Lähiruokapäivää vietetään viikonloppuna 6.–7.9. – Pirkanmaalla yli 40 kohdetta
Yli 40 pirkanmaalaista maatilaa, maaseudun yritystä ja kyläyhteisöä avaa ovensa tulevana viikonloppuna kutsuen tutustumaan kotimaisiin ruoantuottajiin ja maaseudun elämyksellisiin kohteisiin.

Lähiruokapäivänä pääsee Pirkanmaalla tekemään ostoksia monipuolisesta kattauksesta lähellä tuotettua ruokaa. Tarjolla on tuoreita kasviksia ja muita lähituotteita, kuten hunajaa, lihaa, marjoja, kananmunia, leipää, juustoja ja viinejä. Kotiin viemisiksi voi ostaa myös erilaisia lähellä tuotettuja elintarvikkeita, kuten säilykkeitä tai mämmiä suoraan tehtaanmyymälästä.
Monessa paikkaa myynnissä on myös kädentaitajien tuotteita, käsitöitä, villatuotteita ja keramiikkaa.
Maatilojen ja kylien pop up -kahviloissa voi herkutella lähiburgereilla, pitsoilla ja perinteisellä lihakeitolla tai kahvitella lähitilan jäätelöllä tai lättyjen kera. Tapahtumaan osallistuvat ravintolat kattavat pöytään esimerkiksi puurobaarin, kasvisruokapuffetin ja lähiruokabrunssin.
Lähiruokapäivä tarjoaa ohjelmaa koko perheelle. Eläintenystävät pääsevät ihastelemaan kotieläimiä, kuten lampaita, vuohia, lehmiä, kanoja, ankkoja ja hevosia. Esillä on myös maatalouskoneita ja esimerkiksi lypsyrobotti. Monessa kohteessa on panostettu lasten viihtymiseen ja ohjelmassa on pihapelejä ja leikkejä keppihevosista krokettiin ja kasvomaalaukseen.
Tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa kaksipäiväisenä. Kukin vierailukohde päättää itse, onko avoinna vain lauantaina vai molempina päivinä.
Kaikki Pirkanmaan kohteet löytyvät tapahtuman verkkosivuilta: lahiruokapaiva.fi.
Jaskaran tilalla tutustutaan nykyaikaiseen maitotilaan
Hämeenkyrön Jumesniemessä sijaitseva Jaskaran tila osallistuu Lähiruokapäivään lauantaina 6.9.2025. Kävijät pääsevät tutustumaan maitotilan arkeen, seuraamaan lypsyrobottia työssään ja näkemään lehmien lisäksi lampaita, kanoja ja ankkoja.
Kauniissa pihapiirissä valmistetaan oman tilan brisketsändwichejä, ja tilamyymälä Lihapuorissa on myynnissä oman tilan naudanlihaa.
Tilan emäntä Laura Jaskara pitää Lähiruokapäivää oivana tilaisuutena avata ovensa kuluttajille ja lisätä tietoisuutta kotimaisesta ruoantuotannosta.
– Lähiruokapäivänä tilallamme on vuosittain vieraillut satoja ihmisiä – osa lihaostoksilla ja kahvilla, osa vain tutustumassa tilan touhuihin.
– Toivottavasti tänäkin vuonna sää suosii tapahtumaa ja väki lähtee iloisin mielin tutustumaan lähiruokapäivän kohteisiin ympäri Suomen, hän toivottaa.
Lähiruokapäivä on valtakunnallinen Maaseutuverkoston koordinoima maaseudun juhlapäivä. Lähiruokapäivä on EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen osarahoittama.
Lisätietoja:
Anna Mäkinen
Maaseutuverkostoyksikkö
anna.makinen@ruokavirasto.fi
p. 050 472 8226
Maaseutuviestintä Pirkanmaalla:
Laura Pekkala
Pirkanmaan ELY-keskus
laura.pekkala@ely-keskus.fi
p. 0295 036 220
Avainsanat
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakennuttamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Työvoimabarometri | Talouden epävarma tilanne Pirkanmaalla tekee työvoimamarkkinoista haastavat ensi vuonnakin14.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan talouden näkymät heikkenivät suurimmalla osalla toimialoista vuoden 2025 aikana ja työttömyys kasvoi merkittävästi. Työttömien työnhakijoiden sekä pitkäaikais- ja rakennetyöttömien määrä ja suhteellinen osuus kaikista työttömistä työnhakijoista kasvaa.
Pohjoismaiden ja Baltian maiden viranomaiset jakavat tietoa verkkokauppiaille tuottajavastuusta12.11.2025 10:06:55 EET | Tiedote
Moni ulkomainen verkkokauppias ei tunne lakisääteistä tuottajavastuuvelvollisuuttaan. Pohjoismaiden ja Baltian maiden tuottajavastuuviranomaiset ovat avanneet yhteistyössä verkkosivun ja järjestävät webinaarin auttaakseen yrityksiä hoitamaan velvollisuutensa.
Tyytyväisyys Pirkanmaan maanteiden kuntoon parani viime vuodesta5.11.2025 08:08:34 EET | Tiedote
Kesän 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus kertoo, että niin ammattiautoilijoiden kuin yksityishenkilöidenkin tyytyväisyys maanteiden tilaan ja kuntoon parani edellisvuodesta Pirkanmaalla.
Velaatantie (mt 338) palautettu liikenteelle Kaanaassa Tampereella3.11.2025 11:40:18 EET | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus peruskorjaa Kaanaassa Velaatantien (mt 338) Kaanaan sillan. Kannen nostotyön vuoksi katkaistu tie on palautettu liikenteelle perjantai-iltana 31.10.2025.
Maaseudun huoltovarmuusiltapäivässä 3.11.2025 keskustellaan ruokaturvasta ja kylien kriisinkestävyydestä – vielä ehtii ilmoittautua31.10.2025 15:21:31 EET | Tiedote
Miten kotimainen ruoantuotanto ja kyläyhteisöt tukevat kriisinkestävyyttä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta? Pirkanmaan ELY-keskuksen, Leader-ryhmien ja kuntien maaseutupalveluiden järjestämässä webinaarissa 3.11.2025 klo 12-16 pureudutaan maaseudun huoltovarmuuteen asiantuntijapuheenvuorojen ja käytännön kokemusten kautta. Luvassa on asiaa muassa suomalaisen ruoan huoltovarmuudesta, kylien yhteisöllisestä varautumisesta sekä kunnan ja kylien varautumisyhteistyöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme