Keskuskauppakamari: Osaaminen turvattiin – kotoutumisen leikkaukset haastavat työllisyyden edistämistä
4.9.2025 06:58:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen pitää hallituksen päätöstä olla kohdistamatta uusia säästöjä koulutukseen erittäin tervetulleena. Hänen mukaansa ratkaisu tukee Suomen kilpailukykyä ja tavoitetta nostaa osaamistasoa. Kotouttamiseen tarvitaan työ ensin -periaate.

”Koulutuksen avulla varmistamme, että yrityksillä on käytössään osaavaa työvoimaa. Viime vuonna ammatilliseen koulutukseen kohdistetut leikkaukset olivat jo raskaita, ja uudet säästöt olisivat yhdessä olleet katastrofaalisia”, Pulkkinen toteaa.
Pulkkinen korostaa, että osaamistason nosto ja jatkuva oppiminen ovat avainasemassa paitsi tuottavuuden ja kilpailukyvyn, myös ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Hän muistuttaa, että koulutuksen rahoitusta on käytettävä nykyistä tehokkaammin.
”Rahoituksen tehokkaalla käytöllä varmistamme, että jokainen nuori saa peruskoulusta ja ammatillisesta koulutuksesta riittävän pohjan työelämään”, toteaa Pulkkinen.
Kotouttamisen osalta Pulkkinen pitää hyvänä riihen päätöstä mahdollistaa nykyistä paremmin koko- tai osa-aikatyön tekeminen kotoutumiskoulutuksen rinnalla.
”Kotoutumiseen tarvitaan työ ensin -periaate. Työ auttaa kiinnittymään yhteiskuntaan, oppimaan työelämän pelisääntöjä ja suomen kieltä”, Pulkkinen sanoo.
Samalla Pulkkinen kuitenkin varoittaa kotoutumisen määrärahoihin kohdistuvien leikkausten vaikutuksista.
”Koska TE-alueiden velvoitteet säilyvät, supistukset syövät käytännössä resursseja yleisestä työllisyyden edistämisestä ja vaikeuttavat erityisesti Suomeen vasta muuttaneiden työmarkkinoille pääsyä”, sanoo Pulkkinen.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme