Akava ry

Akava: työttömien opiskelumahdollisuuksien laajentaminen oikea päätös budjettiriiheltä

2.9.2025 22:37:36 EEST | Akava ry | Tiedote

Jaa

Akava on tyytyväinen, että hallitus päätti työttömien opiskelumahdollisuuksien laajentamisesta, jota Akava on ehdottanut. Yritystukien leikkausta Akava pitää perusteltuna, mutta järjestelmä kaipaa kokonaisuudistusta. Oli myönteistä, että budjettiriihessä ei tehty uusia leikkauksia korkeakoulujen rahoitukseen tai luovuttu TKI-tavoitteesta.

Työttömyysturvalla opiskelu oli budjettiriihen valopilkkuna

Hallitus päätti aloittaa lainvalmistelun, jossa työttömyysturvalakia muutetaan siten, että yli 25-vuotiailla työnhakijoilla on mahdollisuus opiskella avoimia korkeakouluopintoja menettämättä työttömyysetuuttaan.

– Vihdoinkin hallitus päätti sellaisista työllisyystoimista, jotka luovat toivoa työttömille. Olemme Akavassa ehdottaneet työttömien opiskelumahdollisuuksien parantamista ja on erinomaista, että nyt tähän tartutaan, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

Tarvitaan yritystukijärjestelmän uudistus

– Katsomme, että yritystukijärjestelmä pitää uudistaa niin, että julkisilla tuilla kannustetaan yrityksiä luomaan uutta liiketoimintaa. Saamme tarkempaa tietoa tästä, kun julkaisemme lokakuussa Akava Works -selvityksen yritystukijärjestelmän uudistamisesta, Löfgren kertoo.

Osaamistason nostoa pitää tavoitella jatkossakin

Budjettiriihessä leikattiin valtion T&K-panostuksista ennustettua heikomman BKT:n kehityksen vuoksi. On kuitenkin hyvä, että säilytettiin T&K-rahoituksen 1,2 prosentin tavoite vuoteen 2030 mennessä.  

– Korostamme, että TKI-panostusten vaikuttavuus edellyttää kunnianhimoista panostusta perustutkimukseen, koulutuksen laatuun ja osaajiin. Kasvun yhtälö täyttyy vain, jos resurssit ovat riittäviä ja tasapainossa keskenään. Vaadimme pitkälle tulevaisuuteen ja vaalikausien yli ulottuvaa näkymää ja yhteistä, parlamentaarista sitoutumista. Nyt tarvitaan ajantasainen arvio päätöksen vaikutuksista, Löfgren toteaa.

Verotuksen keventyminen jää akavalaisilla vähäiseksi

– Ansiotuloverotuksen kevennysten vaikutus ostovoimakehitykseen tyypillisillä akavalaisilla aloilla jää kuitenkin pieneksi. Palkansaajien ostovoimaan vaikuttaa merkittävästi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen. Tämä oli hallitukselta ideologinen valinta. Painotamme, että jäsenmaksut ovat tulonhankkimiseen liittyviä menoja, joista pitää saada verovähennys. Eduskuntakäsittelyssä pitää tarkastella muutoksen vero-oikeudellista ristiriitaa, verojärjestelmämme periaatteiden vastaisuutta ja sen ideologista latausta, Löfgren toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava: akavalaisten työuupumusriski kasvaa yhä – psykososiaalisen kuormituksen hallintaa parannettava27.8.2026 07:16:55 EEST | Tiedote

Tuoreen Akava Works -työolotutkimuksen tulokset kertovat akavalaisten työuupumusriskin kasvaneen verrattuna vuoden 2024 tuloksiin: yli puolet akavalaisista kokee, että heillä on suuri tai melko suuri työuupumusriski. Tilanne on huonontunut kaikilla työnantajasektoreilla. Akava korostaa, että uusi asetus psykososiaalisen kuormituksen hallinnasta tukisi johtajia ja esihenkilöitä siten, että haitallista kuormitusta voidaan ennaltaehkäistä ja hallita paremmin työpaikoilla.

Opiskelijajärjestöt: Sateenkaarinuorten syrjintään työelämässä ja koulutuksessa on puututtava konkreettisin toimin17.6.2026 07:01:00 EEST | Tiedote

Keskusteluilmapiirin koventuessa koulutuksen ja työelämän tulee tarjota ympäristöjä, joissa jokainen saa olla turvallisesti oma itsensä. Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry, Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat vaativat työelämään konkreettisia toimia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, kuten esihenkilöiden kouluttamista ja tehokasta puuttumista syrjintätapauksiin.

Akava: Osaava henkilöstö tekee korkeakoulujen ja tutkimuksen tulevaisuuden15.6.2026 12:40:02 EEST | Tiedote

Akava pitää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellun Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 tavoitteita oikeansuuntaisina. Koulutustason nostaminen, laadun vahvistaminen, tieteen vapauden turvaaminen sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen ovat välttämättömiä toimia Suomen sivistyksen, kilpailukyvyn ja kestävän kasvun vahvistamiseksi. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuitenkin pitkäjänteisiä investointeja ja riittäviä resursseja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye