Kokoomuksen Fagerström: Pienissä yrityksissä on valtava kasvupotentiaali – budjettiriihestä ratkaisuja arjen ja rahoituksen haasteisiin
3.9.2025 16:15:43 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen yrittäjäkansanedustaja Noora Fagerström iloitsee budjettiriihen päätöksistä, joilla helpotetaan pienyrittäjien arkea. ”Olemme kuulleet pienyrittäjiä ja kartoittaneet heidän tarpeitaan. Maksuaikojen noudattamiseen, positiiviseen luottotietorekisteriin ja rahoituksen saantiin liittyvät haasteet ovat nousseet korostuneesti esiin ja niihin tuodaan nyt täsmäratkaisuja”, Fagerström sanoo.

Orpon hallitus päätti budjettiriihessä työllisyyspaketista, jonka osana pienyrittäjien arkea helpotetaan.
– Suomessa on yli 420 000 alle 10 henkeä työllistävää yritystä. Niissä on merkittävä kasvu- ja työllistämispotentiaali, eikä ole liioiteltua sanoa, että nämä pienet yritykset ovat yksi Suomen kansantalouden kulmakivistä. Kokoomukselle yrittäjyydessä kiteytyvät vapaus ja vastuu, ahkeruus, luovuus ja toivo paremmasta, Fagerström painottaa.
Kokoomuksessa on tunnistettu pienyrittäjiä erityisesti koskevat haasteet.
– Olen itse käynyt paljon keskusteluja muiden yrittäjien kanssa ja viesteissä ovat nousseet vahvasti esiin tietyt arjen haasteet. Toiminimiyrittäjien lainansaanti ja henkilökohtaisten hankintojen tekeminen on vaikeutunut huomattavasti sen jälkeen, kun heidän tulonsa jätettiin pois positiivisesta luottotietorekisteristä. Ongelma oli tiedossa jo silloin, kun rekisteriä valmisteltiin, mutta se päätettiin silti viedä läpi puutteellisena Marinin hallituksen toimesta. Nyt tähän tulee korjaus, ja toiminimiyrittäjät pääsevät mukaan rekisteriin, Fagerström iloitsee.
Myös pienyrittäjien rahoituksen saantiin etsitään helpotuksia.
– Pienyritysten on yhä vaikeampaa saada pankista lainaa, vaikka talousasiat olisivatkin kunnossa. Rahoituksen saatavuudesta on tullut monelle pienyritykselle kasvun ja kansainvälistymisen pullonkaula. Keinoja rahoituksen saatavuuden parantamiseen tarkennetaan syksyn aikana, mutta esimerkiksi Finnveran mikroyrityslaina oli todella onnistunut kokeilu. Myös peruspankkipalveluihin haetaan paraikaa ratkaisuja, Fagerström sanoo.
Maksuehtojen noudattamiseen on luvassa lisää valvontaa.
– Yritysten välisissä laskuissa maksuaika saa ylittää 30 päivää vain, jos niin on erikseen sovittu. Tätä ei kuitenkaan valvota, ja ehtoa rikotaan liian usein. Pienen yrityksen kassassa maksujen viivästyminen voi näkyä äkkiä. Hallitus selvittää keinoja valvonnan tehostamiseen viranomaisvalvonnan kautta. Tämä parantaa pienten yritysten oikeusturvaa, Fagerström päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Noora FagerströmKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Castrén: Tutkittua tietoa ei saa vaientaa oikeudellisella painostuksella10.9.2026 16:17:39 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja akuuttilääketieteen professori Maaret Castrén on huolissaan siitä, että oikeudellisten vaatimusten pelko voi kaventaa lääkäreiden ja tutkijoiden halukkuutta osallistua julkiseen keskusteluun. Castrén vaatii sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilta selkeää viestiä tieteen vapauden ja tutkittuun tietoon perustuvan keskustelun puolesta.
Kokoomuksen poliisikansanedustaja Kilpi: Rolexit ja Porschet eivät kuulu rikollisille10.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Marko Kilpi pitää hallituksen esitystä rikoshyödyn poisottamisen tehostamiseksi tarpeellisena. Kilven mukaan rikos ei saa kannattaa eikä mahdollistaa hohdokasta elämäntyyliä.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: EU:n komission hankintaesitys turvaa sittenkin pk-yritysten edellytykset ja reilut markkinat Suomessa10.9.2026 13:24:58 EEST | Tiedote
Euroopan komissio antoi eilen ehdotuksen uudeksi julkisia hankintoja koskevaksi asetukseksi. Ehdotus korvaisi kolme voimassa olevaa hankintadirektiiviä yhdellä suoraan sovellettavalla asetuksella. Suomessa julkisia hankintoja tehdään vuosittain noin 40 miljardilla eurolla. Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä pitää ehdotusta Suomen kannalta myönteisenä lähtökohtana.
Kokoomuksen Limnell: Datakeskusinvestoinnit ovat luottamuslause Suomen vakaudelle ja turvallisuudelle10.9.2026 13:22:43 EEST | Tiedote
Suomeen tehtävät miljardiluokan datakeskusinvestoinnit kertovat taloudellisen potentiaalin lisäksi kansainvälisten yritysten vahvasta luottamuksesta suomalaisen yhteiskunnan vakauteen, ennakoitavuuteen ja turvallisuuteen, arvioi kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell.
Kokoomuksen Kopra: Talous kasvaa, Suomi kerää investointeja ja työpaikat seuraavat – vieläkö halutaan suunnanmuutos?10.9.2026 10:57:07 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kysyy Antti Lindtmanilta, mihin suuntaan Suomen taloutta pitäisi nyt kääntää, kun talous kasvaa, tilauskirjat täyttyvät ja Google ilmoitti historiallisesta 13 miljardin euron investoinnista Suomeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme