Särmät, linjat ja raamit – Pihlavan saha 1875–2025
5.9.2025 09:22:44 EEST | Kustannusosakeyhtiö Siltala | Tiedote
Kiitetty ja palkittu historioitsija Sakari Siltala paneutuu eläväisessä uutuusteoksessaan Särmät, linjat ja raamit Suomen sahateollisuuden historiaan Pihlavan sahan tarinan myötä.
Pihlavan saha syntyi vuonna 1875 Kokemäenjoen suun luodolle. Tukki virtasi logistiseen solmukohtaan sisämaasta. Proomut kiskoivat laudat ja lankut Reposaaren redille, mistä ne höyrysivät maailmalle.
Kirja leikkaa lastuja maamme sahahistoriasta: teollistumisesta, saha-arjesta, lakoista ja niiden murtamisesta, yritysjärjestelyistä...

Pihlavan saha siirtyi vuonna 1889 Ahlströmin sukudynastialle, jonka hallussa puru pöllysi 125 vuotta. Suursaha kärsi sodista, virkistyi jälleenrakennuksesta ja uhkasi sammua useaan kertaan. Pihlava loimusi punaisena, vaikka työnantaja mursi lakot kovin ottein.
2010-luvulla sahan osti Pekka Kopran Westas. Ryysyranta reipastui viimeistään 2020-luvun koronavuosien sahabuumissa.
***
Kirja on ilmestynyt myös englanniksi: Cutting Edge – The Pihlava Sawmill 1875–2025, suomesta kirjan on englanniksi kääntänyt Pamela Kaskinen.
***
FT Sakari Siltala (s. 1984) on historoitsija, joka on tutkinut yrityksiä, taloutta ja yhteiskunnallisia valtasuhteita. Hän on kirjoittanut useita teoksia muun muassa metsäteollisuudesta ja osuustoiminnasta. Hänen edellinen teoksensa Korkea peli (2023) voitti Vuoden historiateos -palkinnon ja oli Kanava-palkintoehdokkaana sekä Vuoden tiedekirja- finalistina.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikkö
Puh:+358 40 032 8300reetta@siltalapublishing.fiKuvat
Linkit
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Juhani Karilan uutuusromaani Terapeuttini on ihmissusi lumoaa lukijansa7.9.2026 10:34:30 EEST | Tiedote
Juhani Karilan Terapeuttini on ihmissusi kuuluu syksyn odotetuimpiin romaaneihin. Pienen hauen pyydystys -romaanillaan lukijoiden suosion saanut Karila esittelee uutuudessaan tunnistettavan ja silti eriskummallisen Helsingin, henkeäsalpaavia pöytätenniskohtauksia ja epätyypillistä terapiaa ihmissuden vastaanotolla.
Syksyn vaikuttavin bisneskirja: Kovat opit menestysyritys Ideanin perustajilta3.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
EMBARGO 3.9. Uutuuskirja Kovat opit kertoo, kuinka Ideanin perustajat loivat kansainvälisen menestysyrityksen haasteista huolimatta. Kirja seuraa yrityksen matkaa Jyväskylästä Piilaaksoon ja tarjoaa oppeja, jotta muiden ei tarvitse tehdä samoja virheitä.
Lena Anderssonin terävä romaani miehistä ja naisista sekä Sylvia Plathin uudet käännökset17.8.2026 14:14:24 EEST | Tiedote
Siltalan syksy sisältää todellisia käännetyn kaunokirjallisuuden helmiä. Suomessakin arvostetun Lena Anderssonin Miehiä ja naisia jatkaa Ester Nilssonin tarinaa. Sylvia Plathin klassikot, Lasikello-romaani ja Ariel-runokokoelma, puhuttelevat vahvasti ajassamme.
Kotimaisen kaunokirjallisuuden uutuuksia Siltalalta13.8.2026 13:55:41 EEST | Tiedote
Siltalan syksy tarjoaa yllin kyllin laadukasta kotimaista kaunokirjallisuutta: Jouni Inkalan runoutta, Jaakko Yli-Juonikkaan esseitä, lyhytproosaa Marko Järvikallakselta ja uusi romaani Salli Karilta.
Sirpa Kähkösen Marius on hehkuva romaani kaipauksesta10.8.2026 09:08:17 EEST | Tiedote
Finlandia-palkitun Sirpa Kähkösen uusi romaani kutsuu helteiseen siirtolapuutarhaan sekä muistojen matkalle nuoruuden Eurooppaan, haluun ja rakkauteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

