Lämmin sää jatkuu – viikonloppuun osuu kuunpimennys ja mahdollisesti ukkosia
4.9.2025 15:44:08 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Loppuviikon lämpötilat kohoavat ajankohtaan nähden tavanomaista korkeammiksi ja voivat yltää lähelle hellerajaa. Pilvisyys voi kuitenkin hillitä lämpimimpiä lukemia.
Ilmatieteen laitoksen 4. syyskuuta tekemän ennusteen mukaan Suomi on tällä hetkellä Atlantilla sijaitsevan laajan matalapainealueen ja idässä sijaitsevan korkeapaineen välissä, mikä ohjaa meille lämmintä ilmaa Keski-Euroopasta.
"Lapissa on loppuviikolla paikoin jopa poikkeuksellisen lämmintä, ja myös maan etelä- ja keskiosassa päivälämpötilat ovat tavanomaista korkeampia", sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eevi Silvennoinen.
Viikonloppuna hätyytellään jopa hellerajaa: lauantaina ja sunnuntaina päivän ylimmät lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 21–24 astetta, maan pohjoisosassa 15–21 astetta. Näin alkusyksystä alapilven hälveneminen iltapäivään mennessä ei kuitenkaan ole varmaa. Lämpötilat voivatkin jäädä ennustettua alemmiksi, jos alapilviä säilyy taivaalla pitkälle iltapäivään.
Viime päivien tapaan tulevina öinä heikkotuulisessa ja kosteassa säässä muodostuu myös sumua. Maa-alueilla suurin todennäköisyys sumun muodostumiselle on maan eteläisimmässä osassa.
Lännessä voi ukkostaa sunnuntaina, myös ensi viikko alkaa lämpimänä
Lauantai on suuressa osassa maata poutainen päivä, mutta pilvisyys vaihtelee. Pilvisyys on runsainta maan pohjoisosassa, jossa yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Maan keskivaiheilla aurinko pääsee paikoin paistamaan.
Myös sunnuntaina pilvisyys on runsasta maan pohjoisosassa. Lännessä on varsin kosteaa ja epävakaata ilmaa, ja siellä voi muodostua iltapäivästä alkaen ukkoskuuroja. Maan itäosassa sunnuntaipäivä on sen sijaan aurinkoinen.
Sunnuntai-iltana pian auringonlaskun jälkeen koko maassa tapahtuu täydellinen kuunpimennys.
"Pilvisyysennusteeseen liittyy vielä epävarmuutta, mutta tämän hetken ennusteen mukaan selkeintä on maan itäosassa sekä maan keskivaiheilla. Pohjoisessa ja lännessä on pilvisempää", Silvennoinen kertoo.
Myös ensi viikko on ennusteiden mukaan lämmin: alkuviikolla mitattaneen paikoin yli 22 asteen lämpötiloja. Atlantin matalapainealue kuitenkin lähestyy Suomea alkuviikosta, ja epävakaisuus lisääntyy. Ensi viikolla Suomeen voi yltää paikoin verrattain rankkojakin sateita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Oliko El Niñolla vaikutusta Länsi-Euroopan kuumaan kesään?11.9.2026 10:53:52 EEST | Blogi
Euroopan kesän 2026 lämpötiloissa näkyi selvä itä-länsisuuntainen kontrasti: lännessä oli ennätyslämmintä, idässä viileämpää. Tällainen alueellinen jakauma on tyypillistä El Niño -kesinä, vaikka ilmiön vaikutusta tämän kesän lämpötiloihin ei voida aukottomasti todistaa pelkällä tilastollisella vertailulla.
Elokuu oli maailmanlaajuisesti lämpimin10.9.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu 2026 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian lämpimin elokuu. Samalla se oli mittaushistorian lämpimin kuukausi yhdessä vuoden 2023 heinäkuun kanssa.
Kesän UV-säteilykertymä oli Suomessa tavanomaista alhaisempi4.9.2026 10:05:59 EEST | Tiedote
Auringon UV-säteilykertymät jäivät kesä-elokuussa koko maassa alle tavanomaisen tason. Voimakasta UV-säteilyä mitattiin kuitenkin yhtä monena päivänä kuin kesäisin keskimäärin.
ESA laukaisee FLEX-satelliitin syyskuussa – Ilmatieteen laitoksen menetelmät auttavat tutkimaan kasvien yhteyttämistä2.9.2026 10:28:16 EEST | Tiedote
Euroopan avaruusjärjestö ESAn kasvien yhteyttämistä tutkiva FLEX-satelliitti on määrä laukaista 15. syyskuuta. Ilmatieteen laitos on kehittänyt FLEX-missiota varten menetelmiä, joiden avulla satelliittimittauksissa voidaan ottaa huomioon ilmakehän vaikutus ja määrittää yhteyttämiseen liittyvä fluoresenssisignaali tarkasti.
Finnish Meteorological Institute helps ESA yield information about photosynthesis from space2.9.2026 10:28:16 EEST | Press release
The European Space Agency’s FLEX photosynthesis mission is scheduled for launch on 15 September. The Finnish Meteorological Institute has developed methods for FLEX mission that help account for atmospheric effects and enable accurate estimates of the fluorescence signal linked to photosynthesis.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme