Kokoomuksen Satonen: Työllistymisseteli on täsmälääke nuorisotyöttömyyteen
3.9.2025 14:02:26 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Hallitus sopi budjettiriihessä tärkeistä täsmätoimista, joilla vauhditetaan nuorten työllistymistä heikon työllisyyskehityksen katkaisemiseksi.

Tilastojen mukaan kesäkuun lopussa työttömänä oli yli 40 000 alle 25-vuotiasta nuorta – noin 6 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Hallituksen tavoitteena on katkaista nuorten työttömyyskierre ja tukea heitä kiinnittymään työelämään.
– Työttömyydestä aiheutuu monia välittömiä ja välillisiä ongelmia. On erittäin tärkeää, että hallitus kohdentaa voimavaroja nuoriin, etenkin ensimmäisen työpaikan saamiseen ja siten osaamisen ja itseluottamuksen vahvistamiseen, kansanedustaja Arto Satonen painottaa.
– Jokainen nuori ansaitsee mahdollisuuden kokeilla siipiään, hän jatkaa.
Budjettiriihessä varattiin 30 miljoonaa euroa nuorten työllistymisseteleihin. Seteli tarjoaa yrityksille taloudellisen tuen 18–29-vuotiaiden palkkaamiseen vähintään puoleksi vuodeksi. Painopiste on nuorissa, joilla ei ole aiempaa työhistoriaa tai koulutus on vähäistä.
– Kyse on voimakkaasta täsmälääkkeestä vaikeaan tilanteeseen. Emme ole jääneet käsiemme päälle istumaan, vaan korjaamaan vaikean suhdannetilanteen aiheuttamaa ongelmaa.
Talouden orastava kasvu tulee edustajan mukaan helpottamaan kaikenikäisten työllistymistä, mutta nopeaa taikatemppua ei mikään puolue pystyisi tarjoamaan.
– Työllisyys tulee aina hieman talouskasvua perässä, ja nyt positiivisia merkkejä on jo ilmassa. Nuorisotyöttömyyteen on tartuttava nyt. Talouden käänteen myötä työllisyyskehitys vahvistuu, mutta hallitus ei jää odottamaan – vaan tekee omat ratkaisunsa sen varmistamiseksi, että nuorilla on tulevaisuudenuskoa ja mahdollisuuksia, Satonen toteaa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto SatonenKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Limnell: Droonivahinkojen korvauslinjaus vahvistaa suomalaisten turvallisuutta8.9.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sotatieteiden tohtori ja puolustusvaliokunnan jäsen Jarno Limnell pitää talouspoliittisen ministerivaliokunnan tänään tekemää linjausta droonivahinkojen korvaamisesta tärkeänä päätöksenä suomalaisten turvallisuuden ja yhteiskunnan kriisinkestävyyden kannalta.
Kokoomuksen Partanen: Lasten someikärajat on toteutettava – ”Nyt tarvitaan iso muutos”8.9.2026 16:17:42 EEST | Tiedote
Tuoreet Pisa-tulokset ovat sosiaaliturvaministeri ja kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partasen mukaan hälytysmerkki. Suomalaisten koululaisten sinnikkyys oli vertailumaiden heikointa. Partasen mukaan lasten keskittymiskyvystä käydään nyt epäreilua kilpailua sosiaalisen median algoritmeja vastaan. Kokoomus haluaa alle 15-vuotiaille toimivat someikärajat.
Kokoomuksen Vuornos vaatii loppua villiintyneelle pistoshoitobisnekselle8.9.2026 16:07:54 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos vaatii esteettisten kirurgisten hoitojen sekä täyteainepistosten ja muiden ei-lääkkeellisten pistoshoitojen sääntelyä kiristettäväksi pikimmiten. Niin sanottujen pistoshoitojen suosio on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Vuornoksen mukaan sääntelyn puute mahdollistaa sen, että kouluttamattomat henkilöt antavat Suomessa hoitoja, joihin liittyy vakavia terveysriskejä.
Kokoomuksen Autto: Asepalveluksen suorittamisaste on saatava selvään nousuun8.9.2026 15:00:36 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomien eilen julkaisema artikkeli kertoi, että armeija ja asepalvelus näyttäytyvät etäisenä ja vieraana monelle ulkomaalaistaustaiselle nuorelle. Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto pitää tietoa huolestuttavana.
Kokoomuksen Vikman: Repeytyykö SDP:n rajaturvallisuuslinja jo kolmannen kerran?8.9.2026 14:13:51 EEST | Tiedote
Rajaturvallisuuslain jatkamista koskeva hallituksen esitys on tullut tänään eduskunnan käsittelyyn. Kokoomuksen kansanedustaja ja ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman vaatii SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanilta selvää vastausta puolueen linjaan rajaturvallisuuslain jatkamisesta. Vikmanin mukaan hallitusvastuuseen pyrkivä SDP ei voi olla keskeisessä turvallisuuskysymyksessä samanaikaisesti sekä lain puolesta että sitä vastaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme