Gigantti ja HIFK jatkavat kumppanuutta - yhteistyö laajenee myös Auroraliigan puolelle
4.9.2025 18:45:28 EEST | Gigantti | Tiedote
Gigantti ja HIFK ovat solmineet jatkosopimuksen, joka käynnistää yhteistyön 25. kerran kaudella 2025–2026. Kumppanuus näkyy HIFK:n ottelutapahtumissa ja fanisisällöissä, sekä laajenee ensimmäistä kertaa myös Auroraliigaan: merkittävä osa Gigantin tuesta ohjataan Stadin Gimmojen toimintaan.

Kevään aikana Gigantti ja HIFK kävivät perusteellisia keskusteluja kauden 2024–2025 herättämistä vastuullisuuskysymyksistä ja siitä, millainen toimintakulttuuri kantaa tulevaisuuteen. HIFK esitteli kattavan selvityksen ja konkreettisen toimenpideohjelman, jolla seura rakentaa vastuullisesti tulevaisuuden menestystä sekä turvallisempaa ja yhdenvertaisempaa arkea koko yhteisölle.
”Gigantille yhteistyö HIFK:n kanssa on aina merkinnyt muutakin kuin logoja pelipaidoissa. Se on kannustamista ja yhteisiä hetkiä suosikkilajin äärellä, mikä yhdistää suomalaisia lähtökohtiin katsomatta. Neljännesvuosisata yhteistyömatkaa perustuu luottamukseen ja siihen, että vaikeistakin asioista voidaan puhua avoimesti”, kertoo Sami Särkelä, Gigantin markkinointijohtaja.
”Halusimme myös itse kasvaa kumppanina ja osoittaa Auroraliiga-panostuksellamme, mitä arvomme ’Erilaisia yhdessä’ käytännössä tarkoittaa. Uskomme, että HIFK:lla on merkittävä mahdollisuus kehittyä entistä vahvemmaksi seuraksi ja yhteisöksi, sekä toimia positiivisena esimerkkinä suomalaiselle huippu-urheilulle”, Särkelä sanoo.
”Gigantti on HIFK:lle tärkeä yhteistyökumppani jo vuosien ajalta. He ovat tuoneet lisäarvoa niin ottelutapahtumiin kuin koko seuran kehitykseen, ja sitoutuminen on kantanut sekä myötä- että vastamäissä. On hienoa, että Gigantin panostus laajenee nyt myös Auroraliiga-joukkueellemme, jonka toimintaan olemme sitoutuneet: merkittävä osa Gigantin tuesta ohjataan Stadin Gimmojen hyväksi. Liiga-joukkueen puolella fanit pääsevät puolestaan näkemään Gigantti-teemaa sekä ottelutapahtumissa että fanisisällöissä”, kertoo HIFK:n markkinointijohtaja Tommi Hintikka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami SärkeläGigantti Oy Ab / markkinointijohtaja
Puh:+358 40 555 3744sami.sarkela@gigantti.fiKuvat

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.
Meillä on Suomessa 38 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 400 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.
Liikevaihtomme tilikaudella 2023/2024 oli 478 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.
Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gigantti
Gigantin elokuun telecom-katsaus: iPhonella voittoisa kuukausi – kellopuhelinten myynti kasvoi lähes 50 prosenttia31.8.2026 18:20:10 EEST | Tiedote
Applen vahva kampanjointi nosti iPhone 17:n Gigantin elokuun myydyimmäksi puhelimeksi ja toi kolme iPhone-mallia TOP 5:een. Koulujen alku näkyi kellopuhelinten lähes 50 prosentin kappalemääräisen myynnin kasvuna viime vuoden elokuuhun verrattuna. Syksyllä kilpailu puhelinmarkkinoilla kiristyy entisestään uusien Android-merkkien myötä.
Gigantin heinäkuun telecom-katsaus: Puhelinten keskihinta nousi neljänneksen – Samsungille myydyimpien listan kolmoisvoitto31.7.2026 10:40:17 EEST | Tiedote
Suomalaisten ostamien puhelinten keskihinta nousi heinäkuussa noin neljänneksen viime vuoteen verrattuna. Puettavassa teknologiassa keskikesän ilmiöksi nousi näytötön Google Fitbit Air -hyvinvointiranneke. Premium-puhelinmarkkinoilla laitteet suunnitellaan yhä tarkemmin elämäntyylin ja visuaalistuvan ympäristön mukaan.
Gigantti Gaming julkaisi Assembly Summerin ohjelmansa – mukana myös TCL:n esports-legenda Rekkles6.7.2026 08:45:18 EEST | Tiedote
Suomen suurin digitaalisen kulttuurin tapahtuma, Assembly Summer, valtaa jälleen Helsingin Messukeskuksen 30.7.–2.8.2026. Gigantti Gaming tuo tapahtumaan kaikkien aikojen kattauksensa: massiivisen gaming-myymälän, päivittäisiä kilpailuja, tuhansien eurojen arvosta lahjatuotteita, Giga Mobiilin vetävän tarjonnan sekä yhteistyökumppani TCL:n kutsumana esports-maailman kiintotähden, Rekklesin.
Gigantin kesäkuun telecom-katsaus: valmistujaiskausi vauhditti premium-puhelinten myyntiä – Oura 5 nousi ylivoimaiseksi ykköseksi30.6.2026 09:44:03 EEST | Tiedote
Kesäkuu näkyi Gigantin telecom-myynnissä erityisesti valmistujaisten ja muiden kesäjuhlien sesonkina. Samsung Galaxy A17 oli kuukauden myydyin puhelin, mutta heti sen kannoilla seurasivat Applen mallit. Puettavassa teknologiassa uusi Oura Ring 5 nousi suoraan myydyimmäksi tuotteeksi, kahdella suosikkivärillä. Lasten kellopuhelimet hankitaan jo hyvissä ajoin.
Vaasa on Gigantin Vuoden Myymälä 2026 – vahva yhteishenki ja sisukas kehitystyö nostivat Suomen parhaaksi11.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vaasa on valittu Gigantin Vuoden Myymäläksi 2026. Valintaraati nosti perusteluissaan esille myymälän vaikuttavan suoriutumisen niin asiakaskokemuksessa, henkilöstötyytyväisyydessä kuin liiketoiminnan kehittämisessä. Palkinto jaettiin Elkjøp-konsernin Campus-tapahtuman yhteydessä Oslossa 10.6.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme