SDP:n Eveliina Heinäluoma: Orposta ja kumppaneista kehittynyt ammattitaikureiden joukko
3.9.2025 11:45:47 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Eilen päättyneiden ensi vuoden budjettia koskevien neuvotteluiden tuloksena Orpon–Purran hallitus on päättänyt siirtää valtion tukeman asuntotuotannon korkotukivaltuuden leikkauksen vuoteen 2027. Vuoden 2026 valtuutta hieman nostettiin, mutta se on kuitenkin merkittävästi tämän vuoden valtuutta pienempi.
– Hallitus vähentää kokonaisuudessaan kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista, vaikka kyseessä on näennäinen säästö, joka ei vaikuta valtion nykyisiin menoihin. Sen sijaan menetykset ovat aitoja, kun valtio jää ilman verotuloja, työntekijät ilman työtä ja pienituloiset ilman asuntoja, joihin heillä on varaa, toteaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

– Kohtuuhintainen asuntotuotanto on erityisen tärkeää kasvukeskuksissa ja suurissa kaupungeissa. Jos korkotukivaltuutta vähennetään, iskee se ennen kaikkea pienituloisiin ja erityisryhmiin kuten opiskelijoihin ja senioreihin, joilla asunnontarve on suuri ja joilta on leikattu jo muutenkin, Heinäluoma sanoo.
– Pääministeri Orposta ja hallituskumppaneista on kouliutunut kahdessa vuodessa oikeita ammattitaikureita. Hallitus pyrkii silmänkääntötempuilla peittämään sen tosiasian, että velkaantuminen jatkuu, sen sijaan, että hallitus keskittyisi työllisyyden hoitoon ja kasvun luomiseen. Kohtuuhintaisen asuntorakentamisen valtuuksilla kikkailu ei auta yhä velkaantuvaa Suomea, vaan päinvastoin haittaa kasvua ja leikkaa kipeästi pienituloisten ja erityisryhmien asumismahdollisuuksia.
– Hallituksen tavoite 100 000 uudesta työllisestä lipuu yhä kauemmas, kun rakennusalan yritys toisensa jälkeen on mennyt konkurssiin. Työvoiman siirtyminen muille aloille hidastaa vuorostaan rakentamisen elpymistä ja kovasti kaivattua talouskasvua.
– Orpon asuntopolitiikan näytöt vaalikauden alkutaipaleelta ovat karmeat; rakennusteollisuuden romahdukseen ei ole reagoitu, asunnottomuus on monen hyvän vuoden jälkeen kääntynyt nousuun, etuisuusleikkaukset yhdistettynä edullisten vuokra-asuntojen puutteeseen on ajanut monet ihmiset ahdinkoon ja etsimään turhaan edullisempaa asuntoa. Erityisryhmien rakentaminen on jäissä, Heinäluoma luettelee.
Seuraavaksi hallitus aikoo lakkauttaa Valtion asuntorahaston ja siirtää sen varoineen valtion budjettiin vuoden 2026 alusta lähtien. Samalla siitä tuloutetaan 2,3 miljardia euroa julkisen velan katteeksi.
– Asuntorahaston siirto budjettiin haastaa pitkäjänteisen asuntopolitiikan, kun kohtuuhintaisen asumisen turvaamiseen ei ole enää käytössä korvamerkittyjä varoja kuten rahastomallissa. Julkisin varoin tuetun rakentamisen määrä altistetaan yhä vahvemmin poliittiselle väännölle, jossa leikkaaminen on helpompaa, kun etenkin valtuuksista leikkaaminen näkyy jatkossa talousarviossa kirjanpidollisena säästönä, Heinäluoma pohtii.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807eveliina.heinaluoma@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Koskinen ja Kari: Päätös lähteä Ranskan ydinpelotealoitteeseen on odotettu, siihen liittyvät sitoumukset on käsiteltävä aikanaan erikseen Suomen lähtökohdista14.9.2026 17:44:24 EEST | Tiedote
Suomi on tänään tiedotetun mukaisesti päättänyt liittyä Ranskan lanseeraamaan ydinpelotealoitteeseen. Aloitteessa on kyse kahdenvälisestä yhteistyöstä Ranskan kanssa.
SDP:n Perholehto: Hallitus paukuttelee henkseleitään matkalla EU:n tarkkailuluokan etupulpettiin13.9.2026 13:01:29 EEST | Tiedote
SDP varapuheenjohtaja Pinja Perholehto ihmettelee kokoomuksen räksytystä tilanteessa, jossa hallituksen omat päätökset kasvattavat julkisen talouden alijäämää. Perholehdon mukaan hallituksen on kerrottava, mistä palveluista se aikoo miljardit leikata.
SDP:n Rantanen: Missä kokoomuslaiset olivat silloin, kun PS hyökkäsi vähemmistöjä kohtaan?13.9.2026 10:07:34 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuohtumus järjestöleikkauksia koskevasta kritiikistä on ymmärrettävää. On kiusallista joutua tilille omista päätöksistään, kun julkisuudessa on samalla vakuuteltu jaloja tarkoitusperiä.
SDP:n Kim Berg kummastelee kokoomuksen politiikkaa: Onko Suomessa kohta varaa mennä lääkäriin?13.9.2026 08:54:58 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja. SDP:n kansanedustaja Kim Berg kummastelee kokoomuksen linjaa, jossa samaan aikaan puhutaan talouskasvusta ja investoinneista, mutta sairastamisen hintaa nostetaan.
SDP:n Laine-Nousimaa: Kokoomus ei ymmärrä, mitä lääkärimaksu tarkoittaa pienellä eläkkeellä elävälle12.9.2026 10:34:21 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja osuu erityisen kovaa pienillä eläkkeillä eläviin ikäihmisiin. SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa muistuttaa, että monelle pienituloiselle eläkeläiselle lääkärikäynnin tai lääkkeiden hinta voi ratkaista sen, hakeutuuko hän hoitoon lainkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

