SDP:n Paula Werning: Kaakkois-Suomi ei saa jäädä yksin väestökadon ja asumiskriisin kanssa
4.9.2025 13:18:53 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning vaatii hallitukselta toimia, joilla estetään Itä- ja Kaakkois-Suomen ajautuminen syvempään taantumaan. Ympäristöministeriön tuore julkaisu alueiden eriytymisestä (YM 2025:24) tuo esiin, että juuri Kaakkois-Suomi kärsii voimakkaimmin väestön vähenemisestä, ikääntymisestä sekä asuntomarkkinoiden ongelmista.

– Raportti vahvistaa sen, minkä me Kouvolassa ja koko Kaakkois-Suomessa olemme nähneet arjessa jo pitkään: väestö vähenee, asuntojen arvo laskee, ja korjaamiseen on vaikea saada rahoitusta. Meillä ei ole varaa katsoa sivusta, kun alueen elinvoima heikkenee, Werning sanoo.
Ympäristöministeriön julkaisun mukaan Itä- ja Kaakkois-Suomen asuntomarkkinoiden suurimmat haasteet liittyvät tyhjentyviin ja huonokuntoisiin asuntoihin, joiden vakuusarvo on niin alhainen, ettei korjaamiseen saa lainaa. Samalla palvelujen saavutettavuus ja työpaikkojen määrä heikkenevät nopeammin kuin muualla Suomessa. Werning muistuttaa, että Kaakkois-Suomi on koko maan huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta strategisesti tärkeä alue.
– Kaakkois-Suomi ei saa jäädä yksin. Valtion on turvattava rahoitus sekä purku- että korjausrakentamiseen ja huolehdittava, että myös Kouvolassa ja muissa Kaakkois-Suomen kaupungeissa voidaan kehittää houkuttelevaa asumista ja työpaikkoja, Werning vaatii.
Werning linjaa, että hallituksen on laadittava erityinen Itä- ja Kaakkois-Suomen elinvoimaohjelma, jossa yhdistetään investoinnit koulutukseen, liikenneyhteyksiin ja asuntopolitiikkaan.
– Kyse on alueen ihmisten tulevaisuudesta ja samalla koko Suomen tasapainoisesta kehityksestä. Emme voi hyväksyä tilannetta, jossa kasvavat alueelliset erot uhkaavat palveluita, työpaikkoja ja ihmisten arjen sujuvuutta. Itä- ja Kaakkois-Suomen on saatava konkreettinen suunnitelma, joka vahvistaa koulutusmahdollisuuksia, turvaa liikenneyhteydet ja varmistaa kohtuuhintaisen asumisen. Vain näin voimme taata, että ihmisillä on aito mahdollisuus rakentaa elämäänsä Itä- ja Kaakkois-Suomessa, Werning päättää.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Koskinen ja Kari: Päätös lähteä Ranskan ydinpelotealoitteeseen on odotettu, siihen liittyvät sitoumukset on käsiteltävä aikanaan erikseen Suomen lähtökohdista14.9.2026 17:44:24 EEST | Tiedote
Suomi on tänään tiedotetun mukaisesti päättänyt liittyä Ranskan lanseeraamaan ydinpelotealoitteeseen. Aloitteessa on kyse kahdenvälisestä yhteistyöstä Ranskan kanssa.
SDP:n Perholehto: Hallitus paukuttelee henkseleitään matkalla EU:n tarkkailuluokan etupulpettiin13.9.2026 13:01:29 EEST | Tiedote
SDP varapuheenjohtaja Pinja Perholehto ihmettelee kokoomuksen räksytystä tilanteessa, jossa hallituksen omat päätökset kasvattavat julkisen talouden alijäämää. Perholehdon mukaan hallituksen on kerrottava, mistä palveluista se aikoo miljardit leikata.
SDP:n Rantanen: Missä kokoomuslaiset olivat silloin, kun PS hyökkäsi vähemmistöjä kohtaan?13.9.2026 10:07:34 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuohtumus järjestöleikkauksia koskevasta kritiikistä on ymmärrettävää. On kiusallista joutua tilille omista päätöksistään, kun julkisuudessa on samalla vakuuteltu jaloja tarkoitusperiä.
SDP:n Kim Berg kummastelee kokoomuksen politiikkaa: Onko Suomessa kohta varaa mennä lääkäriin?13.9.2026 08:54:58 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja. SDP:n kansanedustaja Kim Berg kummastelee kokoomuksen linjaa, jossa samaan aikaan puhutaan talouskasvusta ja investoinneista, mutta sairastamisen hintaa nostetaan.
SDP:n Laine-Nousimaa: Kokoomus ei ymmärrä, mitä lääkärimaksu tarkoittaa pienellä eläkkeellä elävälle12.9.2026 10:34:21 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja osuu erityisen kovaa pienillä eläkkeillä eläviin ikäihmisiin. SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa muistuttaa, että monelle pienituloiselle eläkeläiselle lääkärikäynnin tai lääkkeiden hinta voi ratkaista sen, hakeutuuko hän hoitoon lainkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme