Yrittäjät: Budjettiesitys pääosin tasapainossa, työn verotuksen kevennys tärkeää
2.9.2025 22:38:55 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
"Suomen Yrittäjät pitää Orpon hallituksen budjettiesitystä pääosin tasapainoisena: ansiotuloverotus kevenee, yrittäjien verotaakka ei kasva ja työntekoon kannustetaan”, johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.

Budjettiehdotus keskittyy säästöihin veronkorotusten sijaan. Hallitus hakee miljardin euron edestä säästöjä 2027. Yrittäjät pitää tätä oikeana suuruusluokkana.
- On kasvun kannalta hyvä, että tasapainotus tehdään säästämällä eikä kiristämällä työn ja yrittämisen verotusta. Säästöjen osuminen vahvemmin ensi vuoden sijaan vuoteen 2027 on suhdannepoliittisesti perusteltua, Brotherus kiittää.
- Säilyttävien yritystukien leikkaukset ovat ymmärrettäviä. Tavoitteena pitää olla nykyistä tasapuolisemmat kilpailuolot erikokoisten yritysten sekä eri toimialojen välillä.
- Sen sijaan T&K-rahoituksesta leikkaaminen syö tulevan kasvun eväitä. On kuitenkin hyvä, että esitetyt T&K-leikkaukset jäivät ennakkotietoja pienemmiksi, Brotherus toteaa.
Sopeutustoimia tarvitaan jatkossa, yrittäjyyspaketti tarpeellinen
Julkisen talouden haasteet eivät poistu tässä budjettiriihessä, vaan tuntuvia sopeutustoimia tarvitaan jatkossakin. Yrittäjien mielestä tarvitaan mm. työajan pidentämistä, joka voitaisiin tehdä vähentämällä arkipyhiä ja lyhentämällä julkisen sektorin lomia.
- Vakaa julkinen talous on edellytys sille, että valtion velan korkokulut pysyvät kurissa ja luottoluokitus vakaana. Se tarvitaan myös investointien vuoksi. Krooninen velkaantuminen vie investointi-intoa, kun yrityksillä on huoli tulevasta vero- ja palvelutasosta.
Riihessä päätettiin myös paketista pienille yrityksille. Yrittäjät pitää hyvänä hallituksen kaavailemia toimia maksuehtolain valvonnan tehostamisesta, positiivisen luottorekisterin kehittämisestä ja mikroyritysten rahoituksen saatavuuden parantamista.
- Näitä tarvitaan nopeasti auttamaan ahtaalla olevia yrittäjiä, Brotherus sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juhana Brotherusjohtaja, pääekonomisti
Puh:050 384 9479juhana.brotherus@yrittajat.fiMikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Pk-yritysbarometri: Pk-yritysten näkymät vahvistuvat – kannattavuus ja investoinnit ennallaan16.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat vahvistuneet selvästi viime kevääseen ja vuoden takaiseen verrattuna. Iranin sodasta huolimatta useamman vuosineljänneksen jatkunut talouskasvu ja kohtuullisena pysynyt inflaatio vahvistivat pk-yritysten odotuksia. Tilanne on edelleen haastava kaupan alalla sekä alle viisi henkilöä työllistävissä yrityksissä. Myös pk-yritysten maksuvaikeudet ovat lisääntyneet.
Työeläkeselvitys: Eläkejärjestelmää voidaan tehostaa merkittävästi – Yrittäjät esittää rakenteellisia uudistuksia10.9.2026 03:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien teettämän selvityksen mukaan Suomen työeläkejärjestelmässä on merkittävä tehostamispotentiaali. – Selvitys kyseenalaistaa perustelut, joilla hajautettua työeläkejärjestelmää on puolustettu vuosikymmeniä. Suomalaista työeläkejärjestelmää voidaan tehostaa tuntuvasti yhdistämällä työeläketoimijoita. On vastuutonta leikata eläkkeitä tai nostaa eläkemaksuja, jos eläkejärjestelmä ei ole tehokas, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjäjärjestöt: EU-hankintaesitys tunnistaa Suomen tarpeet9.9.2026 15:36:36 EEST | Tiedote
Euroopan komissio esitti keskiviikkona uutta hankintasääntelyä, jonka sisältö oli pääosin onnistunut pk-yritysten kilpailuedellytysten kannalta. – Komissio on tunnistanut Suomen erityispiirteet. Esitys mahdollistaisi sen, että voimme jatkossakin rajoittaa inhouse-yhtiöiden toimintaa ja tukea siten pk-yritysten toimintaedellytyksiä ja reilua kilpailua. Julkisomisteisten inhouse-yhtiöiden markkinoilla temmeltämistä suitsitaan, Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari sanoo.
Mediakutsu: Tervetuloa Valtakunnallisille yrittäjäpäiville ja Suomen Yrittäjien liittokokoukseen 16.10. - 17.10.20268.9.2026 15:35:32 EEST | Tiedote
Kutsumme toimittajanne ja kuvaajanne seuraamaan Suomen Yrittäjien Valtakunnallisia yrittäjäpäiviä ja liittokokousta Lahden Messukeskukseen 16. - 17.10.2026. Suureen yrittäjäviikonloppuun odotetaan yli 1 400 kävijää.
Yrittäjät: Hallitukselta oikea päätös korvata droonivahinkoja yrityksille8.9.2026 11:59:20 EEST | Tiedote
Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi tänään, että vieraan valtion droonin aiheuttamat kohtuulliset vahingot voidaan korvata yrityksille ja yksityishenkilöille tapauskohtaisesti. – Tämä linjaus on hyvä ja tärkeä asia. Jos on huono tuuri, harhautuva drooni voi osua myös taloihin ja yrityksiin. Siksi yritysten on tärkeä tietää, miten vahingot korvataan, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme