SuPerin Inberg budjettiriihestä: Pienituloisten mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen heikkenee
3.9.2025 08:43:14 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote
Hallituksen budjettiriihessä tehtiin leikkauspäätöksiä, joista pääosa tulee voimaan vuonna 2027. Merkittävin leikkauspäätös oli valtion tukeman asuntotuotannon korkotukivaltuuden pienentäminen 365 miljoonalla eurolla vuodesta 2027 alkaen. Se merkitsee, että tulevina vuosina voidaan rakentaa entistä vähemmän uusia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

– Tämä heikentää erityisesti pienituloisten, kuten lähihoitajien ja lastenhoitajien, mahdollisuuksia päästä kohtuuhintaiseen vuokra-asuntoon. Vuokratason nousu vaikuttaa suhteellisesti enemmän matalapalkka-aloilla työskenteleviin, sillä heidän tulonsa eivät riitä kattamaan korkeampia asumiskustannuksia, Inberg kertoo.
Kohtuuhintaisten asuntojen pula pahenee erityisesti kasvukeskuksissa, joissa vuokrataso on jo ennestään korkea. Tämä vaikeuttaa erityisesti matalapalkka-alojen työntekijöiden mahdollisuuksia asua työpaikkansa lähellä. Päätös nostaa asumisen hintaa ja lisää myös rakennusalan työttömyyttä.
Sote-sektorin palveluihinkin tällä tulee oleman merkitystä. ARA-lainoitusta ja investointiavustuksia on käytetty laajasti erityisryhmien, kuten vanhusten, vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien, asumisen tukemiseen. Jos ARA-lainoitusta leikataan, tämä voi suoraan heikentää erityisryhmien mahdollisuuksia saada sopivia ja kohtuuhintaisia asuntoja.
Budjettiriihessä ei tullut helpotuksia hyvinvointialueiden tilanteeseen
– Sote- ja varhaiskasvatussektoreille ei esitetty budjettiriihessä lisäleikkauksia, mikä on hyvä asia. Näille sektoreille on tulossa muutoinkin liikaa säästötoimia, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
Lisäleikkaukset sote-järjestöjen rahoitukseen sekä kuntiin kohdistuneet rahoitusleikkausesitykset peruttiin ja siten eri järjestöjen tekemä tärkeä soten matalan kynnyksen auttamistyö, varhaiskasvatus sekä kuntien perusopetus säästyivät tällä kertaa sopeutustoimilta.
– Hyvinvointialueiden rahoitukseen ei nyt kohdistunut leikkauksia, mutta ei budjettiriihessä tullut myöskään mitään lupauksia hyvinvointialueiden vaikean tilanteen helpottamiseksi, Inberg sanoo.
Muitakin positiivisia päätöksiä budjettiriihessä oli erityisesti nuorisotyöttömyyden helpottamisen osalta.
– Yli 25-vuotiaiden työttömien kouluttautumista avoimessa korkeakoulussa helpotetaan, mutta samalla tulisi helpottaa opiskelua toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Aiemmin lakkautettu aikuiskoulutustuki olisi ollut tähän hyvä apukeino erityisesti sote- ja varhaiskasvatussektorin koulutuksissa, mutta tukea ei olla kuitenkaan palauttamassa, Inberg sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi InbergPuheenjohtaja
Puh:040 705 9115Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin Inberg: Kotihoidon järjestämisessä rikotaan jatkuvasti lakeja – asiakas- ja työturvallisuus vaarassa16.9.2026 08:52:43 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii hyvinvointialueilta ja päättäjiltä välittömiä toimia kotihoidon suunnan muuttamiseksi. Ikäihmisten kasvanut hoidon tarve, liian vähäinen henkilöstömäärä ja työn huono organisointi vaarantavat asiakas- ja työturvallisuuden.
SuPer: Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu vähentää sekä muistisairaiden, omaisten että kotihoidon työntekijöiden taakkaa15.9.2026 16:00:47 EEST | Tiedote
Apulaisoikeusasiamies on julkaissut ratkaisun sosiaalihuollon menettelystä, kun muistisairaan henkilön ympärivuorokautisen palveluasumisen hoitopaikan myöntämistä on väärin perustein viivytetty tämän puolison kuoleman jälkeen. – Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu on tärkeä linjanveto, kommentoi SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg: Pohteen mittavat säästötoimet ovat kestämättömät – asiakasturvallisuus ja henkilöstön työturvallisuus vaarassa3.9.2026 15:35:36 EEST | Tiedote
Yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vähentää henkilöstöä yhteensä yli 500 henkilötyövuodella. Säästötoimet kohdistuvat myös asiakas- ja potilastyötä tekeviin työntekijöihin, mikä vaarantaa asiakas-, potilas- ja työturvallisuuden.
SuPer: Hallitus leikkaa ennaltaehkäisystä ja kasvattaa painetta hyvinvointialueille2.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Budjettiriihen päätökset heikentävät varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn edellytyksiä samalla, kun hyvinvointialueilta vaaditaan lisää säästöjä. SuPer varoittaa, että seurauksena voivat olla kasvavat palvelujonot, lisääntyvät kustannukset ja henkilöstön entistä kovempi kuormitus.
SuPerin Inberg: Hyvinvointialueiden toteuttamat leikkaukset ovat rankkoja – palvelujen saatavuus ja hoitajien jaksaminen vaarassa31.8.2026 08:58:38 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii loppua hyvinvointialueiden peruspalveluihin kohdistamille leikkauksille. Useat hyvinvointialueet käyvät jopa toistuvia yhteistoimintaneuvotteluita säästötoimenpiteiden toteuttamiseksi. Leikkaukset kohdistuvat ympärivuorokautiseen hoitoon ja kotihoitoon. Säästöjä on haettu hallinnon lisäksi äärirajoilla olevasta asiakastyöstä, hoitohenkilökuntaa on vähennetty tai tarjottu työntekijöille toisenlaisia tehtäviä. Inberg vaatii valtiolta riittävää rahoitusta, jotta hyvinvointialueet pystyvät turvaamaan lakisääteiset palvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme