit yltävät korkeisiin palkkoihin mutta aiempaa hitaammin

3.9.2025 06:30:00 EEST | Työn ja talouden tutkimus LABORE | Tiedote

Jaa

Tuoreen tutkimuksen mukaan tutkijakoulutettujen palkkatulot ovat edelleen korkeat suhteessa matalammin koulutettuihin. Tohtorien työmarkkinat ovat kuitenkin jäähtyneet selvästi 2000-luvun alun jälkeen, mikä näkyy muun muassa post doc -vaiheen palkkakehityksen hidastumisena ja jäämisenä jälkeen maistereiden palkkakehityksestä. Tulosten mukaan tutkijakoulutettujen työntekijöiden osuuden kasvulla voi olla myös laajempaa yhteiskunnallista ja taloudellista merkitystä yritysten tuottavuuskehityksen piristymisen kautta.

Kuva: StockSnap, Pixabay.

Laboren tuore tutkimus valottaa tutkijakoulutuksen yhteyttä yksilöiden ja yritysten taloudelliseen menestykseen Suomessa. Laajoihin Tilastokeskuksen rekisteriaineistoihin perustuvien tulosten mukaan tutkijakoulutettujen vuotuiset palkkatulot ovat viime vuosina olleet keskimäärin yli 5 000 euroa korkeammat verrattuna samalta alalta valmistuneisiin ja taustaominaisuuksiltaan samankaltaisiin maistereihin. Tohtoreilla ei kuitenkaan ole enää samanlaista erityisasemaa työmarkkinoilla kuin aiemmin.

– Vielä 2000-luvun alussa tohtorien työmarkkinat näyttäytyivät ylikireinä, mutta sittemmin tohtorit ovat lähentyneet selvästi muita korkeakoulutettuja niin työttömyyden kuin palkkakehityksenkin osalta, sanoo Laboren tutkimusjohtaja Tuomo Suhonen.

Tarkastelujen perusteella viilentyneet työmarkkinat ovat näkyneet myös vastavalmistuneiden tohtorien palkkakehityksen hidastumisena ja jäämisenä jälkeen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskimääräisestä palkkakehityksestä 2010-luvulla.

Tulosten valossa yliopistojen käynnissä olevaan tohtorikoulutuspilottiin, jonka tavoitteena on kouluttaa tuhat uutta tohtoria vuoteen 2027 mennessä, sisältyy ilmeisiä riskejä.

– Jos uudet tohtorit valmistuvat heikossa suhdannetilanteessa, tutkijoista voi olla yhtäkkiä runsaasti ylitarjontaa työmarkkinoilla, Suhonen huomauttaa.

Toisaalta, mikäli työmarkkinat vetävät hyvin, uusilla tutkijakoulutetuilla voi olla merkittäviä positiivisia vaikutuksia Suomen talouskasvuun tuottavuuskehityksen kautta.

Tutkimuksessa tällaisista hyödyistä saatiin viitteitä tarkastelemalla rekisteriaineistoilla suomalaisyritysten suoriutumista. Tulosten mukaan pienet lisäykset tutkijakoulutettujen osuudessa yritysten henkilökunnasta ovat yhteydessä isohkoihin keskimääräisiin parannuksiin niiden keskipalkoissa ja tuottavuudessa.

Lisääntyvä yhteistyö korkeakoulujen kanssa on yksi mahdollinen tapa, jolla yritykset hyötyvät tohtorien palkkaamisesta. Tutkimuksessa havaittiinkin, että erityisesti kaupallisilta tai teknillisiltä aloilta tohtoriksi väitelleiden työntekijöiden osuuden kasvu on positiivisessa yhteydessä yritysten todennäköisyyteen tehdä yhteistyötä korkeakoulujen kanssa.

Tutkimuksen toteuttivat erikoistutkija Lauro Carnicelli ja tutkimusjohtaja Tuomo Suhonen Laboresta. Tutkimusta rahoittivat KAUTE-säätiö, Tekniikan akateemiset TEK ja Suomen Ekonomit.

Linkki tutkimukseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Labore eli Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos, jossa keskitytään yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi teemme suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisemme Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.

Vahvuuksiamme ovat tutkijoiden korkea tieteellinen osaaminen sekä tiivis yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkijoillamme on tärkeä asiantuntijarooli eri yhteyksissä ja he osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Labore (punainen tekstilogo)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE

Suomalaisia koulutusmyyttejä: Tasoryhmistä ei ole olemassa sitä tutkimusnäyttöä, johon keskustelussa vedotaan14.9.2026 06:30:00 EEST | Blogi

Tasoryhmien haitallisuudesta puhutaan suomalaisessa koulutuskeskustelussa usein tutkimuksella osoitettuna faktana, vaikka koulun sisäisestä tasoryhmittelystä ei ole näin yksiselitteistä näyttöä. Laboren tutkimusjohtaja Hannu Karhunen korostaa, että keskustelussa sekoittuvat usein varhainen eriyttäminen eri koulutuspoluille ja koulun sisäinen oppilaiden ryhmittely, vaikka niitä koskeva tutkimusnäyttö on olennaisesti erilaista.

Yhteinen tietopoliittinen kannanotto: Suomen seuraava tuottavuusloikka tehdään tiedolla11.9.2026 09:20:07 EEST | Tiedote

Suomi tarvitsee yhteisen suunnan tietopolitiikassa. Kansallisarkisto, Kuntaliitto, Eläketurvakeskus, ETLA, HYVIL, Kela, Labore, Luonnonvarakeskus Luke, Pellervon taloustutkimus, THL ja Tilastokeskus ovat laatineet yhteisen kannanoton, jossa esitetään linjauksia tiedon laajemman ja vastuullisemman hyödyntämisen edistämiseksi. Tavoitteena on vahvistaa julkisen hallinnon tuottavuutta, parantaa palveluita ja hyödyntää tekoälyn mahdollisuuksia.

Rampaa aasia ei kannata kepittää – Blairin hallituksen oppi, joka Suomessakin kannattaisi muistaa10.9.2026 06:30:00 EEST | Blogi

Etlan Suomi 2051 -juhlakirja korostaa perustellusti talouskasvun tärkeyttä ja esittää toimia sen vauhdittamiseksi. Tarkennan keskustelua kahdesta suunnasta. Ensinnäkin talouskasvu on hyvinvoinnin väline: ihmisten hyvinvointi on talouskasvuakin tärkeämpää, vaikka kasvu ja hyvinvointi ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa. Toiseksi kannusteet ovat kasvulle tärkeitä, mutta eriarvoisuutta on silloin tarkasteltava erikseen väestöryhmissä, joiden mahdollisuudet vaikuttaa omiin tuloihinsa poikkeavat olennaisesti toisistaan. Työikäiset on siksi erotettava lapsista ja nuorista, eläkeikäisistä ja heistä, joiden työkyky on alentunut.

Saatavuusharkinnan poisto lisäsi ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden määrää Pohjois-Karjalassa9.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Karjalassa toteutettu saatavuusharkinnan väliaikainen poisto kasvatti ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden määrää 14 prosentilla. Vaikutukset keskittyivät kaupunkeihin, matalapalkkaisiin ammatteihin ja keskikokoisiin sekä kaikkein suurimpiin toimipaikkoihin. Laajempia maakunta- tai kuntatason vaikutuksia ei juuri keskipitkällä aikavälillä havaittu.

Laskelma ei ole ehdotus – mitä tutkimuslaitos tekee ja mitä se ei tee7.9.2026 15:33:32 EEST | Blogi

Tutkimuslaitos laskee, mitä eri politiikkavaihtoehdoista seuraisi. Se ei kerro, mikä niistä pitäisi valita. Viime viikon eläkekattokeskustelu osoitti, ettei tämä ero ole kaikille selvä – siksi kirjoitan nyt auki, mitä Labore tekee, kuka sen rahoittaa ja miksi laitoksen julkaisuihin ilmestyy jatkossa maininta, jonka pitäisi olla itsestään selvää. Muuten, tässä kirjoituksessa esitetyt näkemykset ja johtopäätökset ovat kirjoittajan omia ja edustavat laitoksen kantaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye