Danske Bank, Akava ja AKY - Akavalaiset yrittäjät tukevat korkeakoulutettuja yrittäjiä – maksuttomat peruspankkipalvelut vuodeksi
5.9.2025 09:00:00 EEST | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Valtakunnallisen yrittäjän päivän kunniaksi Danske Bank, Akava ja AKY - Akavalaiset yrittäjät tarjoavat korkeakoulutetuille yrittäjille merkittäviä etuja, jotka helpottavat yrityksen taloudellista taakkaa. Maksuttomien peruspankkipalveluiden lisäksi yhteistyö kattaa myös etuja rahoitukseen keventäen kasvun ja investointien rahoituskustannuksia.
Yrittäjät ovat keskeisessä roolissa tulevaisuuden kasvun ja innovaatioiden edistämisessä. Heidän toimintansa luo uusia työpaikkoja, ja tukee Suomen kilpailukykyä globaalissa taloudessa. Yrittäjyyden tukeminen on tärkeää sekä yksilöiden, että suomalaisen yhteiskunnan kannalta.
”Olen iloinen, että Akavan jäsenjärjestöjen ja Danske Bankin yhteistyö laajenee koskemaan myös akavalaisia yrittäjiä. Kumppanuuden kautta voimme tukea erityisesti nuoria yrittäjiä ja sitä kautta rakennamme yhdessä korkeaan osaamiseen ja kannattavaan työhön perustuvaa työelämää sekä vahvaa talouskasvua”, sanoo Timo Saranpää, AKY - Akavalaiset yrittäjät puheenjohtaja.
Yhteistyöllä Danske Bank ja AKY haluavat tarjota tukensa ja konkreettisia ratkaisuja, joilla korkeakoulutetut yrittäjät voivat aloittaa ja kehittää liiketoimintaansa vakaalta pohjalta. Tavoitteena on madaltaa yrittäjyyden kynnystä ja luoda edellytyksiä kestäville, kasvaville yrityksille, jotka kykenevät vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
Danske Bank ja Akava ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2016 tarjoten korkeakoulutetuille akavalaisten liittojen jäsenille etuja henkilöasiakkaiden pankkipalveluissa. Nyt yhteistyö laajenee kattamaan myös korkeakoulutetut yrittäjät, jotka voivat hyödyntää etuja niin yrityksen alkutaipaleella kuin liiketoiminnan laajentuessa.
"Yrittäjät tarvitsevat tukea yritystoimintansa alkuvaiheessa ja kasvun vauhdittamisessa. Haluamme tarjota heille taloudellista mielenrauhaa ja konkreettisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat menestyvän liiketoiminnan kehittämisen. Rahoituksen saatavuus ja kilpailukykyinen hinnoittelu ovat keskeisessä roolissa, jotta yrittäjät voivat tehdä rohkeita ja kestäviä investointeja”, sanoo Danske Bankin pienistä yritysasiakkaista vastaava johtaja Tuomas Aho.
Korkeakoulutetut yrittäjät Suomessa
- Reilu kolmannes yrittäjistä on korkeakoulutettuja tai alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneita (vanha opistoaste).
- Jäsenmääräilmoitusten perusteella akavalaisia yrittäjiä on lähes 23 000.
Danske Bankin ja AKY:n edut korkeakoulutetuille yrittäjille
Edut uusille akavalaisille yrittäjäasiakkaille
- Yritystilin ja uuden yritysasiakkuuden avaus veloituksetta
- Yrityksen peruspankkipalvelut veloituksetta vuodeksi: yritystili, verkkopankki ja maksukortti
Edut kaikille akavalaisille yrittäjäasiakkaalle
- Yrityksen Business Plus -päivittäispalvelupaketti Basic -paketin hinnalla
- Yrityslaina ilman toimitusmaksua ja järjestelypalkkiota (lainan suuruus enintään 200 000 euroa)
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Olavi Kaskisaari Danske Bankin ekonomistiksi9.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Olavi Kaskisaari on aloittanut ekonomistina Danske Bank Suomen tutkimustiimissä. Hän vastaa tehtävässään Suomen makrotalouden seurannasta ja talousennusteista sekä kommentoi jatkossa muun muassa kasvua, työmarkkinoita, investointeja ja julkista taloutta.
Nuoret aikuiset ovat optimistisimpia omasta taloustilanteestaan8.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset suhtautuvat säästämiseen ja taloudellisiin puskureihin kunnianhimoisemmin kuin vanhemmat ikäryhmät. Joka toinen nuori on huolissaan tekoälyn mahdollisista negatiivisista vaikutuksista omaan talouteensa seuraavan vuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi Danske Bankin teettämästä Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimuksesta.
Suhdannekatsaus: Suomen talous tarjosi kasvuyllätyksen3.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talous kasvoi tammi-kesäkuussa 1,4 prosenttia vuoden 2025 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Danske Bank nostaa vuoden 2026 kokonaistuotannon kasvuennustettaan 1,8 prosenttiin (aiempi +1,1 %) ja vuoden 2027 ennustettaan 1,4 prosenttiin (aiempi +0,8 %).
Muistutuskutsu medialle: Danske Bank julkistaa talousennusteensa 3.9.28.8.2026 07:00:00 EEST | Kutsu
Onko Suomi viimein palannut kasvu-uralle? Miksi Lähi-idän pitkittyneen pattitilanteen vaikutukset talouteen ovat jääneet odotettua pienemmiksi? Miten keskuspankit navigoivat hidastuneen inflaation ja vakaan kasvun, mutta pitkittyneen epävarmuuden ristipaineissa? Danske Bank julkaisee torstaina 3.9.2026 uuden Nordic Outlook -raporttinsa, joka sisältää Suomen ja Pohjoismaiden talousennusteiden lisäksi katsauksen maailmantalouden keskeisiin alueisiin. Tervetuloa median etätilaisuuteen torstaina 3.9.2026 klo 11.00–12.00. Tilaisuudessa Danske Bankin ekonomistit esittelevät tuoreet talousennusteet ja raportin tärkeimmät havainnot sekä vastaavat median kysymyksiin. Minna Kuusisto, pääekonomisti: Lähi-idän konfliktin pelättiin suistavan kasvun raiteiltaan – miksi näin ei käynytkään? Kaisa Kivipelto, yksityistalouden ekonomisti: Suomen talousnäkymät – onko Suomi viimein palaamassa vakaasti kasvu-uralle? Antti Ilvonen, seniorianalyytikko: Globaalin teollisuuden vahva vire tukee kasvua, mutta haa
Osakeostot kasvussa – suomalaiset sijoittavat aiempaa rohkeammin myös Helsingin pörssin ulkopuolelle27.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin data paljastaa, että suomalaisten osakeostot ovat kasvussa. Kasvua on tapahtunut erityisesti yhdysvaltalaisosakkeissa. Danske Bank laajensi suosittua Säännöllinen Säästäminen -palveluaan myös yhdysvaltalaisiin osakkeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme