Pohde neuvotteli kuntien kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä
4.9.2025 09:40:49 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjesti touko-elokuussa 2025 neljännet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) neuvottelut kuntien kanssa. Hyvinvointialueen on lain mukaan neuvoteltava kuntien ja muiden hyte-työtä tekevien toimijoiden kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevista tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta vähintään kerran vuodessa.

Kuntien kanssa pidettiin kuusi alueellista neuvottelua (Oulu, Koillismaa, Oulunkaari, Lakeus, Rannikko ja Pohteen eteläinen). Pohteelta neuvotteluihin osallistui Yhteistyö, osallisuus ja hyvinvointi -palvelualueen henkilöstöä, palvelutuotannon edustajia ja hanketyöntekijöitä. Neuvotteluihin osallistui myös yhdyspintalautakunnan puheenjohtaja ja aluevaltuustokauden vaihduttua hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan puheenjohtaja. Kuntia edustivat useimmin kunnanjohtaja, sivistysjohtaja, hyvinvointijohtaja, hyvinvointikoordinaattori tai muu hyte-työtä tekevä henkilö.
Tällä neuvottelukierroksella kunnat päättivät neuvotteluaiheet. Aiheet vaihtelivat alueittain.
Oulun neuvottelun aiheena oli yhteinen toimintaympäristöanalyysi ja tilannekuva sekä strategiset yhteiset kärjet ikäryhmittäin seuraavalle valtuustokaudelle ja vuodelle 2026.
Koillismaan neuvottelussa aiheina olivat yhteistyön rakenteet hyvinvoinnin edistämisessä nyt ja tulevalla valtuustokaudella sekä hyvinvoinnin edistämisen painopisteet kunnissa ja Pohteella tulevalla valtuustokaudella.
Oulunkaaren neuvottelussa käsiteltiin ikääntyneiden hyvinvointia sekä digitaalisten palvelujen käyttöä.
Lakeuden neuvottelussa aiheina olivat mielen hyvinvoinnin haasteisiin vastaaminen yhdessä sekä kunnan ja sosiaali- ja terveydenhuollon roolin täsmentäminen hyvinvoinnin edistämisessä.
Rannikon alueen neuvottelussa aiheina olivat ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisen ja kaatumisten ehkäisyn yhteistyö sekä nuorten aikuisten päihteiden käyttö ja sen ennaltaehkäisy tulevalla valtuustokaudella.
Pohteen eteläisen neuvottelussa käsiteltiin nuorten pahoinvointia ja vanhemmuuden tukemista, elintapaohjausta sekä työllisyyden edistämisen yhteistyötä.
Jokaisessa neuvottelussa yhtenä aiheena oli hyte-neuvottelut tulevalla valtuustokaudella. Neuvotteluosio toteutui aiheittain kuntien ja Pohteen johdantopuheenvuorojen jälkeen.
Kuntien kanssa yhteistyötä tehdään monella tavalla myös neuvottelujen ulkopuolella. Kunnat olivat samaa mieltä Pohteen kanssa, että hyte-neuvottelut kaipaavat uudistusta. Pohde ehdotti uudeksi neuvottelutavaksi ikäryhmäkohtaisia, kaikki kunnat yhteen kokoavia neuvotteluja. Neuvottelut suunniteltaisiin niin, että ne kytkeytyvät nykyistä vahvemmin Pohteen palvelutuotannon toimintaan. Hyte-neuvottelujen uudistaminen jatkuu yhdessä kuntien, muiden sidosryhmien sekä hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan kanssa.
Pohde järjesti hyte-neuvottelut myös Pohjois-Pohjanmaan liiton, aluehallintoviraston sekä järjestöjä ja seurakuntia edustavan järjestöyhteistyöryhmä Jyryn kanssa.
Aluehallintoviraston kanssa neuvoteltiin omavalvontasuunnitelmasta sekä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisestä Pohteen sisällä ja muiden toimijoiden kanssa.
Pohjois-Pohjanmaan liiton kanssa aiheet keskittyivät strategisten asiakirjojen valmisteluyhteistyöhön.
Järjestöjen ja seurakuntien kanssa käydyssä neuvottelussa keskityttiin Pohteen järjestöyhteistyön suunnitelman päivittämiseen alkaneelle valtuustokaudelle.
Seuraavat hyte-neuvottelut käydään keväällä 2026.
Oulu: Oulun kaupunki
Koilismaan alueen kunnat: Kuusamo ja Taivalkoski
Oulunkaaren alueen kunnat: Ii, Pudasjärvi, Utajärvi ja Vaala
Lakeuden alueen kunnat: Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä
Rannikon alueen kunnat: Kalajoki, Merijärvi, Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki
Pohteen eteläinen: Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kärsämäki, Nivala, Oulainen, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Reisjärvi, Sievi, Siikalatva ja Ylivieska
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna SalmelaHyvinvoinnin edistämisen päällikkö
Puh:040 589 0132sanna.salmela@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnos etenee aluehallitukseen – avoin tilaisuus järjestetään 17.9.10.9.2026 17:33:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan 10.9.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen. Lautakunta lähetti luonnoksen aluehallituksen käsiteltäväksi tiistaina 15.9.
Aluehallitus esittää Limingan sosiaali- ja terveyskeskuskiinteistön ostamista8.9.2026 12:14:56 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 8.9.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus esittää aluevaltuustolle Limingan sosiaali- ja terveyskeskuskiinteistön ostamista.
Pohde etsii uusia perhehoitajia erityisesti vammaisille ja ikäihmisille8.9.2026 11:04:23 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde etsii uusia perhehoitajia ikäihmisille, vammaisille ja lapsille. Se järjestää useita tapahtumia perhehoitoon liittyen ympäri Pohjois-Pohjanmaata.
Sähköisten ajanvarauskirjeiden käyttö laajenee Pohteella vaiheittain7.9.2026 14:34:38 EEST | Tiedote
Viranomaisten lähettämä posti siirtyy pääasiassa sähköiseen valtakunnalliseen suomi.fi-viestit-palveluun. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella siirrytään sähköiseen viranomaispostiin vaiheittain syksyn aikana. Sähköiset perusterveydenhuollon ajanvarauskirjeet otetaan käyttöön Hailuodossa, Tyrnävällä, Limingassa, Lumijoella, Merijärvellä ja Kalajoella 8.9.2026. Paperiposti säilyy vaihtoehtona.
Hinkuyskää on liikkeellä Pohjois-Pohjanmaalla4.9.2026 08:00:01 EEST | Tiedote
Hinkuyskää on viime aikoina esiintynyt yksittäisinä tapauksina ja pieninä rajoittuneina epidemioina Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa ja eteläisellä alueella. Tapaukset ovat jakautuneet usean eri kunnan alueelle. Syksyllä koulujen alkaessa monet hengitystieinfektiot alkavat levitä ja monenlaista flunssan kaltaista tautia on liikkeellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme