SDP:n Marko Asell: Hallituksen kulttuurivihamielinen linja jatkuu
4.9.2025 15:36:55 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Orpon-Purran hallituksen vihamielinen suhtautuminen suomalaiseen kulttuuriin nousi jälleen uudelle tasolle budjettiriihen myötä. Budjettiriihessä ilmoitettiin, että yritystukien leikkauksista 7,8 miljoonaa euroa kohdistuu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan yritystukiin. Suomen elokuvasäätiön kautta kotimaiseen elokuvatuotantoon investoitavat varat eivät kuitenkaan ole yritystukia. Tuotantotuki on projektitukea yksittäiselle elokuvalle, jota ilman se ei valmistuisi. Kansanedustaja Marko Asell (sd.) jätti asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Suomen elokuvasäätiön mukaan julkisia investointeja elokuva-alalle ollaan leikkaamassa lähes 35 prosenttia. Leikkaus kohdistuu suoraan suomalaisen elokuvan tuotantoon ja kotimaiseen kulttuuriin. Leikkauspäätöstä ei mitenkään tue Suomen talouskasvua: jokainen elokuvasäätiön kautta myönnetty euro palautuu valtion kassaan parhaimmillaan kaksinkertaisena. Koulutetut ja osaavat ammattilaiset jäävät työttömiksi. Kotimaisia sisältöjä, elokuvia ja tv-sarjoja, ei yksinkertaisesti ole enää samalla tavalla suomalaisen yleisön saatavilla.
— Orpon hallitus on leikannut valtion kulttuuribudjettia tähän mennessä 76 miljoonaa euroa eli n. 12 prosenttia. Nyt suunniteltu 7,8 miljoonan euron lisäleikkaus syö elokuva-alan toimijoiden resursseja kohtuuttomasti, Asell toteaa.
Kotimaiset elokuvat ja sarjat ovat yksi suosituimmista kulttuurimuodoista Suomessa, olennainen osa suomalaisen identiteetin ja maakuvan muovaamisessa ja helposti kaikkien saatavilla. Elokuvatuotanto on hyvin työllistävä ala. Suomalaisten elokuvien kotimainen katsojaosuus on jo pitkään ollut Euroopan kärkeä. Kotimainen tuotanto menestyy ja kerää vientituloja kansainvälisessä jakelussa pitkäjänteisen työn ansiosta.
Elokuvasäätiö tuki vuonna 2024 seitsemäätoista pitkää elokuvaa. Lukumäärä tulee putoamaan merkittävästi, jos rahoitusta leikataan kolmannes. Ilman säätiötukea Suomessa valmistuu vuosittain vain kourallinen pitkiä elokuvia harrastajapohjalta tai tv-sarjojen spin off -elokuvina.
Varsinkin pienten paikkakuntien elokuvateatterit ovat riippuvaisia kotimaisista uutuuksista. Maaseudulla ne keräävät jopa yli 70 prosenttia kaikista elokuvakatsojista. Jos ei ole kotimaisia ensi-iltoja, ei ole myöskään lipputuloja. Leikkaukset vähentävät lisäksi elokuvateattereiden laitehankinta- ja kunnostustukia ja pienten teatterien toimintatukia.
Elokuvasäätiön ja Filmikamarin arvion mukaan kotimaisen elokuvan kirjo kapenee ja noin 50 elokuvateatteria lähinnä maaseudulla joutuu lopettamaan toimintansa seuraavan kahden vuoden aikana. Vielä toistaiseksi Suomessa on 195 elokuvateatteria 137 paikkakunnalla.
Yhteyshenkilöt
Marko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Pienyrittäjät maksavat hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskun6.9.2026 10:51:41 EEST | Tiedote
Kokoomusvetoisen hallituksen talouslinja on koko vaalikauden ajan suosinut suuryrityksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme